subun

käyttäjät ovat pieniä nilkkejä. Pari vuotta käytettyään itkevät korvaushoitoon. Naurettavia lampaita.
1231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Subunistit luulee olevansa jollain tavalla erityisasemassa olevia päihteiden käyttäjiä koska kun laittomasti subun hommaaminen melkeinpä päivittäin millon mistakin sekä rahat niihin rupee kyllästyttämään niin haetaan korvaushoitoon eli toisin vaihdetaan laitton ns.lääke lailliseksi kun sen saa klinikalta,
onneksi kuitenkaan korvaushoitoon pääseminen ei olekkaan niin yksinkertainen juttu mitä moni tavallinen tallaaja ja myöskin osa subun käyttäjistä luulee,
jonot ovat melkeinpä joka paikkakunnalla jos ei nyt ihan suomen syrjäisempiä kyliä oteta mukaan niin on vuoden mittaiset ja suurimmilla paikkakunnilla jopa pidemmät. Lisäksi ainakin yksi onnistunut ja loppuunasti suoritettu katko reissu pitää olla takana ja ennen kun hoito aloitetaan niin jonotusaikana on oltava avohoitosuhde paikalliseen a- tai h-klinikkaan ja yleensä jonoon ei edes pääse jos ei oo ollu jo jonkun aikaa avohoidon piirissä ja sekään ei riitä et käy sillon tällön kun huvittaa oman avohoitajan juttusilla ja seuloissa säännöllisesti, päihteettömyytähän avohoito ei vaadi mutta siihen pyritään ja tähdätään, mutta vakituinen päihteiden käyttäjä joka on hakeutunut avohoitoon ja menee paikalle sillon kun on hoitajalle varattu aika, sekä käy seuloissa ilman että edes yrittää kiertää ja peitellä mitä on vetänyt lähiaikoina ja hoitaa avohoito suhdettaan niin kun pitääkin oli minkälaiset kitkut ja reflat päällä niin sillon käyttäjä oikeesti haluaa joku päivä olla täysin päihteetön, huumeiden käytöstä ja maailmasta ei ole helppoa tietä olemassakaan vaan se vaatii helvetisti ja se vie aikaa.
Niin ja korvaushoito aloitetaan laitoshoidossa joka on sen mittainen kunnes lääkemäärä on kohdallaan ja sitä seurattu muutaman päivän.

Eikä sittenkään ala helpot hetket, korvaushoidossa olevia seurataan yllätysseuloilla ja avohoitosuhdetta jatkettava. Ja jos yllätysseuloissa näkyy riittävän monta kertaa tietyn ajan sisällä muita päihteitä kuten amfetamiini tai bentsot joihin ei ole lääkärin määräämää reseptiä ni positiivisena niin siitä seuraa katko reissu, yleisin käytäntö on että korvaushoidossa oleville annetaan 3 mahollisuutta ja jos ne ryssitään tavalla tai toisella niin sit lentää ulos korvaushoidosta ja ihan heti ei pääse edes jonoon uudestaan...

Eli ei se oo niin helppoa et tost noin vaan alotetaan korvaushoito ja helvetin hyvä niin ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old man kirjoitti:

käyttäjät ovat pieniä nilkkejä. Pari vuotta käytettyään itkevät korvaushoitoon. Naurettavia lampaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu