Koville ottaa tämä

Ikää on kertynyt jo 42-vuotta se on vähän tai paljon, joka tapauksessa olen jo keski-ikäinen mies. Mietin tänään elämääni tapahtumia. Olin murrosiässä koulukiusattu ja tietysti se jätti minuun jälkensä. Pääsin myöhemmin opiskelemaan haluamalleni alalle, mutta minulla oli vaikeuksia sopeutua opiskeluporukkaan. Olin hiljainen ja arka sekä minua kiusattiin omien mielipiteideni ja ajatuksieni vuoksi. Seurustelin tuolloin, mutta olin liian arka sanomaan omia mielipiteitäni asioista ja minusta tuntui, että minua vain käytettiin hyväksi. Nyt olen huomannut miten paljon nuoruudessani kokemani on minuun vaikuttanut, en viitsi mennä yksityiskohtiin . Jos saisin elää elämäni uusiksi olisin tietysti viisaampi, mutta niinhän ei tietenkään voi tehdä. On raukkamaista, että kiusattu voi menettää paljon mahdollisuuksia elämässään ja kiusaaja voi menestyä hyvinkin.
En tiedä onko tämän pohtimisessa mitään järkeä, kunhan nyt kirjoitin. Odotan elämältä vain lottovoittoa, jota ei tietenkään koskaan tule. Suomi on kova maa, jossa asuu kovia ihmisiä. Tämän olen saanut kokea. Jos et ole samasta puusta veistetty, olet toden-näköisesti jossain vaiheessa kiusaamisen kohteena. Hyvää kesää kuitenkin kaikille :) vaikka paskalta tuntuukin juuri nyt.
4323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tärkeä olisi päästää irti niistä nuoruuden tapahtumista ja ymmärtää, näin runollisesti sanottuna, että ihminen syntyy joka hetki uudelleen, sinä voit muuttua milloin tahansa, iästä riippumatta. Sosiaalisesti arkana sun pitää tehdä ittelles haasteita, esim. kokeileppa heitää lyhyt small talk kaupankassalla, kun sinne seuraavan kerran päädyt. Voi vaatia kovia ponnistuksia, ehkä menee toiselle kerralle, ehkä onnistut ja saat vaikka hymyn kassaneidin naamalle. Sitten sulla on voittajafiilis ja seuraavan kerran se onkin todella paljon helpompaa. Jos menee pieleen, yritä olla ottamatta stressiä asiasta, mieti kuinka tyhmää sitä on stressata. Pelon voittamiseen tässäkin tapauksessa on se altistaminen pelon kohteelle, jota kyllä toitotetaan aina, mutta tottahan se on. Jonkun ihmeen odottaminen on ehkä huonoin mahdollinen asia lähteä tekemään, sun pitää aloittaa juuri nyt tai sitten kymmenen vuoden päästä voi olla sama homma.

Olen sen moneen kertaan nähnyt ja henkilökohtaisesti kokenut, että eristyneet ja sosiaalisesti ongelmaiset ihmiset tarvitsee helvetisti perseelle potkimista. Joku muu voi tehdä sen aluksi, mutta jossain vaiheessa sun pitää ite saada potkittua itteäs perseelle tässä asiassa.

Ei tosta varmaan paljon apua, mutta kuitenkin. Hyvää kesää sinnekin!

Äänestä

raukat kiusaajat menestyvät ja perseennuolijat. Runkkareita koko maailma täynnä. Tekisi mieli hankkia ase ja mennä pamauttamaan muutama kusipää hengiltä >:(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämä... kirjoitti:

Ikää on kertynyt jo 42-vuotta se on vähän tai paljon, joka tapauksessa olen jo keski-ikäinen mies. Mietin tänään elämääni tapahtumia. Olin murrosiässä koulukiusattu ja tietysti se jätti minuun jälkensä. Pääsin myöhemmin opiskelemaan haluamalleni alalle, mutta minulla oli vaikeuksia sopeutua opiskeluporukkaan. Olin hiljainen ja arka sekä minua kiusattiin omien mielipiteideni ja ajatuksieni vuoksi. Seurustelin tuolloin, mutta olin liian arka sanomaan omia mielipiteitäni asioista ja minusta tuntui, että minua vain käytettiin hyväksi. Nyt olen huomannut miten paljon nuoruudessani kokemani on minuun vaikuttanut, en viitsi mennä yksityiskohtiin . Jos saisin elää elämäni uusiksi olisin tietysti viisaampi, mutta niinhän ei tietenkään voi tehdä. On raukkamaista, että kiusattu voi menettää paljon mahdollisuuksia elämässään ja kiusaaja voi menestyä hyvinkin.
En tiedä onko tämän pohtimisessa mitään järkeä, kunhan nyt kirjoitin. Odotan elämältä vain lottovoittoa, jota ei tietenkään koskaan tule. Suomi on kova maa, jossa asuu kovia ihmisiä. Tämän olen saanut kokea. Jos et ole samasta puusta veistetty, olet toden-näköisesti jossain vaiheessa kiusaamisen kohteena. Hyvää kesää kuitenkin kaikille :) vaikka paskalta tuntuukin juuri nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu