Kiusaaja
Luther kiinnitti jo aikanan huomiota siihen tapaan, jolla uudestikastajat vetosivat Raamattuun. Jeesuksen kiusauskertomusta (Matt.4:1-11) koskevassa saarnassaaan hän sanoo:
- Tässä näet, että kiusaajakin voi käyttää Raamattua ja pettää sillä ihmisiä. Mutta kiusaajalla on sellainen puutos, ettei hän käytä sitä ottamalla huomioon sen koko opetusta, vaan vain sen verran, että se palvelee hänen asiaansa. Sen, mikä häntä ei palvele, hän jättää pois ja vaikenee siitä. Uudestikastajat tekevät myös niin. He esittävät monia Raamatunkohtia, joiden mukaan ei saa panna turvaansa mihinkään luotuun. Sitten he sanovat: "Kastekin on luotujen piiriin kuuluva asia, sillä se ei ole muuta kuin silkkaa vettä". Sen vuoksi kasteen varaan ei pidä laittaa luottamustaan. He eivät halua uskoa, Jumalan armoa, joka liittyy kasteeseen, vaan haluavat hapuilla käsillään. Heiltä ei puutu Raamattua, vaan se on heidän vikansa, etteivät käytä sitä oikein. Sillä jos Jumalan sana ei kuuluisi, Joh.3:5: "Joka ei synny vedestä ja Hengestä, se ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan", niin olisi väärin etsiä Jumalan armoa kasteesta ja kastevedestä. Mutta Jumalan sana pysyy lujana, Mark.16:16: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu". SILLÄ USKON JA KASTEEN, SANAN JA VEDEN tulee käyrä rinnan. Tätä nuo sokeat ihmiset eivät halua nähdä. (Luther, st. Loisin laitos XIII, 1689.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.