Työ ja raskaus

Kertoisitteko millä viikoilla olitte/ ootte raskaana kun kerroitte töissä raskaudesta? Ja teettekö fyysistä työtä, ja nyt raskauden takia pitäisi saada kevyempää, onnistuiko?
12543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kerroin np-ultran jälkeen. Työ melko fyysistä, sisältää raskaiden kuormien purkua yms. Sain samantien vapautuksen kuormien purusta ja työkaverit eivät ole edes antaneet mun nostella mitään. Nyt kun viikkoja on jo lähemmäs 30, pomo antoi mahdollisuuden kevyempään työhön, jossa pääasiassa saisi istua. Eli on oltu erittäin ymmärtäväisiä :) Mutta kokemusta on myös ikävemmästä suhtautumisesta, silloin esimiehenä oli mies, tällä kertaa taas nainen. En sitten tiedä onko sillä vaikutusta..

Äänestä

viikolla 9, piti kieltäytyä työskentelemästä sellaisten sikiölle haitallisten aineiden kanssa niin tuli siinä sitten ilmi. Muutoin olisin kertonut vasta mahd. myöhään.

Teen potilastyötä, johon kuuluu nosteluja ja siirtoja. Tein niitä normaalisti 25 viikolle saakka ja olisin voinut omasta mielestäni tehdä sen jälkeenkin, mutta työkaverit eivät antaneet :) Minulle delegoitiin siis kaikki omatoimiset potilaat.

Äänestä

Kerroin jossain alkuvaiheilla kun oli ensimmäinen ultra ja piti saada se päivä töistä vapaaksi. Tein fyysistä työtä ja siksi olenkin nyt kaksi viimeistä kuukautta ennen äitiyslomaa sairaslomalla. Ei onnistunut saada kevyempää työtä koska työskentelen yksin.

Äänestä
  • pomolle pikkupakosta viikolla 11, joillekin läheisemmille työkavereille ehkä n. viikolla 15 ja kaikille joskus 20 viikkoa..

    Äänestä

No,en varsinaisesti kertonut.. Tein raskaustestin verikokeella (varmistuksen) ja työaikana soitin sitten tuloksista, ja positiiviset ihanat uutiset sain kuulla. Sen jälkeen soitto rakkaalleni ja sitten takaisin töitten pariin; paistoin kuin naantalin aarinko koko loppupäivän. Yksi työkavereista tulikin miun luokse kuiskaamaan "että suako onnitella",johon vain hymyilin ja nyökkäsin kyynel silmissä. Miusta on aika helppo lukea ajatuksia :D Ja myöhemmin muille työkavereille kerroin,kun läheni neuvolakäynnit, ajat oli työajalla, pomon piti tietää (etten sinä välisenä aikana työpaikalla ole,vaan neuvolassa),ja työkavereille myös sitten kerroin,että tuona aikana olen "pois" töistä,kun neuvolassa käyn. :)
Lasten parissa työskentelen :)

Äänestä
  • Ja muut työkaverini oli myös arvanneet että raskaana olen :)

    Äänestä

viikolla 15. Vatsa alkaa näkymään vasta nyt, mutta kesälomien, sijaisen saamisen yms. takia en halunnut kertomista venyttää. Ja vaikka työ ei ole varsinaisesti fyysistä, joutuu olemaan kiireessä paljon jaloillaan. Kaikki olivat vilpittömän iloisia, vaikka asia aiheuttaakin paljon järjestelyjä. Ja olo on jotenkin niin paljon rennompi, kun muut tietävät.

Äänestä

Miten olette alkuraskaudesta selitelleet keskellä päivää olevia poissaolojanne neuvolakäyntien yms. takia, jos ei vielä halua kertoa työnantajalle? Sekä mitkä tutkimukset teillä saa tehdä työajalla?

Äänestä
  • Meillä kaikki tutkimukset ovat omaa aikaa, neuvolat, ultrat, labrat ja muut.
    Neuvola-ajat otan aina ensimmäiseksi, 8.15 ja menen liukuman puitteissa töihin neuvolan jälkeen.
    Muut ovat sitten muuten vaan plus-tunneista pois tai tehtävä sisään.

    Äänestä

  • käy.. kirjoitti:

    Meillä kaikki tutkimukset ovat omaa aikaa, neuvolat, ultrat, labrat ja muut.
    Neuvola-ajat otan aina ensimmäiseksi, 8.15 ja menen liukuman puitteissa töihin neuvolan jälkeen.
    Muut ovat sitten muuten vaan plus-tunneista pois tai tehtävä sisään.

    Alkuraskauden käyntien sanoin olevan lääkäri tai omia menoja. Ei niitä kuitenkaan montaa ole. Sitten kertoessani selvisi, että meillä saa kaikki raskauteen liittyvät käynnit hoitaa työajalla ellei niitä voi muulloin hoitaa. Aika yleinen käytäntö kuulemma. En joutunut alkukäyntejäkään korvaamaan.

    Äänestä

  • käy.. kirjoitti:

    Meillä kaikki tutkimukset ovat omaa aikaa, neuvolat, ultrat, labrat ja muut.
    Neuvola-ajat otan aina ensimmäiseksi, 8.15 ja menen liukuman puitteissa töihin neuvolan jälkeen.
    Muut ovat sitten muuten vaan plus-tunneista pois tai tehtävä sisään.

    että neuvola käynnit sun muut raskauteen liittyvät ei ole korvattavia että ihan työajalla. meillä ainakin oli niin :)

    Äänestä

  • mamma____ kirjoitti:

    että neuvola käynnit sun muut raskauteen liittyvät ei ole korvattavia että ihan työajalla. meillä ainakin oli niin :)

    Se on ihan työnantajasta kiinni. Ei mikään pakota antamaan vapaata tällaiseen.
    Meilläkin nämä käynnit ovat omalla ajalla tehtäviä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


odottaja82 kirjoitti:

Kertoisitteko millä viikoilla olitte/ ootte raskaana kun kerroitte töissä raskaudesta? Ja teettekö fyysistä työtä, ja nyt raskauden takia pitäisi saada kevyempää, onnistuiko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu