APUA

Eli aloitetaanpa tämä selvittely, kun lääkärikään ei osa sanoa mitään. Olemme yrittäneet lasta mieheni kanssa jo kohta vuoden. Maaliskuussa raskauden mahdollisuus oli hyvin pieni. Ennen häämatkaa eli huhtikuun 2.4 alkoi menkat, jolloin oltiin häämatkalla. Olo oli hienoa. Nyt on pari kuukautta kuukautiset hyvin oudot. Toukokuun menkat alkoi 3.5 ja hyvin veristä ja kesti viikon (mikä oli hyvin outoa koska normaalisti kesti n.3-4 päivää). Kesäkuussa taas tuli 1.6 neläjän päivän ajan ruskeaa vuotoa, ei mitään veristä vaan ruskeeta. Koko ajan on hyvin raskaana olevan olo. Väsymys, turvotus, mieliala vaihtelu, kuvotus ja ym. En syö enää nykyään mitään kun vatsa menee sekaisin, kuvotus jatkuu koko ajan ja oksettaa pienemmästä hajusta. Tekeekö mieli tepposia? Mieheni on ulkomailla jo pari kuukautta. Joten seksiä emme ole harrastaneet huhtikuun jälkeen koska hän on matkoilla. Ja kenenkään muun kanssa en ole sekaantunut. Tein itse raskaustesti ja näytti negaa ja lääkäri vielä teki testin verestä ja silloin oli myös negaa. Tosi turhauttavaa kun tietää että jokin on oudosti nyt, mutta lääkärikään ei osaa sanoa. Kaikki testit oli ok.

Tekeekö mieleni sitten näitä tepposia vai mitä ihmettä mulla on??? Pelottavaa kun ruokaa ei enää maistu. Saattaa olla että syön vaan pari ruokalusikallista koko päivänä. Ruokaa ei tee mieli ja jotkut hajut etoo tai oksettaa. Närästää tai ripuloi jos syö. Mitä ihmettä??? Joten saattaako olla yhtään pienen pieni mahdollisuus että olen oikeasti raskaana??
2166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mene verikokeisiin, voi olla kilpirauhasvika. Aiheuttaa lapsettomuuttakin. Niin ja tee ovistestejä jatkossa.

Äänestä

ole raskaana, testissä se jo olisi näkynyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ollako??? kirjoitti:

Eli aloitetaanpa tämä selvittely, kun lääkärikään ei osa sanoa mitään. Olemme yrittäneet lasta mieheni kanssa jo kohta vuoden. Maaliskuussa raskauden mahdollisuus oli hyvin pieni. Ennen häämatkaa eli huhtikuun 2.4 alkoi menkat, jolloin oltiin häämatkalla. Olo oli hienoa. Nyt on pari kuukautta kuukautiset hyvin oudot. Toukokuun menkat alkoi 3.5 ja hyvin veristä ja kesti viikon (mikä oli hyvin outoa koska normaalisti kesti n.3-4 päivää). Kesäkuussa taas tuli 1.6 neläjän päivän ajan ruskeaa vuotoa, ei mitään veristä vaan ruskeeta. Koko ajan on hyvin raskaana olevan olo. Väsymys, turvotus, mieliala vaihtelu, kuvotus ja ym. En syö enää nykyään mitään kun vatsa menee sekaisin, kuvotus jatkuu koko ajan ja oksettaa pienemmästä hajusta. Tekeekö mieli tepposia? Mieheni on ulkomailla jo pari kuukautta. Joten seksiä emme ole harrastaneet huhtikuun jälkeen koska hän on matkoilla. Ja kenenkään muun kanssa en ole sekaantunut. Tein itse raskaustesti ja näytti negaa ja lääkäri vielä teki testin verestä ja silloin oli myös negaa. Tosi turhauttavaa kun tietää että jokin on oudosti nyt, mutta lääkärikään ei osaa sanoa. Kaikki testit oli ok.

Tekeekö mieleni sitten näitä tepposia vai mitä ihmettä mulla on??? Pelottavaa kun ruokaa ei enää maistu. Saattaa olla että syön vaan pari ruokalusikallista koko päivänä. Ruokaa ei tee mieli ja jotkut hajut etoo tai oksettaa. Närästää tai ripuloi jos syö. Mitä ihmettä??? Joten saattaako olla yhtään pienen pieni mahdollisuus että olen oikeasti raskaana??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu