Olen itse New Age piireistä tullut kristityksi sitä kautta, että Jumala tempasi minut ulos ruumiistani väitellessäni kristityn kanssa kadulla, ja sanoi "Minä olen tämän miehen sanojen takana. Kuka on sinun sanojesi takana?" En osannut väitellä häntä vastaan. Tämä vain taustana, jotta tiedätte edes jonkin asian liittyen maailmankuvaani.
Nyt itse kysymykseen. Sain ystävältäni kirjan Introduction to Tantra, joka oli jonkun Lama Yeshen kirjottama, ja ilmeisesti Tiibetin Buddhalaisuutta. Siinä mainittiin jotain sen suuntaista, että jos haluaa asioidensa selviävän, täytyy ratkaisua etsiä itsensä sisältä, ei missään tapauksessa etsiä apua ulkopuoleltaan. Tämä on nyt vähän huonosti lainattu, mutta ajatuksena on siis se, että ei pitäisi etsiä Jumalalta apua, vaan etsiä sitä itsestään.
Ensimmäinen ongelma mikä minulla tulee tuosta mieleen on se, että kyllähän buddhalaisuudessakin kehotetaan etsimään apua ulkopuolelta, kun kehotetaan ottamaan opetusta buddhalaisuudesta vastaan. En ole tavannut yhtään buddhalaista, joka opettaisi, että kannattaa olla etsimättä apua oppimiseen. Kun itse kohtasin Jumalan ja sain Pyhän Hengen josta olin aina vain kuullut, niin kohtasin täydellisen opettajan, joka oli aina läsnä, välillä puhuen, välillä johdattaen, välillä ollen vaiti. Kun nyt olen keskustellut tiibetin buddhalaisuudessa mukana olevan ystäväni kanssa, minusta on tuntunut, että Pyhä Henki täyttää täydellisesti sen, mitä buddhalaisuudessa harjoitetaan vaillinaisesti. Tämä on siis oma kokemukseni ja ajatukseni. Mutta tämäkään ei vielä ollut itse kysymys, jota koetan saada kysytyksi.
Olin luennolla koskien karismaattisuutta kristillisissä piireissä, ja siellä luennoitsija puhui myös erämaaisistä, jotka etsivät valoa sisältään. En osaa tässä tarkemmin määritellä miten, mutta siihen liittyi jatkuva rukous ja meditaatio sekä askeesi. Kuitenkin se, mitä he lopulta saavuttivat itsensä tutkimisesta, oli heidän kokemuksensa mukaan vain heijastus alkuperäisestä valon lähteestä, Kristuksesta ja Jumalasta. Heidän tarvitsi kääntyä uudelleen pois itsestä ja kääntää mielensä itsensä ulkopuolelle. Heillä oli olemassa kirjoitukset Kristuksesta, jossa jumaluuden koko täyteys asui ruumiillisesti, ja he olivat nähneet hänessä mitä on todellinen Jumalan kirkkaus.
Nyt kysymys: Kun Buddhalainen etsii sisältään valoa tai mitä etsiikään, niin miten hän voi arvioida löytämäänsä? Onko kyse vain siitä, että on uskonut Buddhan ja hänen jälkeisten opettajien ymmärtäneen oikein todellisuuden ja ettei itsen ulkopuolelta voi todellakaan löytyä Jumalaa, ja silloin vaikka he löytäisvät jotain, joka kristittyjen kokemuksen mukaan on epätäydellistä, he pitävät sitä täydellisinä uskonsa, ei kokemuksensa kautta? Eli he löytävät sisältään valon, jonka kristityt voivat Jumalan kohtaamisensa perusteella todeta olevan vasta heijastusta todellisesta valosta, mutta koska he (siis buddhalaiset) ovat kieltäneet Jumalan, heille se on ainut valo? Eli nyt siihen ultimatekysymykseen: Miksi buddhalaiset uskovat (viittaan nyt siis siihen Lama Yeshen kommenttiin) voivansa löytää sisältään jotain enemmän, kuin mitä he voisivat löytää ulkopuoleltaan? Minulle se antaa kuvan ei maa-keskeisestä maailmankuvasta, vaan todella ihmis- tai ego-keskeisestä maailmankuvasta. Anteeksi sanani, siis se kuulostaa minusta siltä. Siis kun joku sanoo, ettei ulkopuoleltaan voisi löytyä Jumalaa, joka on jotain paljon suurempaa ja enemmän kuin mitä voi löytää sisältään. Mihin tämä viisaus, joka ei minusta kuulosta viisaudelta, perustuu? Uskon, että olen voinut ymmärtää väärin tai olla ymmärtämättä jotain oleellisia pointteja buddhalaisesta maailmankuvasta, jotka selittävät asiat ihan yksinkertaisesti. Toivon siis vastauksia voidakseni jatkaa keskustelua ystäväni kanssa.
Nyt itse kysymykseen. Sain ystävältäni kirjan Introduction to Tantra, joka oli jonkun Lama Yeshen kirjottama, ja ilmeisesti Tiibetin Buddhalaisuutta. Siinä mainittiin jotain sen suuntaista, että jos haluaa asioidensa selviävän, täytyy ratkaisua etsiä itsensä sisältä, ei missään tapauksessa etsiä apua ulkopuoleltaan. Tämä on nyt vähän huonosti lainattu, mutta ajatuksena on siis se, että ei pitäisi etsiä Jumalalta apua, vaan etsiä sitä itsestään.
Ensimmäinen ongelma mikä minulla tulee tuosta mieleen on se, että kyllähän buddhalaisuudessakin kehotetaan etsimään apua ulkopuolelta, kun kehotetaan ottamaan opetusta buddhalaisuudesta vastaan. En ole tavannut yhtään buddhalaista, joka opettaisi, että kannattaa olla etsimättä apua oppimiseen. Kun itse kohtasin Jumalan ja sain Pyhän Hengen josta olin aina vain kuullut, niin kohtasin täydellisen opettajan, joka oli aina läsnä, välillä puhuen, välillä johdattaen, välillä ollen vaiti. Kun nyt olen keskustellut tiibetin buddhalaisuudessa mukana olevan ystäväni kanssa, minusta on tuntunut, että Pyhä Henki täyttää täydellisesti sen, mitä buddhalaisuudessa harjoitetaan vaillinaisesti. Tämä on siis oma kokemukseni ja ajatukseni. Mutta tämäkään ei vielä ollut itse kysymys, jota koetan saada kysytyksi.
Olin luennolla koskien karismaattisuutta kristillisissä piireissä, ja siellä luennoitsija puhui myös erämaaisistä, jotka etsivät valoa sisältään. En osaa tässä tarkemmin määritellä miten, mutta siihen liittyi jatkuva rukous ja meditaatio sekä askeesi. Kuitenkin se, mitä he lopulta saavuttivat itsensä tutkimisesta, oli heidän kokemuksensa mukaan vain heijastus alkuperäisestä valon lähteestä, Kristuksesta ja Jumalasta. Heidän tarvitsi kääntyä uudelleen pois itsestä ja kääntää mielensä itsensä ulkopuolelle. Heillä oli olemassa kirjoitukset Kristuksesta, jossa jumaluuden koko täyteys asui ruumiillisesti, ja he olivat nähneet hänessä mitä on todellinen Jumalan kirkkaus.
Nyt kysymys: Kun Buddhalainen etsii sisältään valoa tai mitä etsiikään, niin miten hän voi arvioida löytämäänsä? Onko kyse vain siitä, että on uskonut Buddhan ja hänen jälkeisten opettajien ymmärtäneen oikein todellisuuden ja ettei itsen ulkopuolelta voi todellakaan löytyä Jumalaa, ja silloin vaikka he löytäisvät jotain, joka kristittyjen kokemuksen mukaan on epätäydellistä, he pitävät sitä täydellisinä uskonsa, ei kokemuksensa kautta? Eli he löytävät sisältään valon, jonka kristityt voivat Jumalan kohtaamisensa perusteella todeta olevan vasta heijastusta todellisesta valosta, mutta koska he (siis buddhalaiset) ovat kieltäneet Jumalan, heille se on ainut valo? Eli nyt siihen ultimatekysymykseen: Miksi buddhalaiset uskovat (viittaan nyt siis siihen Lama Yeshen kommenttiin) voivansa löytää sisältään jotain enemmän, kuin mitä he voisivat löytää ulkopuoleltaan? Minulle se antaa kuvan ei maa-keskeisestä maailmankuvasta, vaan todella ihmis- tai ego-keskeisestä maailmankuvasta. Anteeksi sanani, siis se kuulostaa minusta siltä. Siis kun joku sanoo, ettei ulkopuoleltaan voisi löytyä Jumalaa, joka on jotain paljon suurempaa ja enemmän kuin mitä voi löytää sisältään. Mihin tämä viisaus, joka ei minusta kuulosta viisaudelta, perustuu? Uskon, että olen voinut ymmärtää väärin tai olla ymmärtämättä jotain oleellisia pointteja buddhalaisesta maailmankuvasta, jotka selittävät asiat ihan yksinkertaisesti. Toivon siis vastauksia voidakseni jatkaa keskustelua ystäväni kanssa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sanotte jonkun kirjoittaneen, että ei pitäisi etsiä Jumalalta apua, vaan etsiä sitä itsestään.
Nimeätte itsenne ihmettelijäksi, miksi olette epävarma? Vai onko tämä todellisuudessa heijastumaa siitä, että sisimmässänne haluatte löytää totuuden ja vapautua?
Teidät siis tempaistiin ulos ruumiistanne ja teille snottiin jotain. Onko totuus mielestänne sanoissa?
Onko Jumala mielestänne väittelyn vai näkemisen tulos?
Ulkopuolinen - sisäpuolinen, miksi ajattelette erillisyyden olevan olemassa?
huhuh. tekstisi oli ehkä hieman vaikea selkoinen mutta koitan jotain vastata.
"Eli nyt siihen ultimatekysymykseen: Miksi buddhalaiset uskovat (viittaan nyt siis siihen Lama Yeshen kommenttiin) voivansa löytää sisältään jotain enemmän, kuin mitä he voisivat löytää ulkopuoleltaan?"
En tiedä minkä tiibetiläisen buddhalaisuuden tradition kanssa ystäväsi on tekemisissä, Lama Yeshen sivuita ei käynyt ilmi koulukuntaa.(hyviä kirjoja varmaan mutta mielestäni organisaatio vaikutti hieman kyseenalaiselta) eri "koulukunnat selittävät asiat eri lailla joten en tiedä voiko kukaan muu kuin ystäväsi valaista sinua tässä asiassa. yritän kuitenkin vastata jotain koska kysymyksesi olivat mielenkiintoisia. Olen perehtynyt tiib. buud. vasta vähän, sen kertoo jo se että minä ja egoni kirjoittelemme tällaisille foorumeille mutta anyway..
Buddhalaiset eivät pyri löytämään enemmän sisältään tai ulkopuoleltaan. buddhalaiset niinkuin kristitytkin etsivät ymmärrystä siitä miksi elävät tässä maailmassa ja mitä ominaisuuksia tällä maailmalla on mihin ne vaikuttavat ja miten/miksi maailma toimii ja on olemassa.
Buddahlaisuudessa on tärkeänä tyhjyyden käsite, eli ei ole minää, sinää ja ulkopuolta ja sisäpuolta. nämä kaikki ovat vain mielen ominaisuuksista johtuvia illuusioita. buddhalaiset pyrkivät poistamaan mielensä harsoja jotka aiheuttavat takertumista tähän pysymättömään maailmaan. koska ongelmat lähtevät mielestä buddhalaiset työskentelevät mielen kanssa.Buddhalaiset eivät etsi sisältään mitään suurempaa he haluavat saada mielensä kirkkaaksi.teksteissä käytetään usein tämän kaltaisia termejä kuin kirkas mieli, mielen ajaton kirkas valo. se ei tarkoita sitä että buddhalaiset pyrkivät löytämään valon, he pyrkivät löytämään mielen
"Kun Buddhalainen etsii sisältään valoa tai mitä etsiikään, niin miten hän voi arvioida löytämäänsä?"
Tämä juuri buddhalaisen polun tekeekin vaikeaksi.joitakin tuloksia voi nähdä heti/ajan päästä mieli tulee vapaammaksi ja iloisemmaksi sitä mukaa kun häiritsevät tunteet katoavat ja myötätuntomme ja potentiaalimme toimia kasvaa. mutta emme voi täysin arvioida "saavutuksiamme" kuin vasta kuoleman hetkellä,jos emme valaistu tässä elämässä mikä on hyvin epätodennäköistä.
Miten sinä voit arvioida sitä mitä olet löytänyt nykyisestä uskostasi?
"Siis kun joku sanoo, ettei ulkopuoleltaan voisi löytyä Jumalaa, joka on jotain paljon suurempaa ja enemmän kuin mitä voi löytää sisältään. Mihin tämä viisaus, joka ei minusta kuulosta viisaudelta, perustuu?"
oma käsitykseni on että tämä viisaus perustuu siihen että ei ole oikein järkeä uskoa mihinkään ulkopuoliseen ennen kun saa selville mikä kuulee korvilla ja näkee silmien läpi.
Ulkopuolelta voi löytyä vaikka mitä mutta kaikki ulkopuolinen suodattuu mielemme läpi,yksinkertainen esimerkki esim. "huonona päivänä asiat/muut olennot ärsyttävät, hyvinä päivinä ovat kivoja.kun mielemme toimii näin epätasaisesti niin kuinka voisimme luottaa esim.ulkopuoliseen Jumalaan kun emme tunne mielemme ominaisukksia.
Kun harjoitamme niin monien elämien aikana kerätyt harsot vähitellen häviävät, päämääränä on nähdä asiat niin kuin ne ovat, ja silloin kysymykset esim. jumalan olemassa olosta ovat turhia, me vain tiedämme.
Tiibetiläinrn traditio johon viittasin on svartswajana tai miten se sitten kirjoitetaankaan, tantrinen suuntaus kuitenkin.
Kirjoitit, että minä, sinä, ulkopuoli ja sisäpuoli ovat kaikki mielen ominaisuuksista johtuvia illuusioita. Tätä on minun vaikea ymmärtää, koska meidän elämämme on kuitenkin noissa illuusioissa. Päästäksemme eroon minästä ja sinästä, joudumme tekemään hyvin paljon töitä mielemme kanssa, joka sisältää sellaiset asiat kuin mielikuvitus ja alitajunta. Itselleni havaittava todellisuus on todellisuutta, ja sen mukaan elän. Jos mieleni pystyy saavuttamaan tilan, jossa pidän todellisuutta illuusiona (LSD trippi vastaa tätä), ymmärrän, että kyseessä on mieleni mielikuvituksen tai alitajunnan temppuilu, sen sijaan, että olisin kohdannut todellisemman todellisuuden kuin sen, joka on arkipäivääni.
Kirjoitit myös, että joitakin tuloksia buddhalaisella polulla ei nähdä heti, vaan ajan kanssa, ja että se auttaa arvioinnissa. Eli että positiiviset tulokset omassa kehityksessä ovat arvioinnin pohjana. Kuitenkin jos jälleen tuon esille LSD:n, niin voisin sanoa, että se voi montakin kertaa kokeiltuna olla myönteistä kehitystä vaikuttava, kunnes huomaa sen tuhoisat vaikutukset. En nyt vertaa buddhalaisuutta LSD:hen, vaan kommentoin arviointitapaa. Täytyy voida tietää viimeinen lopputulos, jotta voi arvioida, mikä on hyvää kehitystä ja mikä ei. Onko siis buddhalaisilla tarkka tietämys siitä, mihin polku johtaa lopulta. Itselleni on selvää, ettei polku, joka johtaa riippumattomuuteen Jumalasta, voi olla hyvä. Siksi tulkitsen buddhalaisuudessa tapahtuvan kehityksen voivan todella olla kehitystä ihmisen perspektiivistä (itsehillintä, sävyisyys yms. kehittyminen), mutta jos kehitys samalla kasvattaa eroon jumalasta ja tarpeesta sovitukselle ainoana mahdollisuutena iankaikkisuutta ajatellen, näen, että se kasvattaa ihmistä eroon siitä ainoasta varmasta tasavertaisuuden lähteestä joka voi ihmiskunnan yhdistää: Jokainen tarvitsee Jumalaa ja sovitusta. En ole veilä kohdannut mitään, minkä ymmärtäminen yhtälaisella tavalla tekisi yhdenvertaiseksi toisten kanssa ja kasvattaisi sydäntä myötätuntoon ja rakkauteen.
Kysyit miten minä arvioin sitä mitä olen löytänyt nykyisestä uskostani? Minulle on olemassa edellä mainitsemani kokemus ruumiista irtaantumisesta ja Jumalan kohtaamisesta ja siitä, että Jumala takasi olevansa sen miehen sanojen takana, joka kertoi Jeesuksen sovituksesta. Minulla on siis kokemus Jumalasta takaamassa Jeesuksen sovitustyön olevan totuutta maailmassa. Kun vertaan uskossa kohtaamaani siihen, miten se vaikuttaa sovituksen todellisuuteen, minun syntisyyteeni, yhdenvertaisuuteen toisten ihmisten kanssa, ja yleiseen sovituksen tarpeeseen, siinä on vertailupohjaani. Kaikki mikä vie pois tämän todellisuuden ymärtämisestä, on kokemukseni mukaan hengellisesti haitallista. Se muuttaa sydäntäni suhteessa ihmisiin ja suhteessa Jumalaan ja suhteessaa sovitukseen, joiden tunnen kokemuksen perusteella olevan kirkkainta tietämystä maailmankaikkeudesta.
Kirjoitit, että kaikki ulkopuolinen suodattuu mielemme läpi. En usko tuohon. Uskon, että mielemme on maisema, jossa koemme asioita, mutta uskon myös, että on mahdollista kokea Jumala tuossa maisemassa tavalla, joka yhdellä kertaa poistaa osan maisemasta, valaisee toisen osan, ja jättää osan (tiedä häntä mistä syystä) koskemattomaksi, vaikka olisi syytä sen puhdistamiseen. tämä oli oma kokemukseni Jumalan kohtaamisesta. Olin agressiivisena väittelemässä kristittyä vastaa tarkemmin sanottuna Helsingin rautatieasemalla, ja minulla oli voimakas maisema, joka hallitsi mieltäni. Jumalan kohtaaminen muutti maiseman peruuttamattomasti, eikä siis oman käsitykseni mukaan ainoastaan suodattunut mieleni läpi: se muutti mieleni.
Tämä ei nyt ole tarkoitettu käännytyskirjoitukseksi, vaan kokemuksista keskustelemiseksi ja ymmärryksen lisäämiseksi. Tottakai minä toivon, että kaikki kohtaisivat Jumalan ja oppisivat luottamaan Jeesuksen sovitustyöhön. Se ei kuitenkaan ole tämän kirjoituksen päämäärä. Tämä kommentti vain niille, jotka eivät erota julistamista kokemuksista kertomisesta.
rupeat saamaan vastauksia viestiisi?
mainitsemasi tiibetin budhalaista linja ei ole olemassa (sillä nimellä).
Hän puhuu vajrayana-buddhalaisuudesta. Mainittu lama yeshe on gelug-linjan opettaja http://www.lamayeshe.com
Kiitos korjauksesta. Se vajrayana kun lausutaan silleen hassusti, niin en koskaan muista miten se kirjoitetaan.
joko bandsrajaana tai vasrajaana, riippuen haluaako lausua tiibettiläisittäin vai intialaisittain.
Sanot, että buddhalaisen polun tekee vaikeaksi se että ei voi arvioida löytämäänsä koska tuloksia voi nähdä vasta ajan kuluessa. Mieli tulee kuitenkin vapaammaksi ja iloisemmaksi.
On se varmaan näinkin.
Buddhalaisuus on verrattavissa terapiaan siten, että molemmat pyrkivät muuttamaan tapaa kokea maailma.
Buddhalaisuus pyrkii vaikuttamaan mielikuvien eli, kuten sanot harsojen, läpi ja löytämään pohjimmiltaan tietoisuuden.
Tietoisuus on tässä ja nyt, sitä et voi laittaa vähän matkan päähän ja tarkastella koska tarkastelu on itse tietoisuus. Se mitä kuvaamasi buddhalainen on löytänyt on ehkä pääsy varastotajuntaan, niihin mielikuviin joita et muuten tunne. Voit arvioida mielikuvakertymääsi mutta se ei ole oikea asia.
Aukon raivaaminen mielikuvien ja varastotajunnan läpi tuo pilkahduksen tietoisuudesta.
Ja mitä se on ?
Zen sanoo pääpiirteissään että ei ole mitään löydettävää, ei ole mitään ongelmaa, ei ole mitään pyrittävää, ei ole ketään joka tajuaa jotain, ei ole mitään tajuttavaa. Joko siis ei ole mitään SINUN tietoisuuttasi tai sitä et voi ns. havaita. Onko se sama asia?
Eli mitä löytämääsi voisit arvioida? Ja minkä tulosten saavuttamiseen tulisi pyrkiä?
Sanot myös :Buddhalaiset niinkuin kristitytkin etsivät ymmärrystä siitä miksi elävät tässä maailmassa ja mitä ominaisuuksia tällä maailmalla on mihin ne vaikuttavat ja miten/miksi maailma toimii ja on olemassa.
En ole tässäkään samaa mieltä kanssasi. En ota kantaa kristittyjen toimiin, mutta kysymykset ”miksi elän tässä maailmassa, miksi maailma on olemassa” eivät todellakaan kuulu asioihin, joita Buddha opetti. Ellet sitten tarkoita että jälleensyntymä ja samsara on vastaus siihen miksi elämme tässä maailmassa ja miksi maailma on olemassa.
Takertuminen tähän maailmaan tälläkaan tavalla ei kuulu "minun buddhalaisuuteeni".
Zen’n sanoin, niin ne asiat ovat, uskot tai et. Ei ole kysymystä ”miksi”.
Sanot myös: monien elämien aikana kerätyt harsot vähitellen häviävät, päämääränä on nähdä asiat niin kuin ne ovat.
Jos tarkoitat nirvanaa, se on kaiken kuvaamisen ja sanojen ulkopuolella.
Väitän että me –sinä ja minä- emme tiedä siitä mitään. Se voi olla sitäkin että tajuamme että mitä ihmettä me tässä pohditaan ja pyritään, kannetaan vettä ja pilkotaan puita niin kuin ennenkin. Arkinen elämä on pyhää.
Jos nirvanassa ymmärrät kaiken oikein, mitä se oikein on. Kaikkeus on minulle samaa kuin tyhjyys, ilman eroja, rajoja ja muotoja. Ei siitä ole mitään erotettavaa, kerrottavaa. Mitä Buddha valaistumisestaan kertoi, ei mitään !
Eli tässäkin olen eri mieltä: ei ole päämäärää eikä asioita jotka ovat loppujen lopuksi jotenkin.
Zenin perinteinen nelisanontainen yhteenveto:
Opetuksen ulkopuolella; perinteestä erillään.
Ei perustu sanoihin eikä kirjaimin.
Osoittamista suoraan ihmismieleen.
Oman luonnon tajuamista ja buddhankaltaisuuden saavuttamista.
Seng-tsan, k.606, tunnetussa teoksessaan Sin-sin Ming (tutkimus uskosta mieleen)
…
Viisas henkilö ei ponnistele (wu-wei);
tietämätön ihminen sitoo itsensä
jos tutkit mieltäsi mielelläsi
kuinka voit välttää valtavan sekaannuksen ?
Seng-tsan ja Tao-sin keskustelevat:
Tao-sin: Mikä on vapautuksen menetelmä?
SSeng-tsan: Kuka sinua kahlitsee ?
Tao-sin: Kukaan ei kahlitse minua.
Seng-tsan: Miksi siis sinun olisi etsittävä vapautusta ?
Taolainen käsityksen mukaan henkilö ei ole aidosti vapaa,riippumaton tai puhdas, jos hänen tilansa on keinotekoisen harjoituksen tulos. Hän vain matkii puhtautta, ”teeskentelee” selkeää tietoisuutta. (Hui-neng 637-713).
Buddhalaisuuteen ei Suomessa katsota kuuluvan zen, saati sitten taolaisuus. Rehellinen mielipiteeni on, että sen pahempi suomalaiselle buddhalaisuudelle.
Zen-ja tao-traditiossa suositaan teeskentelemätöntä, ei-perinteistä harjoitusta. Näkyykö zen’n karsastamisessa suomalaisten esivallan ja auktoriteettien rakkaus ?
Ajatusleikkinä: en pysty uskomaan että Buddha olisi sitä mieltä että vain ja ainoastaan hänen opettamansa tie voi viedä valaistukseen.
Eihän hän polkua itsekään sitä kulkenut, ei tukeutunut sanghnaan. Ja oli syntynyt ihmisenä (tunnen kyllä tarun jumaluudestakin).
Sen ainoan ja oikean mielipiteen Buddhan opista suomalainen puristi julistaa kuitenkin epäröimättä, usein ei kuitenkaan hermostumatta. Luulisi, että pääasia on että kissa osaa pyydystää hiiriä, ei sillä väliä minkä värinen se on. Ja toiset pitävät erilaisista kissoista kuin toiset.
Buddhalaisuuden miellän siis näkemyksenä, en menetelmänä.
kysymys: Kun Buddhalainen etsii sisältään valoa tai mitä etsiikään,niin miten hän voi arvioida löytämäänsä?
Miksi buddhalaiset uskovat voivansa löytää sisältään jotain enemmän, kuin mitä he voisivat löytää ulkopuoleltaan?
***
Hienoa että keskustelet ystäväsi kanssa, minunkin paras ystäväni oli kristitty.
Hyvä kysymys, hiukan vaikea vastata. Ensinnäkin, me buddhalaiset meditoimme. Uskomme siihen, mitä meditatiivisessa tilassa koemme. Buddhalaisuus on siis kokemusperäinen tapa lähestyä perimmäistä todellisuutta. Toki kristitytkin voivat meditoida. Esimerkiksi keskiajalla saksalainen mestari Eckhart totesi, että Jumala on "tyhjyys tyhjyyden takana". Buddhalaisena ymmärrän tämän lausunnon niin, että perimmäinen todellisuus on sanoin kuvaamatonta, jotakin ihan muuta kuin osaamme edes kuvitella.
Meditoiminen on siis uskonnosta riippumaton väline.
Buddhalaisuus sanoo, että on vain yksi kuu, jota monet sormet osoittavat. Kuu on siis perimmäinen todellisuus, sormet erilaisia uskontoja ja
henkisiä polkuja, jotka sitä kohti osoittavat.
Me uskomme löytävämme totuuden valon mielemme kautta, koska lopulta ei muuta ole kuin Ykseys, Yksi mieli... Kaikki muu on kangastusta, illuusiota... Kristittyjen kielellä siis mitään muuta ei ole olemassa kuin Jumala. Kaikki on Jumalaa, eikä mitään muuta sen "ulkopuolella" ole. Hyvät ja pahat, kauniit ja rumat, ihmiset ja eläimet, talot ja säilykepurkit, kristityt ja buddhalaiset ja ateistit...
Meditoiminen todella toimii, sen voin kokemuksesta kertoa, mutta näiden kokemusten pukeminen sanoiksi on liki mahdotonta. Sanotaan nyt vaikka niin, että rakkaus on koko universumin rakennusaine, joka läpäisee kaiken, aivan kaiken. En oikein usko, että se ratkaisevasti poikkeaa kristityn henkilön rakkaudellisesta jumalakokemuksesta.
hieno kirjoitus!Tervetuloa joukkoon Mamaki!