Yksin.

Pitää yrittää kirjoittaa, jos se vaikka auttaisi purkamaan tuntoja. Mieheni ja minä asuimme yhdessä n. 2,5 vuotta. Lasta rupesimme yrittämään 1,5 vuotta sitten. Olimme jo molemmat varmoja ettemme saisi lasta, mutta nyt olen neljännellä kuulla raskaana. Valmistuin toukokuun lopulla ja heti tämän kuun alussa pääsin töihin, miehenikin oli töissä. Kun olin viikon kulkenut töissä, mieheni alkoi kuvitella, ettei odottamani lapsi ole hänen, sanoin että jos hänestä oikeasti siltä tuntuu niin tehdään isyystesti lapsen synnyttyä, sillä muita isämahdollisuuksia ei ole.
Mieheni alkoi luulla, että kun töissä ollessani en olisikaan ollut töissä vaan pettämässä häntä. Hän oli laskenut auton kilometrejä, kyttää puhelintani, keksii mitä ihmeellisimmistä asioista mitä milloinkin.
Kun hänen kaverinsa kävi kylässä niin hän luulee että HÄNEN kaverinsa antoi minulle jotain ja kävin piilottamassa sen.
Syytökset ovat aivan uskomattomia. Hänen eräs kaverinsa jutteli hänen kanssaan ja kertoi että hän saattaa toiminnallaan aiheuttaa minulle keskenmenon. Mieheni oli sanonut että hän tietää sen, muttei voi epäilyilleen mitään.

Muutimme hänen kotipaikkakunnalleen, irtisanouduimme molemmat. Jos en olisi irtisanoutunut ja lähtenyt hänen mukaansa, hän olisi lähtenyt yksin. Sovimme että hän yrittää hillitä itsensä, mutta ei tunnu oikein onnistuvan.
Edelleen kohtaan joka päivä syytöksiä siitä, että piilottelen ja salailen jotain. En saisi huokaista, jos vieraita tulee niin olen mennyt toiseen huoneeseen istumaan etten ainakaan siitä saa mitään syytöksiä niskaani. Puhelimeni on koko ajan hänellä.
Hänenkin pitäisi kuitenkin tajuta etten minäkään tuollaista kohtelua ansaitse. Meillä on aina ollut vahva ja hyvä parisuhde, voisin sanoa että täydellinen. Mieheni ja minä olemme molemmat hyvin rauhallisia. En ymmärrä mistä nuo puuskat tulevat.

Yksikin päivä kaikki oli hyvin, kävimme kaupassa ja ostimme miehelleni saunaolutta ja minulle limukkaa. Illalla oli puhe mennä saunaan ja viettää kahden kesken aikaa.
Kun rupesin kysymään mieheltäni että josko mennään, niin hän rupesi möykkäämään että tunnusta ensin mitä salaat. Olen miljoona kertaa hänelle sanonut etten salaa mitään, mutta käytöksestäni kuulemma huokuu salailu. Olen yrittänyt sanoa että eikö se voi johtua raskaudesta, mutta hän ei usko sitäkään.
Olen sanonut, ettei tuollaiset kuvitelmat ole terveitä, ja että hän tekee väärin minua kohtaan ja tarvitsee keskusteluapua, mutta kuulemma minä olen se joka apua tarvitsee.

Yksin en lapsen kanssa selviä, voisimpa vain peruuttaa koko raskauden niin kaikki olisi taas kuin ennen.
9335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yksin lapsen kanssa on helpompaa kuin lapsen ja hullun miehen kanssa. Älä suostu tuollaiseen pelleilyyn, elä normaalia elämää ja jos ei äijä herää niin menkööt

Äänestä

Miehelläsi on vakavia ongelmia. Hänen on pakko päästä hoitoon.

Äänestä
  • Miehesi kuulostaa hieman exältäni.Liian kauan kattelin sitä, meni monta monta vuotta hukkaan sen takia, menetin ystäväni kun en voinut tavata ketään ku heti epäiltiin et pettämäs on oltu jos kotoa poistui.Kaksi lasta siinä sit kuitenkin tuli tehtyä sen vajaan 12 vuoden aikana ja se varmaan osaltaan esti mua lähtemästä ku pelkäsin jäädä lasten kans yksin.Mutta onneksi ero tuli lopulta, ai että kun on ollut elämä ihanaa ilman jatkuvaa kyttäilyä ja syyttelyä.Ja nyt mulla onkin aivan ihana mies ja ekaa yhteistä lasta odotellaan :)
    Jollei miehesi suostu hakemaan apua niin mieti haluatko tosiaan tuota elämältäsi, se ei meinaan todennäkösesti itsestään lopu.

    Äänestä

kuulostaa ihan isältäni, joka on hyvin epävakaa persoonallisuus. Neuvo on yksinkertainen, jätä se kun vielä voit. oma isäni sekosi täysin esikoisen synnyttyä eikä koskaan parantunut (kun ei ole sairaskaan kuulemma) ja kaikkien elämä oli ja osan on edelleen helvettiä, pahiten sen esikoisen ja äidin. itkevä vauva ei tule lisäämään tuollaisen tyypin tasapainoista isyyttä.. 2,5 vuotta on vähän, sen pystyy skarppaamaan ja itse olet rakastunut. Nyt on oikeasti sellainen tilanne, jolloin voit vielä pelastaa itsesi. Tee se mielellään jotenkin niin ettet rupea syyttelemään miestä, vaikka oikeasti olisitkin sitä mieltä. Ymmärrä että tuolla lailla sairaan kanssa ei voi toimia kuin normaalin ihmisen. Ja jos mies ei näe omaa outouttaan, sinun rakkautesi tai lapsi tai mikään ei saa häntä paranemaan eikä sinun tehtäväsi ole pelastaa häntä. Vain ammattiapu auttaisi, _mikäli_ hän itse myöntäisi sairautensa.

Oma isäni syytteli äitiä ties mistä, pettämisistä, salailuista, pelistä hänen päänsämenoksi, yms. Me emme saaneet olla juurikaan yhteyksisssä äidin sukuun tai isovanhempiin. oman isyytensä hän on kieltänyt minullekin ollessani teini. pahinta on mielestäni että äiti ei koskaaan jättänyt miestä jotta lapsilla olisi ehjä koti. Itse olen pannut välit poikki isääni, koska koen hänen sekavat puheensa hyvin raskaina, vaikka itse asiani ja oma perheeni onkin kunnossa.

Äänestä

Kuulostaa vakavalta! EI kannata mennä mukaan tuollaiseen ja tehdä elämästään vaikeaa, tuollaisella käytöksellä on taipumusta vain pahentua. Omalla paikkakunnallasi olisi turvallisempaa sinulle ja lapselle ja suvun ja kavereiden apu lähellä. Varmasti vaikea päätös, mutta oikeasti ainoa mahdollisuutesi on irrottautua suhteesta, jotta saisit lapsesi kanssa tasapainoisen elämän.

Äänestä
  • Niin, ajattelin vielä vähän yrittää, on se myöntänyt monta kertaa että ne on hänen kuvitelmiaan ja tietää etten ole mitään tehnyt ja pyytää anteeksi.
    Täytyy vielä hetki hänen kotipaikallaan kokeilla tätä yhteiseloa, jos syytökset jatkuu ja mies on täysin harhanen nii ei jää paljoa vaihtoehtoja.
    Vähintä mitä hän ite vois tehä suhteen pelastamiseksi on se avun hankkiminen, koska ei tuo ole oikeasti sitä hänen omaa käytöstään.
    Juttelin hänen veljensäkkin kanssa eikä se ollut uskoa minua, koska kaikki, jopa mieheni perhe tietävät että hän on rauhallinen, toisia ajatteleva ja hyväntahtonen.
    Nyt on vaan raskauden aikanen stressi aiheuttanu jonkunnäkösen harhaluulosuushäiriön. Ihan persoonallisuushäiriöksi en kyllä menis luokittelemaan.
    Täytyy seurata jos se rauhottuu, jos ei rauhotu eikä hanki apua nii pakkohan minun on lähteä.

    Äänestä

  • Pulassa. kirjoitti:

    Niin, ajattelin vielä vähän yrittää, on se myöntänyt monta kertaa että ne on hänen kuvitelmiaan ja tietää etten ole mitään tehnyt ja pyytää anteeksi.

    Ei varmasti ole ollenkaan kiva tilanne tämä, ja varsinkin, jos sinulla on voimakkaita tunteita miestä kohtaan,vaikkakin käyttäytyy miten käyttäytyy; se tekee erosta vaikean. Eikä ero ikinä kyllä helppoa ole. Ja saati nyt sitten kun yhteinen lapsi tulossa..
    Kukaan ei voi sinun puolestasi sanoa,mitä pitäisi tehdä, yrittääkö vielä vai jättääkö toisen. Sinun täytyy itse miettiä molemmista hyvät sekä huonot puolensa (siis siitä valinnasta).

    Hyvä että mies on itsekin myöntänyt olevansa väärässä,se on jo hyvä alku. Ja on pyytänyt anteeksi käytöstään. Mutta entä sitten, jos käytös vain jatkuu kuitenkin anteeksi pyyntöjen jälkeen, menettääkö anteeksi pyynnön merkityksensä? Kun jos pyytääkin anteeksi,ja jatkaa tuota, ymmärtääkö hän sitä todella itse mitä on tekemässä. Vai ymmärtääkö se sen pohjalta,kun sinä olet hänelle puhunut asiasta, ja tavallaan "toistaa sinua". En tiedä,ymmärsitkö tuosta,vaikea kirjoittaa sitä,mitä ajaa takaa..
    Oletko puhunut miten paljon miehesi kanssa tästä? Ja raskaudesta ylipäätään, hänen tunteistaan/ajatuksistaan, mitä ajattelee näinä päivinä kun raskaana olet.

    "Juttelin hänen veljensäkkin kanssa eikä se ollut uskoa minua, koska kaikki, jopa mieheni perhe tietävät että hän on rauhallinen, toisia ajatteleva ja hyväntahtonen." -> Kirjoitit. Monet osaavat käyttäytyä toisten aikaan niin sievästi ja rauhallisesti ja muuta, mutta sitten kun ei näitä 'muita' ole, käytös muuttuu. Mutta hyvä,että hänen veljensä uskoo sinua (näin minä ymmärsin?). Nyt sinulla on joku,jonka kanssa voit jutella asiasta,ja ehkä kenties häneltäkin saat apua? Ja jo pelkkä puhuminenkin auttaa (jos ei paljon niin ainakin vähän).

    Toivotaan,että miehen käytös muuttuu,ja teidän yhteiselo alkaa taas kukoistamaan, ja toinen pystyy taas luottamaan sinuun. Voimia sinulle.

    Äänestä

  • Pulassa. kirjoitti:

    Niin, ajattelin vielä vähän yrittää, on se myöntänyt monta kertaa että ne on hänen kuvitelmiaan ja tietää etten ole mitään tehnyt ja pyytää anteeksi.
    Täytyy vielä hetki hänen kotipaikallaan kokeilla tätä yhteiseloa, jos syytökset jatkuu ja mies on täysin harhanen nii ei jää paljoa vaihtoehtoja.
    Vähintä mitä hän ite vois tehä suhteen pelastamiseksi on se avun hankkiminen, koska ei tuo ole oikeasti sitä hänen omaa käytöstään.
    Juttelin hänen veljensäkkin kanssa eikä se ollut uskoa minua, koska kaikki, jopa mieheni perhe tietävät että hän on rauhallinen, toisia ajatteleva ja hyväntahtonen.
    Nyt on vaan raskauden aikanen stressi aiheuttanu jonkunnäkösen harhaluulosuushäiriön. Ihan persoonallisuushäiriöksi en kyllä menis luokittelemaan.
    Täytyy seurata jos se rauhottuu, jos ei rauhotu eikä hanki apua nii pakkohan minun on lähteä.

    Niinpä se munkin isä oli ja on aina vieraiden nähden tosi mukava ja hyväntuulinen ja ties mitä, mutta heti kun joku vieras lähti niin niinpä muuttui tuuli välittömästi.. luota omaan kokemukseesi ja vaistoosi.

    Äänestä

  • nähty on kirjoitti:

    Niinpä se munkin isä oli ja on aina vieraiden nähden tosi mukava ja hyväntuulinen ja ties mitä, mutta heti kun joku vieras lähti niin niinpä muuttui tuuli välittömästi.. luota omaan kokemukseesi ja vaistoosi.

    vielä voit! Kun sinulla on vauva huollettvana, et voi noin vain juosta pakoon jos hän äityy väkivaltaiseksi, vaan on ajateltava myös lasta.
    Tuohan on aivan kauheaa, että hän on takavarikoinut puhelimesikin! Sinun on pidettävä huolta vauvastasi, älä jätä häntä harhaisen miehen armoille!

    Millä soitat sitten apua jos tarvitsee, kun sinulla ei ole edes puhelinta!

    Ja aivan järjetöntä, että hän vaati sinua irtisanoutumaan työpaikastasikin! Nyt on korkea aika tehdä ero, muuten kaikki muuttuu vain pahemmaksi!
    Joka tapauksessa, miehesi on mentävä psykiatrille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pulassa. kirjoitti:

Pitää yrittää kirjoittaa, jos se vaikka auttaisi purkamaan tuntoja. Mieheni ja minä asuimme yhdessä n. 2,5 vuotta. Lasta rupesimme yrittämään 1,5 vuotta sitten. Olimme jo molemmat varmoja ettemme saisi lasta, mutta nyt olen neljännellä kuulla raskaana. Valmistuin toukokuun lopulla ja heti tämän kuun alussa pääsin töihin, miehenikin oli töissä. Kun olin viikon kulkenut töissä, mieheni alkoi kuvitella, ettei odottamani lapsi ole hänen, sanoin että jos hänestä oikeasti siltä tuntuu niin tehdään isyystesti lapsen synnyttyä, sillä muita isämahdollisuuksia ei ole.
Mieheni alkoi luulla, että kun töissä ollessani en olisikaan ollut töissä vaan pettämässä häntä. Hän oli laskenut auton kilometrejä, kyttää puhelintani, keksii mitä ihmeellisimmistä asioista mitä milloinkin.
Kun hänen kaverinsa kävi kylässä niin hän luulee että HÄNEN kaverinsa antoi minulle jotain ja kävin piilottamassa sen.
Syytökset ovat aivan uskomattomia. Hänen eräs kaverinsa jutteli hänen kanssaan ja kertoi että hän saattaa toiminnallaan aiheuttaa minulle keskenmenon. Mieheni oli sanonut että hän tietää sen, muttei voi epäilyilleen mitään.

Muutimme hänen kotipaikkakunnalleen, irtisanouduimme molemmat. Jos en olisi irtisanoutunut ja lähtenyt hänen mukaansa, hän olisi lähtenyt yksin. Sovimme että hän yrittää hillitä itsensä, mutta ei tunnu oikein onnistuvan.
Edelleen kohtaan joka päivä syytöksiä siitä, että piilottelen ja salailen jotain. En saisi huokaista, jos vieraita tulee niin olen mennyt toiseen huoneeseen istumaan etten ainakaan siitä saa mitään syytöksiä niskaani. Puhelimeni on koko ajan hänellä.
Hänenkin pitäisi kuitenkin tajuta etten minäkään tuollaista kohtelua ansaitse. Meillä on aina ollut vahva ja hyvä parisuhde, voisin sanoa että täydellinen. Mieheni ja minä olemme molemmat hyvin rauhallisia. En ymmärrä mistä nuo puuskat tulevat.

Yksikin päivä kaikki oli hyvin, kävimme kaupassa ja ostimme miehelleni saunaolutta ja minulle limukkaa. Illalla oli puhe mennä saunaan ja viettää kahden kesken aikaa.
Kun rupesin kysymään mieheltäni että josko mennään, niin hän rupesi möykkäämään että tunnusta ensin mitä salaat. Olen miljoona kertaa hänelle sanonut etten salaa mitään, mutta käytöksestäni kuulemma huokuu salailu. Olen yrittänyt sanoa että eikö se voi johtua raskaudesta, mutta hän ei usko sitäkään.
Olen sanonut, ettei tuollaiset kuvitelmat ole terveitä, ja että hän tekee väärin minua kohtaan ja tarvitsee keskusteluapua, mutta kuulemma minä olen se joka apua tarvitsee.

Yksin en lapsen kanssa selviä, voisimpa vain peruuttaa koko raskauden niin kaikki olisi taas kuin ennen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu