Minulle on määrätty lääkkeeksi Sepram 20mg sos. tilanteiden pelkoon ja ahdistuneisuuteen. En vaan saa mitenkään aloitettua kyseistä lääkettä. Sos. pelkoni liittyy vain tiettyihin tilanteisiin, joihin en mene, eivätkä nämä menemättä jättämiset kaada maailmaani tai kenenkään muunkaan maailmaa. En voi opiskella enkä käydä töissä, mutta en haluakaan (en sitten tiedä onko tämä pinttynyt päähäni juuri sos. pelkojen takia). Olen onnellinen, pärjään tässä missä olen, ihan hyvin - ei kaikkien tarvitse valloittaa maailmaa.
Lääkkeen aloittaminen tuntuu väärältä. En vaan saa sitä käännettyä positiiviseksi asiaksi mitenkään. Joka aamu lykkään asiaa: Huomenna sitten.
Olen kuitenkin kiltti ihminen ja tottunut tottelemaan ylempää annettuja määräyksiä. En tiedä mitenpäin möngin lääkärin luokse seuraavalla kerralla, jos en olekaan aloittanut lääkettä niin kuin sovittiin. Valehdella en osaa niin, etteikö sitä huomaisi puoli maailmaa.
Sos. pelot ja ahdistuneisuus ovat osa minua. En osaa nähdä itseäni sellaisena ihmisenä, jolla ei näitä ole. Tuntuu, että kadotan itseni jos kadotan nämä. On sekin outoa, että tuollaiset negatiiviset asiat kiinnittää itseensä niin tiukasti, että niistä luopuminen on kuin lahtaisi itsensä.
Olenko ainoa ihminen joka kelaa tällaisia asioita? Aloittaako kaikki muut mielialalääkkeiden popsimisen ilman ennakkoasenteita? Olen lukenut hirveistä sivuoireista juuri aloitusvaiheessa ja en vaan mitenkään haluaisi pilata montaa viikkoa tästä kesästä niihin.
Olisi kiva kuulla muiden ajatuksia lääkkeen aloittamisesta. Varsinkin jos asenteet lääkettä kohtaan ovat olleet negatiivisia. Muuttuivatko nämä ajatukset ja asenteet lääkkeen aloittamisen myötä?
Lääkkeen aloittaminen tuntuu väärältä. En vaan saa sitä käännettyä positiiviseksi asiaksi mitenkään. Joka aamu lykkään asiaa: Huomenna sitten.
Olen kuitenkin kiltti ihminen ja tottunut tottelemaan ylempää annettuja määräyksiä. En tiedä mitenpäin möngin lääkärin luokse seuraavalla kerralla, jos en olekaan aloittanut lääkettä niin kuin sovittiin. Valehdella en osaa niin, etteikö sitä huomaisi puoli maailmaa.
Sos. pelot ja ahdistuneisuus ovat osa minua. En osaa nähdä itseäni sellaisena ihmisenä, jolla ei näitä ole. Tuntuu, että kadotan itseni jos kadotan nämä. On sekin outoa, että tuollaiset negatiiviset asiat kiinnittää itseensä niin tiukasti, että niistä luopuminen on kuin lahtaisi itsensä.
Olenko ainoa ihminen joka kelaa tällaisia asioita? Aloittaako kaikki muut mielialalääkkeiden popsimisen ilman ennakkoasenteita? Olen lukenut hirveistä sivuoireista juuri aloitusvaiheessa ja en vaan mitenkään haluaisi pilata montaa viikkoa tästä kesästä niihin.
Olisi kiva kuulla muiden ajatuksia lääkkeen aloittamisesta. Varsinkin jos asenteet lääkettä kohtaan ovat olleet negatiivisia. Muuttuivatko nämä ajatukset ja asenteet lääkkeen aloittamisen myötä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoitit: "Sosiaaliset pelot liittyvät tiettyihin tilanteisiin/paikkoihin, joihin en mene." Noin ihminen juuri yleensä toimii, mutta se ei ole pidemmän päälle kestävä toimintatapa.
Kaikista paras lääke tuohon on se, että pakottaa/rohkeasti menee juuri siihen tilanteeseen, jota jännittää eniten!
Jotkut ihmiset eivät uskalla matkustaa esim. busilla, mutta jos he vaan pakottavat itsensä menemään bussiin tai menevät sinne jonkun ystävän kanssa, niin pelokas tilanne laantuu. Voivat oamksua myös uuden käyttäytymistavan, eli ko. tapauksessa pystyy normaalisti matkustamaan julkisissa liikennevälineissä.
http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=8631&i=LUNDBECK_SEPRAM
Älä aloita SSRI-lääkitystä. Tälllä palstalla on paljon kirjoituksia aiheesta. Kuten "Jalmari 45v" neuvoo, mene mukaan tilanteisiin, joihin et yleensä mene sosiaalisen pelon takia. Siihen ei tarvita SSRI-valmisteita.
Sama vika täälläkin. Juuri sosiaalisten tilanteiden pelkoon, ahdistuneisuuteen ja keskivaikeaan masennukseen tuli ~vuosi sitten saatua lääkkeet, joita en ole vieläkään aloittanut. Minä kyllä silloin sanoin sille lääkärille seuraavalla kerralla suoraan, etten ole saanut niitä aloitettua ja hän suhtautui ihan hyvin asiaan.
Itse en osaa ottaa ongelmiani niin vakavasti, että saisin viskattua jonkun pillerin joka aamu suuhuni. Jotenkin vaan tuntuu, että ahdistuneisuus yms. ovat vain osa luonnettani, ja niin kauan kuin elossa voin pysyä ilman pillereitäkin, minun on turha niitä ottaa. Tavallaanhan tämä on aivan idioottimaista - normaali opiskelu esimerkiksi ei oikeastaan onnistu. Jotkin perus arkiasiat tuottavat suunnattomia vaikeuksia. Mutta silti on mieluummin ilman lääkitystä. Hassu ihminen.