milloin paha olo helpottaa

Täällä rv 9 menossa ja viimeisen kuukauden ajan ollut järkyttävän paha olo sekä väsymys. Tuntuu, että mikään ei auta. Koko ajan täytyy laittaa jotakin suuhunsa, koska jos olen liian pitkään syömättä tuntuu, että pyörryn siihen paikkaan, kun tulee niin heikko olo. Ja tosiaan en kyllä ole täysin voinut katsoa, onko syömäni ruoka niin terveellistä ja kevyttä. Neuvolasta sanottiin, että pääasia on nyt vaan pitää itsestään huolta, eikä stressata liikaa syömisellä. Painoa ei ole kertynyt kuitenkaan kun kilon verran onneksi. Ja tuosta väsymyksestä, nukuinpa sitten lyhyet tai pitkät yöunet väsymys on 24h... Verenpaineeni yläpaine oli ekassa neuvolassa 100... hemoglobiini ok. Tässä vaan odottelen, milloin pääsen "nauttimaan" raskaudesta, en etukäteen olisi osannut aavistaa miten pahoinvointi voisi lamauttaa minut näin. Töissä olen käynyt väkisin, en jaksaisi olla vain kotona.
6223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kesti koko raskausajan:((

Sinulla on suht alhainen yläpaine, sekin voi aiheuttaa pyörrytyksen tunnetta. Väsymys oli aivan totaalista tuonne viikoille 20 ja risat, olisin voinut nukkua, nukkua ja taaaaas nukkua.

Toivon mukaan pian helpottaa! Onnea raskaudestasi

Äänestä
  • jatkuu vieläkin, nyt rv 15. Yhtään ei ole helpottanut vielä. Tsemppiä sinulle, toivottavasti menee pian ohi!

    Äänestä

Yleensä pahoinvoinnit on pahimmillaan viikoilla 9-11 ja loppuvat tai helpottavat 15-16 viikoilla.

Äänestä
  • Minulle sanoi neuvolantäti viikolla 8 että kyllä sen kohta jo pitäisi alkaa helpottaa. Ja niin kävikin. Eli minulla pahoinvointi alkoi jo viikolla 3-4 (todellakin ennen kuin menkat oli edes myöhässäkään) ja kesti noin viikolle 11, sitten loppui täysin. Ehkä niillä joilla pahoinvointi alkaa myöhemmin, se myös kestää myöhemmille viikoille, en tiedä?

    Ihan sama mitä syö siinä alkuaikoina, kyllä niitä terveellisiä ruokia ehtii syödä koko loppuraskauden ajan. Ei kannata ainakaan väkisin syödä jotain mikä ei maistu, sillä sanonpa vaan kokemuksesta että ne ruoat ei sitten mene alas senkään jälkeen kun pahoinvointi hellittää... Jää niin pahat traumat!

    Äänestä

Mulla helpotti jatkuva etova olo rv14-15. Ja väsymyskin alkoi samoihin aikoihin helpottaa. Nyt tässä viimeiset 2vk on ollut todella hyvä olla! :) Mulla oli kans sama tilanne tuon ruoan suhteen söin mitä sattui kun ei normaalisti maistunut. Mutta nyt on kala ja kanakin ja hedelmät alkanut maistumaan! :) Että älä lannistu, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu!!!! :)

Äänestä

mun pahoinvointi alkoi kans heti ja loppui sielä 14 viikon paikkeilla ekassa raskaudessa. samoin tässä toisessa, mutta pyörryttäminen ei loppunut. verenpaine on ollut tasaisesti 100/60 vähän yli tai alle. töistä jäin pois puolivälissä, kun ei pystynyt seisomaan. enkä pysty vieläkään. jo parin kattilan tiskaaminen voi olla hankalaa, kun alkaa pyörryttää ja oksettaa. juoda pitäisi paljon, mutta sehän seitten närästää! :) niin tai näin, aina väärin päin. mutta kyllä se tästä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tired but happy kirjoitti:

Täällä rv 9 menossa ja viimeisen kuukauden ajan ollut järkyttävän paha olo sekä väsymys. Tuntuu, että mikään ei auta. Koko ajan täytyy laittaa jotakin suuhunsa, koska jos olen liian pitkään syömättä tuntuu, että pyörryn siihen paikkaan, kun tulee niin heikko olo. Ja tosiaan en kyllä ole täysin voinut katsoa, onko syömäni ruoka niin terveellistä ja kevyttä. Neuvolasta sanottiin, että pääasia on nyt vaan pitää itsestään huolta, eikä stressata liikaa syömisellä. Painoa ei ole kertynyt kuitenkaan kun kilon verran onneksi. Ja tuosta väsymyksestä, nukuinpa sitten lyhyet tai pitkät yöunet väsymys on 24h... Verenpaineeni yläpaine oli ekassa neuvolassa 100... hemoglobiini ok. Tässä vaan odottelen, milloin pääsen "nauttimaan" raskaudesta, en etukäteen olisi osannut aavistaa miten pahoinvointi voisi lamauttaa minut näin. Töissä olen käynyt väkisin, en jaksaisi olla vain kotona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu