habbo hotelli

avoinna

Tänään se tapahtui. Olin pesemässä autoa, kun poikani 11v tuli itkien ulos,ja kun kysyin syytä suruun, vastasi poika että joku varasti hänen habbo hotelli ukkonsa ja kaikki tavarat jotka hän oli yli puolentoista vuoden aikana hankkinut.KUNINGASGOBRA niminen virtuaali ukko oli vienyt kaikki, houkuteltuaan antamaan oveluudella poikani hahmon salasanan. kyllä olemme nyt surullisia.Tietääkö kaikki vanhemmat mitä lapset tekevät. kyllä meitä surettaa.

19

3803

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kultakalalainen!

      Aika surullista että kamat vietiin... Mut kultakala on tarkoitettu yli 12-vuotiaille.. 11 ja 13-vuotiaissa on kumminkin se ero, että 11-vuotias voi antaa salasanansa kelle tahansa, mutta en minä vuosi sitten olisi 13-vuotiaana salasanaani kelle anatanut! Mutta 11-vuotiaana en käynyt habossa eli olisin toden näköisesti sillpoin anatnut! Noh toivottavsti selviätte! :D

    • Minttu

      Onhan se tietenkin väärin että toiset käyttävät nuorempia hyväkseen, mutta Habbohotellissakin varoitetaan lapsia antamasta salasanaansa kenellekkään.. Olemme puhuneet omien lapsieni kanssa tästä ja vahinkoa ei ole syntynyt. Asioita kannattaa keskustella, niin vahinkoja syntyy vähemmän.

    • annika

      juuri 2 viikkoa sitten ex-avokiltani, että tämän 11-vuotiaalle tyttärelleen oli käynyt samoin. on noita juttuja ennenkin ollut ja täälläkin palstalla näkynyt useamman kerran.

      • oma vika.

        .. olla ilkeä, mutta lapsen oma vika oli tuo! Salasanaa kielletään antamasta toisille useamman kerran habbon sivuilla ja itse habbon "latausruuduissa" myös. Tuki ja turva-kohdassa sivuilla kerrotaan turvallisuusvinkkejä ja näin edespäin! Turha sitä on täällä valittaa että voi voi kun on surkeaa kun varastettiin kamat, lapsen oma vika se oli kun meni salasanansa antamaan!

        Laittakaa rikosraportti habbon etusivulta nyt vain. Voivat lahjoittaa ylläpitolaiset sitten takaisin niitä varastettuja tavaroita ehkä!


      • höhh
        oma vika. kirjoitti:

        .. olla ilkeä, mutta lapsen oma vika oli tuo! Salasanaa kielletään antamasta toisille useamman kerran habbon sivuilla ja itse habbon "latausruuduissa" myös. Tuki ja turva-kohdassa sivuilla kerrotaan turvallisuusvinkkejä ja näin edespäin! Turha sitä on täällä valittaa että voi voi kun on surkeaa kun varastettiin kamat, lapsen oma vika se oli kun meni salasanansa antamaan!

        Laittakaa rikosraportti habbon etusivulta nyt vain. Voivat lahjoittaa ylläpitolaiset sitten takaisin niitä varastettuja tavaroita ehkä!

        Joku oli soittanut sinne ylläpitoon ja saanut tavaroitaan takaisin..


    • Habbo

      käyn joskus habbossa.. Siellä on hahmo, kerayslipas niminenko se oli jolta voi saada muutamia tavaroita ilmaiseksi jos on viety. sen huoneen nimi oli kai KAMAPUU !

    • päätään pyörittävä

      Miksi annatte lapsenne käydä kyseisellä sivulla? Itse en ainakaan antaisi edes lupaa sinne mennä. Turhaa rahan tuhlausta. Ei mitään järkeä hommassa. Rahastustahan toi on koko juttu. Eli omaa tyhmyyttänne vaan on! Niin moni lapsi jää just tota kautta koukkuun noihin nettipelijuttuihin. Että onnee vaan teille lapsenkasvatuksessa :)

    • Habbo rulaa

      Habbo rulaa! kandeis keksii parempi salasana veikkoset hyvät.. x))

      • kuulutan

        vanhempien vastuuta,lasten asioista voi ja pitää olla kiinnostunut,mitä ne koneellaan tekevät.


      • Cameron

        totta..Käyn ite myös habos..se on kiva paikka....xD


    • Pasi

      Onko se jokin virtuaalipeli?

      • jou

        vitun tyhmä


      • niinpä
        jou kirjoitti:

        vitun tyhmä

        näköjään olet, jou vaan sullekin ;)


    • N-Litement

      Hei "äiti" ime munaa!

      Sano pojallesi, että olet tosi tyhmä ja sulje vaikka koko nettiyhteyssopimus! Habbo on niin surka paikka, eli minä täytän syyskuussa 12. Noh, en ole henkisesti niin nuori (tyhmä), kuin tuo sun tyhmä penikka! 1: Lähiaikoin (kun tulen Venäjästä), lähettelen vähän sähköpostia tommoisille supertyhmille kakaraxeille jossa olisi liitteenä "IlmaiZ11 H4660G0lEi NiinQ! !11111111 M00n 3ntTinE ValV0j4!!!!!!!11111111", noh jos penikka avaa tiedoston (riippuu onko sillä W$ vai *nix), sen kone liittyy semmoiseen hienoon zombie-armeijaan (Minimo 0.6), juuh ja kun on noita vähintään 512k ulostulevalla nopeudella varustettua miniskidikonetta, niin pistetään Habboon (ja joihinkin muihin tyhmiin, lapsellisiin ja paskoihin paikkoihin) DoS-hyökkäykset tulemaan (n. x60 512k (out), konetta. Saadaan aikaan 30,720 megabitin sekunttivaihti, jolloin palvelimet jumittuvat, minä menen kavereitteni kanssa nukkumaan rauhassa...)

      • Koittakaapa poijaat rauhottua

        Elikä.

        1. Asiallehan ei enää voi mitään, koska se on jo tapahtunut

        2. "Kamat" saatetaan saada takaisin.

        Se, mitä vanhempien on tehtävä;

        Selvitä lapsellesi, että

        1. "se on elämää ei sen enempää" salasanoja ei saa antaa vaikka mikä olisi. Toki nuorena tiedän että jotain juttua vastaan ja lupaamalla vaikka mitä, on salasanan antaminen kuin hurmiossa todella helppoa.

        2. ja vielä toisen kerran että salasanaa ei saa antaa.

        Vastaisuudessa;

        1. Pikkuinen katselu/uteliaisuus lapsen tietokoneen käytöstä ei ole pahasta. Mutta ei tosiaankaan ole lapsesta mukavaa, kun joku häärää ympärillä.

        Koska lapsi saattaa olla jo "tyttöiässä" on tietysti ottettava huomioon, että habbo hotellissahan pystyy "keskustelemaan" tyttöjen kesken.

        2. Koita ehdottaa lapsellesi siihen tyyliin "että mitäs jos ei käytäis enää/vähään aikaan habbossa. Uskoisin että lapsi kuitenkin oppi asiasta jotakin.

        Tsemppiä vaan



        Se, että sanoo lapselle "oot tosi tyhmä" ei auta tipan tippaakaan, uskon että lapsi on jo huomannut "että ei kannattanu"


    • 16v.

      mä tapasin siel elämäni rakkauden!!!

      • habbo----

        Voi vittu yks on löytäny elämän rakkauden habost


    • Cameron

      Käyn ite habossa ja oon 11w. vaikka joku yrittäisi saada salanan niin sitä ei oisi saanut kertoa! Kaikkihan sen nyt tietävät...habbo on tarkoitettu yli 13 vuotialle joten vanhempien 0n keskusteltava käytöksesta ja että kaikki eivät pidä lupauksiaan habossa...ja ainakaan salasanaa ei saa kertoa missään tapauksessa...

    • Hamppu

      Pikkukakaroide nörttihotelli!! Lopettakaa se saatana...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      166
      2991
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      296
      2682
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1758
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      50
      1663
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1530
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1296
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      104
      1213
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1174
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      375
      1130
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    Aihe