31 §
Kansanäänestysaloite
Kansanäänestysaloitteen voi tehdä vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista. Valtuuston on viipymättä päätettävä, toimitetaanko aloitteessa tarkoitettu kansanäänestys.
- Valtuusto siis toimi oikein päättäessään jo 26.4, ettei kansanäänestystä järjestetä. Toisaalta kansan äänestys aloite on tehty selvitysmiehen esityksestä 6 kunnan liitokseen, esitys tuli samassa kokouksessa lopullisesti käsiteltyä. Uusi aloite olisi vaatinut uudet nimet 5 kunnan liitos esityksen pohjalta, tai olisi hallitus voinut tuoda esityksen puhtaasti omanaan koskien 5 kunnan liitosta.
15 a § (1.2.2002/81)
Kokouksen johtaminen ja valtuutettujen puheenvuorot
Puheenjohtaja johtaa asioiden käsittelyä ja pitää huolta järjestyksestä valtuuston kokouksessa. Mikäli valtuutettu käytöksellään häiritsee kokouksen kulkua, puheenjohtajan tulee kehottaa valtuutettua käyttäytymään asianmukaisesti. Jos valtuutettu ei noudata kehotusta, puheenjohtaja voi määrätä valtuutetun poistettavaksi. Jos syntyy epäjärjestys, puheenjohtajan on keskeytettävä tai lopetettava kokous.
Valtuutetulla on puheoikeus käsiteltävänä olevassa asiassa. Valtuutetun on puheessaan pysyttävä asiassa. Jos valtuutettu puheessaan poikkeaa asiasta, puheenjohtajan on kehotettava häntä palaamaan asiaan. Jos valtuutettu ei noudata kehotusta, puheenjohtaja voi kieltää häntä jatkamasta puhetta. Jos valtuutettu ilmeisen tarpeettomasti pitkittää puhettaan, puheenjohtaja voi asiasta huomautettuaan kieltää häntä jatkamasta puhettaan.
Valtuuston työjärjestyksessä tai muussa johtosäännössä voidaan antaa kokouksen kulun turvaamiseksi tarpeellisia määräyksiä valtuutettujen puheenvuorojen pituudesta yksittäisissä asioissa.
- puheenjohtajalle laissa suodaan huomattava valta, näihin on tyytyminen. Ryhmäpuheenvuoroja ei erikseen tunneta, asia on vain muodostunut toimintatapa ja puheenvuorot ovat siis ihka tavallisia valtuuston puheenvuoroja tai sitten puheenjohtajan pölpätystä. Lisäksi valtuuston puheenjohtajaa ei kukaan voi kieltä tai ojentaa, saapii puhua pölpättää niin kuin parhaakseen katsoo. Myös hänen erottaminen ei onnistu.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jäiköhän jotain pois.Puheenjohtajan ohjeistuksessa on paljon muutakin ,kuten tasapuolinen kohtelu, oman mielipiteen hillintä tai johdattelu. Kokouksella pitää aina olla puheenjohtaja esim.silloin , kun itse pitää ns. rymäpuheenvuoroa.Tässä mielessä mopo karkasi käsistä 26.4.pahasti.
Kuntalaissa ei muuta puheenjohtajaa koskevaa ole. Pj on herra ja hidalko, onhan hän valtuuston itse tehtävään valitsema valtuuston nokkahenkilö.
Pj on toiminut putaalla oikein, kuntaliitoksen kannattaminen ei tee toiminnasta virheellistä.
Kannattaa puhujan myös toimia viisaasti sen suhteen mihin väliin pöydällejättön tai vastaavan käsittelyn keskeyttävän esityksensä tekee. Omaa osamattomuuttaan ei voi toisten syyksi siirtää.
Niinniin kuntalaki on kuntalaki,Luepa välillä hallintolakia ja varsinkin 6§ .
Turha täällä kiistellä, miten on oikein. Nämä asiathat tutkitaan nyt muualla! Maltetaan odottaa.
1. kauden valtuutetuille saattaa näiden säädösten ja käytäntöjen ja toimintatapojen suhteen käydä välillä ohrasesti. Oppia kuitenkin ikä kaikki.
Itse opin joskus 90 valtuutettuna ollessa että pöydällejättö tai muu asiaa keskeyttävä esitys kannattaa tehdä vasta ihan keskustelun lopuksi juuri ennen päätöksen tekoa.
Joo, näinhän se on, mutta tämä ei ole ainut asia.