Pienen, eikä avain pienen, erakoimisen jälkeen on alkanut tämä yksinäisyys jurppimaan. Joten olen päättänyt tehdä asialle jotain, vaikka ei se ihan helppoa ole. Tai no, ehkä on, mutta ei minulle.
Ikää on 19, syntymisestä lähtien aina aika paljon ollut yksin, ainakin huomattavasti enemmän yksin, kuin lapset keskinmäärin, väittäisin. Yläasteen jälkeen ei ole ollut niitä koulututtaviakaan enää. Tällähetkellä kuitenkin suhteellisen paljon tekemisissä tätini kanssa, joka onkin auttanut minut pääsemään jaloilleni. Hänen kauttaan tulee tavattua aika paljon väkeä, mutta kuten todettu, suhteiden luominen tuottaa mulle ongelmia.
Jonkinasteista masennusta on tullut podettua, diagnoosin mukaan vaikea-asteista. Huumetkin kelpas ja jossain vaiheessa ajatukset muuttuivat ehkä hieman psykoottisiksi näin jälkeenpäin aatellen. Olen kuitenkin siitä päässyt suurilta osin.
Huomaan, että mieleni virkistyy hirvittävästi, kun lähden kävelylle kaupunkiin tai tätini luokse, jossa riittä hommia ja sosiaalista kanssakäymistä. Ehkä se on päivänselvä asia, mutta ei se mulle kai aina ollut. Tietokoneella hirveästi aikaa viettänyt ja tietokoneella liika oleminen on alkanut masentaa minua. Olen vähentänyt aikas paljon. Saan kuitenkin useita tunteja vietettyä koneella huomaamatta ja saatta yöunet mennä.
Toisaalta olen tehnyt paljon edistystä, mutta toisaalta olen vielä jumissa tässä tietokoneaddiktiossa (tai pikemminkin en osaa tehdä muuta) ja ystävän puuttessa. Vähän vaihtelee, jotkut päivät teen kaikennäköstä muuta.
En tiedä mistä lähteä tuttavuuksia etsimään. Ei auta, että mulla on tapana joskus vältellä lähimmäisiä ja en jaksa vastailla puhelimeen jne, joten en ole hyvä myöskään ylläpitämään mahdollista ystävyyssuhdetta.
Tulen aika hyvin toimeen ulospäinsuuntautuneempien ja aktiivisempien ihmisten kanssa, koska siinä muodostuu semmonen tasapaino, mutta sen tyyppisten ihmisten kanssa on vielä vaikeampi lähteä ystävyysuhdetta rakentamaan. Minusta kuitekin tykätään lähes poikkeuksetta ja ystävystyisin lähes kenen kanssa tahansa, jos me olisimme suljettu huoneeseen viikoksi, tai olisin vain vähän itsevarmempi ja sosiaalisesti taidokkaampi.
Baarit eivät ole vaihtoehto todellakaan. Ei oikeastaan kiinnosta niissä käynti, paitsi jossain tyylikkäämmissä ja rauhallisemmissa voisin mahdollisesti pistäytyä. Eihän niissä oikeastaan ystäviä tehdäkään, kai(?) Noh, ajattelin ainakin kattella mitä taphtumia tässä kaupungissa olisi ja lähteä vaikka ulkoteatteriin, ihan muutenkin. Tiedä vaikka siellä törmäisi johonkin. Ei mulla sen parempia ideoita ole... Netissäkin on mahdollisuuksia, mutta henkilökohtaisesti en oikein jaksaisi niin paljon netissä enää pelleillä. Joku IRC-kanava voisi olla kiva, sitäkään en ole koskaan oikeastaan käyttänyt, en Facebook:iakaan tai muuta vastaavaa. Onko yksinäisille joku oma irkkikanava?
Näin lasten kengissä olen sosialisoinnin kanssa, muuten kyllä pidetään niin kypsänä ikäisekseen jne, mutta pieni smalltalk ei onnistu vaikka kuinka vääntäisi. Sellasta tältä erää, mahdolliset ehdoitukset ongelman ratkaisuun otetaan ilomielin vastaan, kiitos.
Ikää on 19, syntymisestä lähtien aina aika paljon ollut yksin, ainakin huomattavasti enemmän yksin, kuin lapset keskinmäärin, väittäisin. Yläasteen jälkeen ei ole ollut niitä koulututtaviakaan enää. Tällähetkellä kuitenkin suhteellisen paljon tekemisissä tätini kanssa, joka onkin auttanut minut pääsemään jaloilleni. Hänen kauttaan tulee tavattua aika paljon väkeä, mutta kuten todettu, suhteiden luominen tuottaa mulle ongelmia.
Jonkinasteista masennusta on tullut podettua, diagnoosin mukaan vaikea-asteista. Huumetkin kelpas ja jossain vaiheessa ajatukset muuttuivat ehkä hieman psykoottisiksi näin jälkeenpäin aatellen. Olen kuitenkin siitä päässyt suurilta osin.
Huomaan, että mieleni virkistyy hirvittävästi, kun lähden kävelylle kaupunkiin tai tätini luokse, jossa riittä hommia ja sosiaalista kanssakäymistä. Ehkä se on päivänselvä asia, mutta ei se mulle kai aina ollut. Tietokoneella hirveästi aikaa viettänyt ja tietokoneella liika oleminen on alkanut masentaa minua. Olen vähentänyt aikas paljon. Saan kuitenkin useita tunteja vietettyä koneella huomaamatta ja saatta yöunet mennä.
Toisaalta olen tehnyt paljon edistystä, mutta toisaalta olen vielä jumissa tässä tietokoneaddiktiossa (tai pikemminkin en osaa tehdä muuta) ja ystävän puuttessa. Vähän vaihtelee, jotkut päivät teen kaikennäköstä muuta.
En tiedä mistä lähteä tuttavuuksia etsimään. Ei auta, että mulla on tapana joskus vältellä lähimmäisiä ja en jaksa vastailla puhelimeen jne, joten en ole hyvä myöskään ylläpitämään mahdollista ystävyyssuhdetta.
Tulen aika hyvin toimeen ulospäinsuuntautuneempien ja aktiivisempien ihmisten kanssa, koska siinä muodostuu semmonen tasapaino, mutta sen tyyppisten ihmisten kanssa on vielä vaikeampi lähteä ystävyysuhdetta rakentamaan. Minusta kuitekin tykätään lähes poikkeuksetta ja ystävystyisin lähes kenen kanssa tahansa, jos me olisimme suljettu huoneeseen viikoksi, tai olisin vain vähän itsevarmempi ja sosiaalisesti taidokkaampi.
Baarit eivät ole vaihtoehto todellakaan. Ei oikeastaan kiinnosta niissä käynti, paitsi jossain tyylikkäämmissä ja rauhallisemmissa voisin mahdollisesti pistäytyä. Eihän niissä oikeastaan ystäviä tehdäkään, kai(?) Noh, ajattelin ainakin kattella mitä taphtumia tässä kaupungissa olisi ja lähteä vaikka ulkoteatteriin, ihan muutenkin. Tiedä vaikka siellä törmäisi johonkin. Ei mulla sen parempia ideoita ole... Netissäkin on mahdollisuuksia, mutta henkilökohtaisesti en oikein jaksaisi niin paljon netissä enää pelleillä. Joku IRC-kanava voisi olla kiva, sitäkään en ole koskaan oikeastaan käyttänyt, en Facebook:iakaan tai muuta vastaavaa. Onko yksinäisille joku oma irkkikanava?
Näin lasten kengissä olen sosialisoinnin kanssa, muuten kyllä pidetään niin kypsänä ikäisekseen jne, mutta pieni smalltalk ei onnistu vaikka kuinka vääntäisi. Sellasta tältä erää, mahdolliset ehdoitukset ongelman ratkaisuun otetaan ilomielin vastaan, kiitos.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.