Psori ja parantuminen

Minulla todettiin psoriasis 21-vuotiaana, sitä oli isot läiskät kyynärpäissä. (Nyt olen 39-vuotias). Noin vuoden kuluttua psoriasisdiagnoosista sain niveloireita eli selkeästi nivelpsori. Ihottuma oli
myös levinnyt muualle, lähinnä polviin. Päätin, etten usko lääkäreitä, jotka sanovat, ettei tästä voi parantua. Eli päätin parantua omilla keinoillani.

Jätin sokerin kokonaan pois, myös valkoiset vehnäjauhot ja muut ns. raffinoidut ruoka-aineet aivan minimiin. Lisäsin vihanneksia, hedelmiä, mahdollisimman paljon raakana, sekä lisäksi papuja ja pähkinöitä/manteleita. Paastosin mehupaastolla muutamia kertoja, keskimäärin kuusi päivää kerrallaan. Lisäsin liikuntaa eli reipasta kävelyä. Niveloireet poistuivat kolmessa kuukaudessa. Psoriasis hävisi neljässä vuodessa lähes kokonaan. Sitä on ollut nyt 14 vuoden aikana enää pienen pieni läiskä toisessa kyynärpäässä, eikä kukaan edes huomaa sitä. Huom. En käyttänyt tämän neljän vuoden aikana kertaakaan voiteita tai mitään lääkkeitä. En myöskään mitään luontaistuotteita.

Noin parin vuoden välein tätä pikku läiskää kutisee ja se vähän suurenee. Silloin aina paastoan noin viikon, ja läiskä käytännöllisesti katsoen häviää tuolloin kokonaan.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että psori on koko kehon sairaus ja sellaisena sitä pitäisi myös hoitaa.

7

1471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • psoriaasista v-81

      parane koskaan, remissiosa sen sijaan voi olla, vuosikaudet, vuosikymmenet.

      Eli olet remissiossa, et parantunut.

      • ap

        Olet oikeassa. Ei vaan enää oo aikoihin tarvinnut ajatella koko psoria, niin
        en osaa enää oikeita termejä :).

      • ppp+psori
        ap kirjoitti:

        Olet oikeassa. Ei vaan enää oo aikoihin tarvinnut ajatella koko psoria, niin
        en osaa enää oikeita termejä :).

        Mitä väliä onko "parantunut" vai remissiossa, jos hallitsee taudin. Minusta tällaiset "oikaisut" masentavat niitä, jotka eivät ehkä uskalla kokeillakaan ravintodiettiä ja elämäntavan muutoksia.

        On monia muitakin sairauksia, jotka tulevat ja menevät. Katarrivatsa on yksi sellainen. Jos katarripotilaalle sanottaisiin, että et sinä siitä parannu, niin tuskin hän edes yrittäisi miettiä syömisiään ja elintapojaan. Herkkävatsaisena hän saattaa ajutua stressin seurauksena samaan tilaan, mutta tietäessään hotokeinot, ei hermoile.

        Joten nauttikaamme siitä mahdollisuudesta, että hallitsemme tautimme.

      • ....................
        ppp+psori kirjoitti:

        se remissio tarkoittaa, että psori on rauhallinen johtumatta mistään rohdoksista. moni vain luulee, että nyt kun syö jotain luonnonravinnetta, niin sen takia psori on poissa. poissa se olisi vaikka söisi p...a.
        älkää nyt uskoko kaikkia huuhaa-juttuja, joita teille tyrkytetään.
        ps. mullakin psori on kadonnut ja huomasin sen, kun aloin aamulla laulamaan. laulaminen auttaa psoriin. eikö olekkin uskottava tarina..

      • ppp+psori
        .................... kirjoitti:

        entäs jos nämä kutsumasi "huuhaat" auttavatkin? Linkit joihin viittasin eivät ole mitään luonnonravinnejuttuja vaan perustuvat elintoimintoihin.

        Olen eläkkeellä oleva terv.hoidon ammattilainen ja perehtynyt myös luonnolliseen ravintohoitoon. Itse en käytä mitään lääkkeitä, lisäravinteina on talven aikana Omega3, D-vit, kalkki ja magnesium. Koska aikanaan en saanut apua ihotautiklinkalta muuten kuin kortisonirasvojen muodossa, jotka vain pahensivat tilannettani, aloin netistä etsiä vaihtoehtoa. Jos vereslihalla olevat alueet ja läiskät eri puolilla vartaloa paranivat puolessa vuodessa Paganon ohjeiden mukaan ja ovat olleet pois kolme vuotta, en usko "aamu- enkä iltalauluihin" vaan selkeään näyttöön. Saan oireeni takaisin parissa viikossa, jos syön määrättyjä ruoka-aineita, sekin on tarkoituksella kokeiltu. Ja välillä vahingossa, kun esim. lomalla lankeaa grillimakkaraan, tomaatteihin ja perunaan mm.

        Minusta on todella ikävää, kun halutaan auttaa ihmisiä, niin sinunlaisesi skeptikot irvailevat vakavalla asialla. Psori kuuluu autoimmunisaatiosairauksiin, joita ei todellakaan ole pystytty selvittämään. Ja niin kauan kaikki hoitomuodot kannattaa kokeilla.

        Jos sinulla on oikeasti faktaa psorin syistä, niin kerro meille muillekin. Jos ei, niin tutki vaikka huvin vuoksi oma ruokakaappisi ja elämäntapasi. Saattais' auttaa sinuakin.

      • ap
        .................... kirjoitti:

        se remissio tarkoittaa, että psori on rauhallinen johtumatta mistään rohdoksista. moni vain luulee, että nyt kun syö jotain luonnonravinnetta, niin sen takia psori on poissa. poissa se olisi vaikka söisi p...a.
        älkää nyt uskoko kaikkia huuhaa-juttuja, joita teille tyrkytetään.
        ps. mullakin psori on kadonnut ja huomasin sen, kun aloin aamulla laulamaan. laulaminen auttaa psoriin. eikö olekkin uskottava tarina..

        Olen kylläkin kirjoituksessani sanonut nimenomaan, etten itse käyttänyt tuon ruokavaliohoidon aikana mitään luontaistuotteita enkä lääkkeitä eli mistään huuhaa-jutusta ei ole kysymys. Vai
        onko tavallinen kasvisvoittoinen ravinto huuhaata? Vieläkin pidän psorin kurissa kasvisvoittoisella ruokavaliolla, ei tosin ihan yhtä tiukalla kuin aikaisemmin mutta kuitenkin. Esimerkiksi jos ratkean syömään kuukauden ajan joka päivä tai edes joka toinen päivä sokeria, läiskä alkaa vuorenvarmasti kutisemaan. Se loppuu, kun lopetan sokerin syönnin. Voiteita tai muita rohtoja en käytä.

        Siitä olen kyllä samaa mieltä, että kaipa tälläkin alalla huuhaata on tyyliin "syö kuukauden ajan
        tuotetta x, niin psorisi paranee".

        Sitä paitsi en ole kirjoituksessani väittänytkään, että kaikki saisivat psoriinsa apua kuvailemallani tavalla. Voin puhua vain omien kokemusteni pohjalta.

      • utelias ...

        Ruoka sairastuttaa ja täten myös parantaa.

        Onko se auringonvalo vai siitä saatava D-vitamiini, mikä auttaa?

        D-vitamiiniahan saa purkista ja kalanmaksaöljystä.

        Ja UVB-lamppuja saa kaupasta.

        http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      233
      6931
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      30
      3586
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3278
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      65
      3038
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      99
      2723
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      5
      2623
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      35
      2348
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      38
      2104
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      54
      1841
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      89
      1767
    Aihe