Viime vuonna persiankeltaruusun kukat märäntyi,oli kuulema liian märkää.
Nyt sen lehret näyttää käpertyvän kasaan ja muuttuu ruskeiksi,en tajua miksi.
Olen kastellut ja lannoittanut.
Mäntysuopaakin olen ruiskinut.
Ottaa pattiin
5
629
Vastaukset
- siinä se vika
kastellut ja lannoittanut liikaa.
- k/k
Ruusu on turun suunnalla ja olen kerran kevään aikana kastellut noin 10l ja kaksikertaa antanut ruusu lannoitetta.
Joko taas vitosen suutari teki kympin vahinkon - kasvattaja
k/k kirjoitti:
Ruusu on turun suunnalla ja olen kerran kevään aikana kastellut noin 10l ja kaksikertaa antanut ruusu lannoitetta.
Joko taas vitosen suutari teki kympin vahinkonMinä en ole koskaan kastellut p.keltaruusua, ainostaan silloin kun istutin ja siitä on kymmenkunta vuotta. Kyllä taivaalta tulee jatkuvasti vettä ja jos ovat hyvin juurtuneet, pärjäävät ilman mitään.
Myös lannoittaminen on jäänyt vähälle. Ainostaan kirvoja hätyyttelen tolulioksella. kasvattaja kirjoitti:
Minä en ole koskaan kastellut p.keltaruusua, ainostaan silloin kun istutin ja siitä on kymmenkunta vuotta. Kyllä taivaalta tulee jatkuvasti vettä ja jos ovat hyvin juurtuneet, pärjäävät ilman mitään.
Myös lannoittaminen on jäänyt vähälle. Ainostaan kirvoja hätyyttelen tolulioksella.Kivisen ja kyisen mäen reunalla ajattelin olla laupias ja kastelin pitää sitten kovettaa luontonsa ja olla kastelematta.
Vaihroin mullatkin hätäpäissäni ei auttanut.
Joku viisas sanoi et tolu polttaa lehret aurinkossa ruskeiks.
En oo ruiskuttanut ja uuretkin versot käpristyy ruskeiks.
Otan lapion ja sit ei tarvii murehtia ruskeist lehrist
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen665429Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2284247Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552984Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk292672Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina922567Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3311969Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51862Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik551622Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.121547Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21516