Kävin tänään ehkäisyneuvolassa poistamassa kierukkani. Sama kierukka jonka otin pari vuotta sitten abortin jälkeen. Nyt kuitenkin elämässäni tapahtunut huikeita muutoksia, ja mieheni kanssa ollaan jo sitä mieltä että lapsi olisi tervetullut perheeseen.
Olipa sitten pakko kysyä lääkäriltä että paljonko lääkkellinen keskeytys vaikuttaa mahdollisuuksiin raskautua, ja hänen vatsauksensa oli että vaikutus on lähes olematon! Jos en raskaudu, olisi paljon todennäköisempää että vika on miehessä, eikä minussa.
Totesin sitten että paljon puhutaan siitä että naisen "rangaistus" abortin jälkeen olisi se ettei saakaan enää sen jälkeen lapsia. Lääkäri totesi että hän tietää että monet ajattelee näin, mutta se ei pidä paikkaansa. nainen joka on joutunut turvautumaan aborttiin on tehnyt sillä hetkellä vaikean päätöksen, mutta varmasti oikea, koksa se ei ole ikinä miellyttävä eikä helppo kokemus. Hän sanoi myös että tällä hetkellä minun kannattaa vain pitää huolta itsestäni ja ajatella eteenpäin, abortti on tehty mutta sen ei pitäisi enää vaikuttaa elämääni.
Kyseinen lääkäri oli nainen, ehkä 35v. Oli sitten mitä mieltä abortista tahansa, niin ei sanonut suoraan hyväksyykö vaiko paheksuuko, vaan oli todella asiallinen. Jäi hyvä mieli käynnin jälkeen.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Eiköhän noin ajattele suurin osa ihmisistä Onnea vaan lisääntymisyrityksissä!
oikein ja ansaittua ettei lapsiaan kevytmielisesti muakvuustappaneet saisi enää koskaan lapsia. Ja onhan sitä joku osa lapsettomista täysin selittämättömiä, ei vikoja aina edes löydetäkään..
mielipiteesi johon sinulla on oikeus, monet ei vain ole kanssasi samaa mieltä, ja useimmat tietävätkin että päätös ei ole kevytkenkäinen. Ei kukaan huvikseen mene aborttiin koska se olisi hauska ja mukava ja miellyttävä kokemus.
Suurin osa abortin tehneistä tekee myöhemmin lapsia. Sinä toivot nyt, että
näitä tulevia lapsia ei koskaan syntyisi.
Erikoista logiikka taas.
tulis koskaan enää raskaaks niin mitään tulevia lapsia ei oiskaan eikä ketään tapettais. Ne raukat ei myöskään joutus kärsiin epäterveeseen, vaaralliseen ja kylmäävään omanapa-lapsentappajan kasvuilmapiiriin.
tiedät millaisia äitejä heistä tulee/he ovat?
Sinähän puhut jo kuin abortööri. Tulevaa lasta ei todellakaan ole vielä olemassa,
eikä ketään tapeta. Mutta toki mahdollinen elämä jää elämättä, niiltäkin
lapsilta, joilta sinä riistäisit olemassaolon.
Miten tämä käy yksiin sen kanssa, että jos lapselta kysyttäisiin, niin hän olisi
toki mieluummin hengissä huonoissakin olosuhteissa.
ihan riittävästi. Lapsiaan mukavuudenhaluista listivillä ei ole alkeellisintakaan tajua äidinrakkaudesta.
sinusta riittävästi.
riistetään jotain kun mitään lasta ei ole koskaan olemassa?? Eli samalla logiikalla pitäs sitten vastustaa ehkäsyäkin.. :D