Onko ihminen tosiaan niin etevä että hän tekee syntiä, vai onko niin että hän joutuu syntiin.
Eikö tuo rietas ole se joka tekee synnin ja houkuttelee erinäisin konstein ihmisen syntiin .
Eikö tuo rietas ole se joka tekee synnin ja houkuttelee erinäisin konstein ihmisen syntiin .
Vastaukset 4
Vanhimmat
ihmisessä itsessään.Taipumus pahaan, esimerkiksi taipumus pahoihin puheisiin, kateuteen jne.
On olemassa myös uusiihminen, joka on synnitön (jaak.kirje.), ja sillä tulisi kuolettaa vanhaa ihmistä(liha), ettei vanha nousisi. Taistelu kestää tämän elämän ajan.
Ihminen on aina syntiä tekevä. Se ei vaadi erityistä etevyyttä. Jokainen pystyy siihen, vaikka synti vaatiikin synnittömältä enemmän pinnistelyä ja hienosäätöä.
Lestadiolaisen lesboparin hyväksyy musta usalainen ´are you ready´-pappi. Mutta VL-synninkaivo heille on syvä kuin nykäsen huokaus.
Synnitöntä elämää ei ole. Siksi olemme jatkuvassa
synninkierteessä, nekin jotka uskovat synnittömyytensä ansiosta pelastuvansa. Ihminen rakentaa arvomaailmansa niin että joutuu rukoilemaan syntejään anteeksi. Mitalin toinen puoli olisi liian ruusuinen maanpäällisessä elämässä.
Ja ihminen langetessaan tekee synnin.
Ketään toista ei voi siitä synnistä syyttää.
Joutuu ja tekee, jotku enemmän jotku vähemmän.