ihmistä vieläkin, joka on loukannut ja tuottanut pettymyksiä? En edes tunne häntä kunnolla, mutta kaipaan hänen hymyään ja tiedän hänellä olevan vielä tunteita. Välillämme oli jotain valtaisaa vetovoimaa ja hänen näkemisensä saa edelleen sydämen hakkaamaan ja kädet tutisemaan. En ymmärrä, miten hän voi saada minutkin vielä hymyilemään, vaikka petyin häneen.
Miten voi ikävöidä
sellaista
20929
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
niin täydellinen, ettei häneen milloinkaan pettyisi? Etköhän itsekin ole jollekin tuottanut joskus pettymystä, omia virheitään ei vaan tahdo mielellään muistella.
Ihmisiähän tässä vaan ollaan jokainen. :)
mietin vaan, kun toinen on jo aiheuttanut jonkinlaisia suuttumuksen tunteitakin. Sanat kertovat että haluaa tutustua ja on erittäin ihastunut, mutta teot eivät vastaa sanomisia. Olen yrittänyt ajatella ansaitsevani parempaa, mutta en vain saa häntä mielestä. Hänessä on jotain, mikä saa minut uskomaan että juuri hän on minulle se oikea. Vetovoima ei ole pelkästään seksuaalista, vaan kaipaan hänen seuraansa ja hänen kanssaan jutustelua.
siellä pohjalla on kuitenkin niin suuret tunteet, etä ne kantaa..huonojen aikojen yli..
Näin myös ajattelen omalla kohdallani...olen aiheuttanut suuttumusta, itkua ja hammasten kiristystä ja ei olisi mikään ihme, jos hänestä ei kuuluisi mitään enää.
Samoin hän on aiheuttanut minulle surua, itkua, pahaa mieltä.
Mutta....se jokin on juurtunut niin syvään, ei voi unohtaa..vaikkei toisistamme kuuluisikaan mitään, niin kuin välillä on ollutkin.
Voihan olla, että tarpeeksi kauan jatkuessaan, ( vai oliko se jo tässä, tiedä ei)kumpikin lyö hanskat tiskiin..tai sitten ei.
Kaikki ne yhdessä tekemiset..ovat olleet varamasti osaltaan se kantava voima, sieltä on ammennettu paljon.
Nämä ajatukset ovat menneeltä puoleltatoista vuodelta.
lisää, keskustelua myös.
ihmetyttämään täälläkin sama asia.. On se vaan kumma, kun edelleen on tunteita ja en pysty unohtamaan, vaikka tavallaan luulisi olevan helppoa, kun vähän petyin häneen... mutta asioissa on aina monta puolta ja minusta tuntuu että ymmärrän kyllä häntäkin, hänellä oli varmaan omat syynsä miksi teki niinkuin teki, eikä varmaan halunnut tahallaan loukata... Haluan aina uskoa kaikkeen kauniiseen ja hyvään :)
Toisinaan tuntuu naurettavalta ajatella häntä, vaikka en halua itseänikään satuttaa. Olen kuunnellut toisen neuvoa unohtaa kyseinen mies, ihan vain sen takia millainen hän kuulemma on sen seuran perusteella, jossa hän on liikkunut. En halua miestä, joka etsii itselleen muka "sitä oikeaa" jokaisesta baarista ja kehtaa silti väittää ikävöivänsä ja ajattelevansa minua. Olen kyllä sitä mieltä, että jos oikeasti jonkun itselleen haluaa mahdollisesti loppuelämäkseen, se on tehtävä selväksi sanoin ja teoin.
vaan ....
Millaisessa seurassa hän on liikkunut? Mistä päättelet että etsii "sitä oikeaa" joka baarista? Käykö edes baareissa yleensä?
asioiden perusteella olen ymmärtänyt ettei hän ehkä ole sitä miltä joskus vaikutti. Eli jonkun tutun tutun tutun kautta, joka tuntee ilmeisesti tämän henkilön kavereita. Tietenkään en voi luottaa muiden huhupuheisiin ja luuloihin, mutta kyllä se vähän laittaa miettimään. Mutta seura tekee kaltaisekseen pätee liiankin usein.
Siis, tutun tutun, joka tuntee tämän henkilön kavereita, jotka eivät olekkaan kavereita vaan ovat nähneet ohiajavasta autosta jonkun joka on ollut ala-asteella rinnakkaisluokalla. No on kyllä sika tapaus.. tietääköhän itsekkkään
Varmaan itekin hoksaat, miten naurettava tämä peruste on?
"...ettei hän ehkä ole sitä miltä joskus vaikutti. Eli jonkun tutun tutun tutun kautta, joka tuntee ilmeisesti tämän henkilön kavereita."
viimeksi sen miehen?
Samoin ajattelen eräästä ihmisestä. En voi kuin hymyillä, kun ajattelen häntä. En voi sanoa, että olisin pettynyt häneen vaan jollaikin lailla uskon ymmärtäväni hänen käytöstään. Kaipaan hänen läsnäoloaan ja erityisesti häntä. Vaikka en tunnekaan juuri lainkaan.
Miksi petyit häneen?
Mitä hän teki tai sanoi, että petyit häneen?
mutta taisin itse ruokkia niitä. Olen itse niin hitaasti etenevää tyyppiä, että en esimerkiksi puhuisi mielellään mistään kovin intiimeistä asioista jos en vielä ole tutustunut kunnolla. Olin kuitenkin myötävaikuttajana ja taisi tulla puhuttua sellaisella tavalla, jolla en yleensä puhu ja sellaisista aiheista, joista en yleensä puhu.
kyllähän ne puheet ja teot on ne johon petytään!
tehdään toista ja sanotaan toista.
uskotellaan muuta!
minä olen ainakin pettynyt niin pahasti rakastamaani naiseen että en enää mahdollisuutta anna itselleni rakastua kehenkään.
en edes saanut vastauksia miksi näin?!
no elämä opettaa, kaksijapuolivuotta meni välillä hyvin ja välillä huonosti.
mutta aina selvittiin kun puhuttiin.
nyt nyt on aikaa kulunut kohta kahdeksankuukautta ja ain mielessä...
mut joka tarinalla on tarkotus ja merkitys.
rakkauden kokee vain kerran, sen joka vie jalat alta.
niin se vain menee...
mukavaa sunnuntaita.
nyt poistun näiltä saiteilta, se on moro ja lykka till!
koittakaahan pärjäillä.
Ehkä se oli arvattavissa, halusit provosoida oikein kunnolla. Halusitko vain katsoa mitä toinen sietää tms?
ehkä. Oppia tuntemaan?
Oppia tuntemaan? Ehkä sen voi niinkin tehdä ja varmasti olosuhteet vaikuttavat, että miksi näin pitää toimia, että oppii tuntemaan. Riippuu niin odotuksista ja toiveista.
Jos odottaa aina sitä perinteistä, konservatiivista suhtautumista asioihin toisesta, niin itse henk. koht. koen sen maailman tylsimpänä ja eniten rajoitteita asettavana asiana. Ei tarvitse ymmärtää.... :D
Minulla on vielä tunteita, kuten sinullakin...
En etsi täydellistä, haluaisin vain ihan tavallisen miehen jonka sydämestä pulppuaa rakkautta, hellyyttä, läheisyyttä, kaikkea sitä.
Kyyneleet silmissä ajattelen viime juhannusta...mutta kaikki on mennyt ja menetetty.
On mentävä eteenpäin...