Kulttuuri Jt

tuhotaan kohta alkavassa Harmassa maailmallisten kanssa.
Pitää olla kokosydämisesti mukana lahko-opin mukaan.

>>Kulttuuritodistajuus on se asia, joka loppupeleissä pitää VT-seuran pystyssä, sillä jos kaikki kulttuuritodistajat lähtisivät, niin voisi olla niin että 50% sakista lähtisi pois ja jäljelle jäisivät vain ankeat äärijehnut, joita ei kestä erkkikään>>

Mielenkiintoinen pointti, joka saattaa pitää melko pitkälle paikkansakin.

Kulttuuritodistajuuden lisäksi nostaisin Jt-lasten kastamisen erääksi keskeiseksi järjestöä pystyssä pitäväksi elementiksi. Valaiseva video aiheesta:

http://www.youtube.com/watch?v=9l8ELIQEdZE

Länsimaissa suurin osa järjestön kasvusta koostuu Jehovan todistajien omista kasteelle menevistä lapsista. Kun sitten mietimme tilannetta sellaisen Jehovan todistajan kannalta, joka on teini-iässä liittynyt järjestön jäseneksi ja jolla on suurin osa suvusta ja kavereista järjestön sisällä (järjestössähän varoitetaan tutustumasta koulu- tai työkavereihin omalla ajalla, joten järjestön ulkopuolisia sosiaalisia suhteita ei mallikelpoisen Jt-perheen lapsella juurikaan pääse kehittymään), ei myöhemmässä vaiheessa lähteminen ole kovinkaan helppoa, vaikka henkilö ei enää haluaisi kuulua Jehovan todistajiin. Lähtijä menettää sosiaalisesti kaiken, jos ajautuu julkisesti napit vastakkain Järjestön kanssa:

"Myös luopiot puhuvat arvottomia sanoja väittäessään olevansa viisaampia kuin "uskollinen ja ymmärtäväinen orja"". (Vartiotorni 15. huhtikuuta 2008 sivu 6)

Tämä tuo meidät helposti takaisin kulttuuritodistajuuteen, mikä on minun nähdäkseni Jehovan todistajan yksi luonnollinen tapa vastata lahkonsa johdon asettamiin tiukkoihin ja epäinhimillisiin raameihin. Pohjimmiltaan kulttuuritodistajuus on alistuvaa sopeutumista; sopeutumista vallitseviin olosuhteisiin, jotka eivät täysin tyydytä ihmistä.

Pitkälle ollaan siis tultu näistä ajoista, jolloin käsitettä "kulttuuritodistaja" ei tunnettu:

"Veli Harteva oli kerran puhumassa vastalöytämästään totuudesta entiselle koulutoverilleen.
”Ja montako teitä on Suomessa?” koulutoveri kysyi. ”Meitä on kaksi”, hän vastasi epäröimättä.
”Mutta jos sinä tulet mukaan, meitä on kolme.”"

"Erään toisen kerran veli Österman oli tarjoamassa torilla ohikulkijoille kaksi markkaa maksavaa kirjasta Mitä Raamattu sanoo helvetistä? Hän herätti varmasti ihmisten huomion huutaessaan: ”Matkalippu helvettiin, markalla sisälle ja toisella takaisin!”" (Vartiotorni 15. huhtikuuta 1985 s. 26-29)

Nykyään näkee usein sellaisia Jehovan todistajia liikkeellä (itse näin viimeksi viime viikolla), jotka eivät mitä ilmeisimmin välittäisi olla todistajia. He maleksivat "katutyössä" jutellen toisilleen niin, etteivät huomaa muita. Vaihtavatpa jopa kadun puoltakin, jos ihminen olisi tulossa vastaan. Mutta tällä tavalla he saavat laittaa edes yhden tunnin siihen vaadittuun kenttäpalvelusraporttiin jokaisen kuukauden päätteeksi. Tämä taas mahdollistaa heidän pysymisensä sellaisessa Jehovan todistajisen kastissa, jota kutsustaan "säännöllisiksi julistajaksi", mikä taas merkitsee tiettyä statusta sosiaalisella puolella Jt-elämässä. Heistä ei voida ainakaan suoraan sanoa, että he olisivat huonoa ja epäkypsää seuraa (toisin kuin epäsäännöllisistä tai toimettomista jäsenistä).