Miulla oli sininen reppu selässä, äiti lattoi hyvin toivotuksin minut se 500m kouluun.
Pihalla sain heti leukaani, S-musen mielihäiriöinen poika 2v vanhempi, antoi vakoinen paita päällä minulle turpiin.
Alku oli minulle tosi helppoa, koska osasin lukea ja laslea tosi hienosta.
Sama päti oppikouluun.
Pihalla sain heti leukaani, S-musen mielihäiriöinen poika 2v vanhempi, antoi vakoinen paita päällä minulle turpiin.
Alku oli minulle tosi helppoa, koska osasin lukea ja laslea tosi hienosta.
Sama päti oppikouluun.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Siilaisen ja Aavarannan porukka.
Kuuluin Siilaisen porukkaan, taisin tavallani johtaakin heitä, 30 about porukkaa.
Ainakin opastin nuorisokerhoa, ornitologiaa (linujen seuraamista), ja kasvien keräämnistä,koska oli oppikoulussa pakko.
Ehkä tästä johtuen, minulle haluttiin antaa turpaan, vähemmän kouluttanaiden toimesta. (Aavaranta)
Olin jo tällöin isokokoinen, mutta mitäpä sille mahtaa, jos 5 Jupiteria laittaa tien poikki.
oli pienessä koulussa, matkaa 1 1/2 km ja miuta alle 2 v vanhemman eli kolmannelle menevän veljeni kanssa sinne mentiin. Opettaja soitti käsikellolla ja mentiin kahteen riviin, Toiseen 1.3 luokkalaiset nätin tummahiuksisen naisen eteen ja yläluokkalaiset vanhemman kiltin nutturapäisen opettajan eteen.
Miun liokalla eli ekalla, oli kaksi oppilasta ja istuimme vierekkäin kahden oppilaan pulpetissa ihan opettajan pöydän edessä. Toka ja kolkkiluokkalaiset olivat sivummalla ja takana. Alaluokkalaisten luokka toimi jumppasalina ja yläluokka oli esiripullisennäyttämön sisältävä juhlasali koulu- ja kyläjuhlille.
Keittäjä-siivoojaa-talonmiehenä toimi pikkuinen iloinen huikkipäinen ja esiliinaan pukeutunut keski-ikäinen rouva joka teki tosi hyvää ruokaa.
Eka päivästä jäi mieleen aapiskukon saanti ja sen päällystys. Matematiikankirja ja työkirja pelottivat. Jo eka päivänä teimme mustepullossa kastettavan kynän ja sen terän puhdistukseen tarvittavan jutun. eli kolme erikokoista ja näköistä tilkkua (saimme itse valita) jotka ommeltiin päällekkäin napilla, isommat lapset ompelivat napin ja me oltiin vieruskaverini kanssa katseluoppilaina.
Vieruskaverini, poika oli miuta päätä pitempi, suoraryhtinen, hänellä oli harmaanmustat housut ja henkselit piti niitä yllä. Poika oli oikeastaan aika komea, mutta kaiken pilasi kun kurkkasin häntä niiskausäänen kuullessani ja hänen sieraimestaan valui pitkä, paksu täkävana ylähuuleen asti ja sit hän pyyhki sen paitansa käärittyyn hihaan. Siirryin aika äärelle laitaa pulpetinpenkkiosaa ja aloin kantaa sen päivän jälkeen ylimääräisiä nenäliinoja kouluun.
Kesäkeittoa, tai sitten kaalisoppaa. Ja pakko oli syödä, vaikka yrjöö tyrkkikin.
Jokaisen piti tehdä ruokaliina.
myökiin tehtiin ruokaliina siihen pulpetille. Joka vuosi aina tehtiin uusi. Ekaluokan liinan vohvelikangas saatiin hapsureunaiseksi kun poistettiin reunalankoja. Koristeena oli itse neulalla pujoteltu lanka sen jokaisella reunalla.. Tokaluokalla oli kuviona sellainen mutkitteleva kuvio ja kolmanella oli jo harakanvarvas-kuvio ja kaikenlaisia lisäkuvioita oman mielen mukkaan.
Kuka muistaa mustepullot, ja haarakärkisen kynän, johon tuli sittemmin säiliö?
Sellainen lärpykkä piti tehdä, johon kuivattiin muste.
Opettaja oli ankara, rintamalotta.
Eipä olisi tullut mieleen haistatella hänelle vi..ua.
Mutta se ruoka.
Vieläkin sen muistan. Tillilihaa, maitoakin piti juoda.
Kauheita muistoja
Jos ei pitänyt reikäjuustosta, niin reijät sai jättää syömättä. Kaikki piti muuten syödä.
Me ei kyllä itse saatu mustepullojen kanssa läträtä, vaan meillä oli ne täytekynät jotka opettaja täytti.
on vanhaa kiinalaista apinamallia eli vuotta aloittajaa nuorempi ja meidän eka opettajattaremme oli ammatiltaan taidemaalari ja saimme olla hellässä huomassaan kaksi vuotta. Miu muistaa kun miu synttäripäivä osui koulupäiväksi tokaluokalla ja opettajatar pyysi miut luokan eteen, kaikki lauloivat miulle onnittelulaulun ja opettajatar nosti miut kolmekertaa ylös kainaloista ja kuiskasi sitten miun korvaan että pulpetissa oleva yllätys on vain minulle. Pulpetissa oli pahvinen litteä kotelo jossa oli suklaapalasia ja ne olivat irrallaan toisistaan levynä, se oli ihan tavallisessa ruskeassa paperipussissa ja
avasin pussin vasta kotimatkalla. Yläkoulun opettajatar kuoli silloin keväällä, vähän aiemmin ja seuraavana syksynä meillä olikin nuori, juuri opettajaksi valmistunut pariskunta sitten opettajina ja kolmannelle lokalle tuli miun lisäksi toinenkin tyttö, joka oli saanut siihen asti kotiopetusta.
Juu koulumuistoni.Pelokkaana eka päivänä
kouluun ja pihalla toisten ihmeteltävänä.
Koleana syyspäivänä ohut takki päälläni ja
sen alla risainen villapaita.Siinäpä sitä riit-
tikin sit naurun aihetta parempi osasille.
Aavarannan kansakoulun 1 luokan kevätretki piti olla klo 8,30.
Äiti laittoi jo banaanin mukaan matkalleni. 7,00 ettet myöähästy.
Käyn joskus itkemässä sitä katkeruutta, mikä silloin tuli.
Puoli tuntia ymmärtänyt väärin.
Oppilaat olivat muut saaneet rannasta nauttia.
sanotaan ja ovat aivan oikeessa.Nimittäi ko pihalla oltiinko
kiikus ja puheltiin siinä autoista niinko pojilla on tapana.ja
tuli siinä muutama likkakii siihen kuuntelemaan ISOJEN
poikien tarinoita.taisinpa olla minä joka siinä sanoi että
kyllä on huonoo matkustaa linja-auton takapuolel... ei
tarvittu muuta siitä paikasta ampaisi yks likka opettajain
puheille ja siellä oli sanonu jotta kov. puhhuu rumia.
Aivan järttömän tyhmä idea lähteä kouluun. Piti laittaa ruskea pikkuruudullinen kolttu , jossa oli valkoinen irtokaulus ja kaiken kruunasi valkoinen rusetti. Hävetti ihan hirveästi,mitä paras kaveri Veikko (nimi muutettu) sanoisi. Oltiin sentään pihakavereita ja inhottiin tyttöjä.
Äiti saattoi kouluun ja jätti vain siihen vieraiden lasten keskelle, tietty ystävällisellä mielellä, mutta pääasiallisin tahtoni oli saada poistua paikalta aidatulta alueelta, joka uhkaavasti näytti rajaavan mahdollisuuden leikkiä niin kuin oli tottunut.
Ja heti tungettiin tyttöjen sekaan, enkä tykännyt alkuunkaan niistä alkupäivien piirileikeistä ja mitä hemmettiä ne tekivätkään. Opettaja kielsi käyttämästä nyrkkiä neuvonpidossa ja jäin henkisesti täysin alakynteen monenlaisen pikkuneidin lällätyksissä. Veikko-pahuskin oli älynnyt olevansa poika ja kylmän rauhallisesti leikki muiden poikien kanssa, joten se olikin sitten elämäni traagisin hetki kun paras kaveri jätti- vain koulun ja tyhmien sääntöjen takia.
Kaiken lisäksi Aapinen oli liian iso koululaukkuuni, minkä vuoksi päätin etten taatusti tule tykkäämään opinahjosta ikinä :D Kieltäydyin oppimasta aakkosia ja siinä onnistuin siihen asti, kunnes äiti yhtenä iltana syksyllä sysäsi mielenkiintoisen kirjan syliini ilmoittaen iltalukemisten loppuvan siihen. Että jos tytärtä kiinnostaa kirjat saa opetella itse lukemaan.
muistaa...millainen tuo eka päivä olisi ollut...Pahus...en muista;)) ehkä jännitti niin...että, pyyhkiytynyt tuo päivä ikääkuin muistista kokonaan. Nykyisin asumme tuon vanhan ns.kansakoulun vieressä....siitä kun ohi kulkee päivittäin ja tuo kamala iso kivinen rakennus vieläkin...siinä, nyt siihen vain tehdään laajamittaista isoa remonttia tänä kesänä...Tietysti palautuu mieleen aika useinkin kouluvuodet nimenomaan ne ekaluokkavuodet;)) Yhdellä pihalla niistä seisoo edelleen sama mänty...muistan sen kuinka katsoin aina laulutunnilla tuota mäntyä ikkunasta ulos neljännestä kerroksesta jossa tämä laululuokka oli jotenkin sinistä taivasta vasten se näytti upealta muuten tuo isopiha oli asfaltoitu kokonaan.....(koulu todella iso ja monikerroksinen) meitä lapsia täällä oli niin paljon että, koulua piti käydä kahdessa eri vuorossa..muuten eivät luokkahuoneet olisi riittäneet.....muistuu mieleeni mitä silloin ajattelin...ja mieleeni tulee tämä laulu aina kun tuota mäntyä nyt ohi mennessäni katson: Tämä on ihan tosi...tämä laulu: MÄ OKSALLA YLIMMÄLLÄ OON HARJULAN SELJÄNTEEN...NIIN KAUAS KUN KATSE SIINTÄÄ... ;))) enää en jatkoa muista.... mutta tuo haikea tunnelmman ja harteuden joka läsnä...jotenkin haikea laulu...Meillä oli laulunopettajana nainen joka oli tiukka ja hyvin isänmaallinen muutenkin...kaikki tämä maakuntalaulut piti opetella ulkoa...siis sanat...kuri oli todella kova näillä tunnilla...ei mitenkään luova eikä hauska...Siitä huolimatta liityin jostain syystä koulumme kuoroon;)))
tsau:Friidu
muistaa, millainen koululaukku/reppu oli!
Sitä en muista, vaan kuinka menin fillarilla, ja lähistöltä naapurin tyttö vietiin/haettiin autolla.. he olikin rikkaampia..
Ihastelivat, miten osasin ajaa nuorisopyörällä jo niin hyvin.
Näin muistelen :)
laikkuni mielestäni, uusi punainen olkalaukku.
Uudet kangaskengät, letit, jotka oli niin tiukkaan letitetty et päätä pakotti, punaiset leveät lettinauhat.
Jännitti niin hirveästi että ei uskaltanut moneen päivään puhua yhtään sanaa muille kuin sisaruksilleni ja naapurin tytöille.
Ope oli nutturapäinen Anna, hänen kenkänsä narisivat kävellessä.
Kouluun piti viedä ruokaliina kotoa ja valitsin äidin kätköistä sopivan pienen liinan, myöhemmin koulussa tehtiin tälläinen vohvelikankaasta kirjoten reunat punaisella ja sinisellä langalla, muistan miten se kieli roikkui monen suusta puoleen ja toiseen sitä neulaa siihen kankaseen asetellessa. :)
Eka-talven muistan miten kaameeta oli se hiihtokilpailu kun ei ollut omia suksia, jumalattoman pitkillä suksilla piti hiihtää se kiekura ja aina olin viimeinen.. :(
kouluun kesät talvet. matkaa kouluun kertyi n. 7km. koska lapsia oli kotonani 10kpl ja minä kuopus siinä sisarsarjassa, niin useinkaan mulle ei riittänyt enää kenkiä jalkaan. joskus oli sentää lämpymiä hevosen-, ja lehmänlanta kasoja, jossa sai syksyisin lämmitellä jalkojaan. reppuna oli vanhasta reikäisestä jyväsäkistä tehty kassi, joka oli paikattukin jo useaan kertaan.
oppikouluun meninkin sitten jo kaupunkiin asumaan 70km päähän kotoa ja sillä tiellä sitä edelleen ollaan. ei ole tullut kotitalon ovea tuon jälkeen avattua.
Muistan kun äiti vilkutti ovelta ja tilanteesta isä otti vielä valokuvankin. Päälläni minulla oli jostakin keskieuroopasta ostettu klubitakki, valkoinen kauluspaita ja kuminauhasolmio. Äiti oli ommellut mustan päällystakin ja suorat prässihousut, joissa oli "upslaagit". Selässäni oli ikivanha rispaantunut reppu jossa oli kuitenkin hieno heijastinnauhan palanen läpässä. Päällystakkia kuljetin olkapäällä.
Koulumatkani oli noin kilometrin mittainen, ehkä ylikin. Kahdesta polusta voi valita kumpaa pitkin menee kouluun. Molemmista oli yhtä pitkä matka, mutta toinen meni kallioiden yli ja metsän läpi ja toinen meni aukealla.
Ainoana meidän luokassa minä jouduin istumaan tytön viereen, kun olimme parittomia. Ensimmäinen päivä kesti vaan pari tuntia ja sitten päästiin kotiin. Kotimatkalla keräilin hienoja kiviä, kävin "rotkoilla" ja löysin rautatangonpätkän jolla yritin hajottaa matkan varrella olevaa rapakiveä. Kun tulin kotiin, niin huomasin että äitini tekemä päällystakki oli kadonnut.
Jassoo jahaa. Ensiksi teikäläinen kirjottelee, että hippulat vinkuu ja sitten lopetat kertomuksesi, kuin seinään. Olisit nyt kertonut, mitä SITTEN tapahtui, kun huomasit äitisi tekemän takin kadonneen.
Lähditkö kiiruusti sitä etsimään? Oliko rotkoilla, vai mojuiko maantiellä, aukealla vai mettäpolulla?
Oliko joku koulukaveri varastanut hienon takkisi? Löytyikö takki ylipäätään? Ja mitäs äitee sanoi, kun takki oli veks, kun kotiin menit?
Kuten huomaat, jäi pikkasen vaivaamaan.
Josko kertoisit kertomustasi vielä vähän etiäpäin.:)
Kävelin koulumatkan takaisin koululle reittiä jota olin kulkenut koulusta kotiin ja takkia ei löytynyt.
Seuraavana päivänä kyselin sitä koulusta, muttei sitä löytynyt sieltäkään. Yhdelle meidän luokkalaiselle kyllä ilmaantui samanlainen takki jota olisin luullut omakseni, ellei siinä olisi ollut erilaiset napit.
He-heh-heh... Kiitos vain vastauksestasi.
Vai erilaiset napit :) Nyt pistää sanomahan, että hmmmm..... ettei vaan...
Ihan ensimmäistä koulupäivää en muista tarkalleen. Toisinsanoen en muista yhtään mitään muuta, kuin sen että koulun piha vaikutti lentokentän kokoiselta, VALTAVALTA alueelta. Pelotti hirvittävästi. Jälkeenpäin, aikuisena olen käveleskellyt samaisessa pihassa ja oikein naurattaa, kun se piha on Niin pieni.
Asuin koulun vieressä. Kun koulun kellot soivat, niin siinä vaiheessa pinkaisin kotoa koulun jonoon. Heräsin aina viime tippaan ja kiirusta piteli, etten myöhästynyt jonosta.
Istuin samaisen pojan vieressä kahtena vuotena. Kun oli koe, niin tämä poika laittoi päänsä pulpettia vasten, naama muhun päin ja hiljaa kuiskien yritti kysellä vastauksia.
Kerran hän tuli innoissaan kouluun, koska oli saanut koiran. Kysyin, mikä sen koiran nimi oli ja tämä poika sanoi, että oli antanut koiralle minun nimeni. Olin Erittäin loukkaantunut, kun koiralle annettiin minun nimi. Nimeni ei ole ollenkaan koiramainen :(
varmaan hälle ensi ihastus:)))) Halus nimesikin antaa, sellaiselle joka oli hälle tärkeä ja ihana, aattele, koirahan oli vielä pentu, ja varmaan pienestä pojasta tosi ihana, rinnasti sen tunteen sinuun:))))
Saattaa olla, kuten kirjoitit, mutta itse en ollut ollenkaan ihastunut tähän vierustoveriin, eikä tullut mieleen hänenkään olevan. Muistan elävästi sen, miten kauhuissani ja loukkaantunut olin, kun kuulin koiran nimen.
Kaikin keinoin yritin olla "muina-miehinä-ilmeellä", ettei hän ja kukaan muukaan huomaisi, miten paha mieli minulla oli. :) Toki tämä nyt aikuisena naurattaa, mutta ei taatusti 7 vuotiaana.
Minä olin pikkasen ihastuksissani yhteen "Reinoon", joka istui ensimmäisessä pulpetissa. Hän tapasi aina piirustustunnilla tulla kurkkimaan olkani yli, kun piirtelin. Hänen mielestään oli NIIN hyvä piirtämään. Luonnollisesti tällaiset kehumiset saivat minut ihastuksen partaalle :) Kerran "Reino" laittoi käteni hänen käsikynkkään ja sanoi nauraen, että tälleen me kynkäs ollaan. Hetki kesti vain kymmenisen sekuntia. Minulla naama punainen ja piilotettu hymy naamassa. :) Tämä hurmaava tilanne tapahtui myös 7 v.
elämä on ollu kaikenlaisista pikku asioista kiinni. Muistan minäkin, miten sitä suhtautui johonkin asiaan, mahottoman totisena, aikuiselle samainen juttu, oli vaan pikku-huvi:))))
Joo, pienenä tyttönä monet asiat olivat aivan VALTAVAN suuria asioita.
Kolmannella luokalla tai neljännellä, en muista kumpanako, joka tapauksessa luokallamme oli "Erkki", johon Kaikki luokkamme tytöt ja lisäksi vielä rinnakkaisluokankin tytöt olivat rakastuneet. "Erkki " oli ihana. "Erkki" sanoi niin. "Erkki" sanoi näin. "Erkki" katsoi pitkään. "Erkki" hymyili. "Erkki". "Erkki".
No niin, jospas nyt jatkan tarinaani eteenpäin, kun on saatu selvitettyä, miten IHANA "Erkki" oli.
Oli välitunti. Minä lähdin juoksemaan koulutalon toiselle puolelle. Samaan aikaa "Erkki" oli juoksemassa koulun takaa myöskin toiselle puolelle. Törmäsimme toisiimme nurkan kohdalla. Siitä vaan suoraa päin, PÄNKS.
Oi Iiiiihanaaaaa, ajattelin. Että oikein "Erkin" kanssa yhteen törmättiin. Toki tällä oli SUURI uutisarvo. Muistan ajatelleeni, miten hirrRRRrrrveästi muut tytöt kadehtisivat minua, kun kuulisivat törmäyksestämme. Tahdon vielä muistuttaa, että törmäyksessä me Koskimme toisiamme.
Minä kiiruhdin asiasta kertomaan. Sen verran "väritin" kertomusta, että sanoin "Erkin" MELKEIN suudelleen minua, kun törmäsimme yhteen. Hurjat ilmeet kavereilla, suorastaan kadehtivuus oli käsin kosketeltavissa. Minä nostelin rintaa ja tunsin olevani ainakin kahta päätä pitempi muita.
Asia ei lopu tähän. Nimittäin joku tyttö teki semmosen tempun, että meni kertomaan "Erkille", että Heikunkeikku oli sanonut, että hän oli melkein suudellut minua. Toinen tyttö tuli vuorostaan kiireesti sanomaan minulle, että "Kaija" meni sanomaan "Erkille"......
Oi APUA, kiesus, kauheaa, mikä HÄ-VE-TYS iski minuun. Olin kuolla siihen paikkaan. Ajattelin, että lähden siitä paikasta kotiin, enkä ikinä, en IKINÄ enää kehtaa tulla kouluun. Sydän hakkasi ja nolotti vietävän vietävästi. Mitähän "Erkki" sanoo, kun kuulee, tuumiskelin itku kurkussa:(
Tarina loppuu kohta. Älkää hermostuko.
"Kaija" tuli omahyväisenä minun luokse. Hän vaikutti neljä päätä pitemmältä. Minä, maan matonen, olin vajonnut itsesäälini sisään. Tuskin minua näki hiekan seasta.
Loppuhuipentuma.
ERKKI saapui. Kaijan ilme, kuin kuningattaren. Minä, mato, ilme maahan luotuna ja helevetin punaaset posket. Pyörtymispisteessä. Muut tytöt yleisönä.
Erkki tuli viereeni ja läimäytti olkapäälle, leikkisän läpäyksen ja sanoi nauraen jotakin semmosta, että älä välitä Kaijasta. Oli kiva törmätä.
Voitko kuvitella iloani. Ja kaikkihan Kuulivat, mitä Erkki sanoi.
Nostin nokkaani Kaijalle. Kasvoin taas itteni kokoiseksi. Kaija kutistui.
Tunnetiloja oli tuossa kertomuksessa enempi, kuin monta.
Heikku, joka muuttuikin jälleen iloiseksi:)))))
Hyvin kerroit, ihan näki koko tilanteen ja tunsi kaikki nuo tunteet:)
Siun pitäis alkaa kirjottaa kirjoja, varmaan kauppa kävis:))))
kouluun matkaa 9 kilometriä. Kinttupolkua pitkin metsässä. Isä antoi hirvikiväärin mukaan susien ja karhujen varalta. Niin paljon otti koulu pattiin että otin heti ekanan viikonloppuna kunnon perskännit.
eli mukavat on muistot kansakouluajoista, Kirotamaan ja lukmaan en oo vielä kunnolla opinut.
keltainen huopahattu jossa oli koristeena kanarialinnun sulka, ja lakki oli mustalla kuminauhlla leuan alta kiinni. Mä muistan kun olin niin jännittynyt että multa oli unohtunuti lakki päähän kun menin luokkaan, ja hävetti kun joku tyttö huomautti että hei tyttö sulla on lakki päässä:/