Kysymys otsikossa ja tarina tulee tässä.
Olemme seurustelleet mieheni kanssa 3 vuotta.
Alku oli hienoa. Ensimmäisestä päivästä asti hän sanoi, että rakasti minua, olin hänen elämänsä ja että hän tulee kohtelemaan minua kuten naista pitääkin kohdella.
Ensimmäinen puoli vuotta meni loistavasti ja muutimme yhteen. Kun lähdin toiselle paikkakunnalle tapaamaan parasta ystävääni, miehen käytös muuttui "radikaalisti".
Hän ei enää luottanut minuun, eikä hyväksynyt miespuolisia ystäviäni. Myöskin jatkuva kyttääminen ja epäileminen astuivat peliin. Välillä katsoin "jotain miestä" kaupassa, ja sille piti sitten saada selitys. Miehille ei saanut olla ystävällinen ja hän alkoi epäilemään, että haluaisin harrastaa seksiä hänen ystäviensä kanssa.
Samaan aikaan alkoivat väkivaltaan viittaavat käytökset humalassa. Jos viivyin liian pitkään matkalla baarista kotiin, hän epäili, että olin pettämässä häntä.
Silloin, kun ensimmäistä kertaa olin saanut tarpeekseni ja halusin välimatkaa, minut paiskattiin seinään. Mies oli humalassa. Aamulla heräsi ja näki mustelmien jäljet yläkropassaan, kuinka jouduin pidellä hänestä kiinni, jotta hän ei kävisi koirien kimppuun. Itse olin lentänyt seinään lyöden pääni.
Aamulla alkoi kamala hyvittely, matelu ja anteeksipyynnöt. Annoin anteeksi ja jäin. Mutta monta kertaa sama toistui. Mutta väkivalta ei kohdistunut vain minuun. Kerran hän kävi kunnolla käsiksi omaan veljeensä, täysin syyttä. Täysin sanomatta mitään. Se oli ensimmäinen kerta, kun soitettiin poliisit ja mies lähti putkaan yöksi.
Mies ymmärtää kyllä aamulla omat tekemisensä, koska muistaa kaiken. Ymmärtää jopa humalassa, jos onnistun hänet lepyttelemään. Silloin jo alkaa anteeksipyynnöt. Mutta jos teen yhdenkin väärän liikkeen tai sanon jotain väärällä äänensävyllä, alkaa show uudestaan.
Puoli vuotta sitten mies lopetti kaiken älyttömyyden selvinpäin. Vai lopettiko? Kaikki ei tule suoraan. Kaikki sanotaan vitsillä. Jos en halua seksiä, hän epäilee, että minulla on joku toinen.
"Haluutko sä tota miestä? Vitsivitsi."
"Haluatko sä muuttaa omalle kotiseudulles, että näät mun kavereita ja voisit panna niitä? ...Se oli vitsi." Tullaan siis samalta kotiseudulta.
Viikon saattaa mennä hyvin. Saan halauksia ja muita normaaleja hellyyden osoituksia, mitä parisuhteessa kuuluukin saada.
Mutta ne saattavat loppua hyvin äkkiä, jos naamani näyttää vähäänkään ei-onnelliselta. Pitää hymyillä, kun tulen töistä. En saa olla väsynyt töiden jälkeen.
Mies myös myöhästelee kamalasti ja antaa ihmisten odotuttaa itseään. Ei välitä toisten aikatauluista, kunhan mennään jotain sinnepäin. Omista työaikatauluista välittää kyllä.
Myöskään minkäänlaista empatiaa mieheltä ei tule. Hän ei ymmärrä, jos toisesta tuntuu pahalta jokin asia. Ymmärtää vain ne, mitkä hänestä tuntuu pahalta. Mies ei myöskään osaa iloita toisen menestyksestä, etc. Saattaa ehkä hymyn häivän antaa, mutta siihen se jää.
Tunti sitten päättyi yksi show ja ajattelin tästä lähteä vanhempien luokse turvaan. Itse olen selvinpäin ja mies humalassa, nukkuu tällä hetkellä.
Hän sulkeutui olohuoneeseen katsomaan pornoa ja tyydyttämään itseään koska "sä olet niin v*tun kusipää ja pihi, kun sulta ei saa!" Sen jälkeen ilmoitin, että olen tehnyt lopullisen eropäätökseni ja menen nukkumaan. Mies rauhassa tyydytti itsensä loppuun ja tuli minun viereeni herättelemään, että en saa lähteä enkä jättää häntä. Sanoin, että "olen aikuinen ihminen enkä sidottuna sinuun, voin lähteä, jos niin haluan." Ja yritin jatkaa nukkumista. Hän otti puhelimeni ja paiskasi sen seinään. Nousin ylös ja lähdin tupakalle sanomatta sanaakaan. Tulin sisälle ja mies vangitsi minut paikalleen käsillään, ja sanoi etten saa jäättää häntä, koska hän ei halua. Yritin rimpuilla irti ja pyysin päästämään, mutta hän lukitsi pääni käsivarsiensa väliin ja puristi koko ajan lujempaa ja lujempaa. Tilanne loppui siihen, että lupasin, etten jätä häntä ja mentiin nukkumaan.
Nyt olen tässä. Valmiina lähtemään, mutta en saa lähtöä aikaiseksi.
Tiedän, että aamulla mies myöntää mokanneensa taas, mutta sitten alkaa se virsi: "Anteeksi, että mä........ mutta mä en olis taas hiiltynyt niin, jos sä et olis haastanut riitaa."
Miehellä on pahoja lapsuuden traumoja, ja olen pyytänyt häntä menemään psykiatrille niistä puhumaan, mutta mies sanoo, että ei ole mitään puhuttavaa.
Kaikki merkit viittaisi narsisimiin, mutta tuntuu, että kyse on jostain muusta. Äitin hylkääminen ja alkoholismi.
Olen ylläolevan kirjoittanut täysin rehellisesti. Vaikka tuosta saisi kuvan, että mies on alkoholin väärinkäyttäjä, ei hän ole. Juo satunnaisesti kerran kuukaudessa jos sitäkään.
Olemme seurustelleet mieheni kanssa 3 vuotta.
Alku oli hienoa. Ensimmäisestä päivästä asti hän sanoi, että rakasti minua, olin hänen elämänsä ja että hän tulee kohtelemaan minua kuten naista pitääkin kohdella.
Ensimmäinen puoli vuotta meni loistavasti ja muutimme yhteen. Kun lähdin toiselle paikkakunnalle tapaamaan parasta ystävääni, miehen käytös muuttui "radikaalisti".
Hän ei enää luottanut minuun, eikä hyväksynyt miespuolisia ystäviäni. Myöskin jatkuva kyttääminen ja epäileminen astuivat peliin. Välillä katsoin "jotain miestä" kaupassa, ja sille piti sitten saada selitys. Miehille ei saanut olla ystävällinen ja hän alkoi epäilemään, että haluaisin harrastaa seksiä hänen ystäviensä kanssa.
Samaan aikaan alkoivat väkivaltaan viittaavat käytökset humalassa. Jos viivyin liian pitkään matkalla baarista kotiin, hän epäili, että olin pettämässä häntä.
Silloin, kun ensimmäistä kertaa olin saanut tarpeekseni ja halusin välimatkaa, minut paiskattiin seinään. Mies oli humalassa. Aamulla heräsi ja näki mustelmien jäljet yläkropassaan, kuinka jouduin pidellä hänestä kiinni, jotta hän ei kävisi koirien kimppuun. Itse olin lentänyt seinään lyöden pääni.
Aamulla alkoi kamala hyvittely, matelu ja anteeksipyynnöt. Annoin anteeksi ja jäin. Mutta monta kertaa sama toistui. Mutta väkivalta ei kohdistunut vain minuun. Kerran hän kävi kunnolla käsiksi omaan veljeensä, täysin syyttä. Täysin sanomatta mitään. Se oli ensimmäinen kerta, kun soitettiin poliisit ja mies lähti putkaan yöksi.
Mies ymmärtää kyllä aamulla omat tekemisensä, koska muistaa kaiken. Ymmärtää jopa humalassa, jos onnistun hänet lepyttelemään. Silloin jo alkaa anteeksipyynnöt. Mutta jos teen yhdenkin väärän liikkeen tai sanon jotain väärällä äänensävyllä, alkaa show uudestaan.
Puoli vuotta sitten mies lopetti kaiken älyttömyyden selvinpäin. Vai lopettiko? Kaikki ei tule suoraan. Kaikki sanotaan vitsillä. Jos en halua seksiä, hän epäilee, että minulla on joku toinen.
"Haluutko sä tota miestä? Vitsivitsi."
"Haluatko sä muuttaa omalle kotiseudulles, että näät mun kavereita ja voisit panna niitä? ...Se oli vitsi." Tullaan siis samalta kotiseudulta.
Viikon saattaa mennä hyvin. Saan halauksia ja muita normaaleja hellyyden osoituksia, mitä parisuhteessa kuuluukin saada.
Mutta ne saattavat loppua hyvin äkkiä, jos naamani näyttää vähäänkään ei-onnelliselta. Pitää hymyillä, kun tulen töistä. En saa olla väsynyt töiden jälkeen.
Mies myös myöhästelee kamalasti ja antaa ihmisten odotuttaa itseään. Ei välitä toisten aikatauluista, kunhan mennään jotain sinnepäin. Omista työaikatauluista välittää kyllä.
Myöskään minkäänlaista empatiaa mieheltä ei tule. Hän ei ymmärrä, jos toisesta tuntuu pahalta jokin asia. Ymmärtää vain ne, mitkä hänestä tuntuu pahalta. Mies ei myöskään osaa iloita toisen menestyksestä, etc. Saattaa ehkä hymyn häivän antaa, mutta siihen se jää.
Tunti sitten päättyi yksi show ja ajattelin tästä lähteä vanhempien luokse turvaan. Itse olen selvinpäin ja mies humalassa, nukkuu tällä hetkellä.
Hän sulkeutui olohuoneeseen katsomaan pornoa ja tyydyttämään itseään koska "sä olet niin v*tun kusipää ja pihi, kun sulta ei saa!" Sen jälkeen ilmoitin, että olen tehnyt lopullisen eropäätökseni ja menen nukkumaan. Mies rauhassa tyydytti itsensä loppuun ja tuli minun viereeni herättelemään, että en saa lähteä enkä jättää häntä. Sanoin, että "olen aikuinen ihminen enkä sidottuna sinuun, voin lähteä, jos niin haluan." Ja yritin jatkaa nukkumista. Hän otti puhelimeni ja paiskasi sen seinään. Nousin ylös ja lähdin tupakalle sanomatta sanaakaan. Tulin sisälle ja mies vangitsi minut paikalleen käsillään, ja sanoi etten saa jäättää häntä, koska hän ei halua. Yritin rimpuilla irti ja pyysin päästämään, mutta hän lukitsi pääni käsivarsiensa väliin ja puristi koko ajan lujempaa ja lujempaa. Tilanne loppui siihen, että lupasin, etten jätä häntä ja mentiin nukkumaan.
Nyt olen tässä. Valmiina lähtemään, mutta en saa lähtöä aikaiseksi.
Tiedän, että aamulla mies myöntää mokanneensa taas, mutta sitten alkaa se virsi: "Anteeksi, että mä........ mutta mä en olis taas hiiltynyt niin, jos sä et olis haastanut riitaa."
Miehellä on pahoja lapsuuden traumoja, ja olen pyytänyt häntä menemään psykiatrille niistä puhumaan, mutta mies sanoo, että ei ole mitään puhuttavaa.
Kaikki merkit viittaisi narsisimiin, mutta tuntuu, että kyse on jostain muusta. Äitin hylkääminen ja alkoholismi.
Olen ylläolevan kirjoittanut täysin rehellisesti. Vaikka tuosta saisi kuvan, että mies on alkoholin väärinkäyttäjä, ei hän ole. Juo satunnaisesti kerran kuukaudessa jos sitäkään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
menet ulos happihyppelylle ja unohdat koko narsismi sanan. Siitä on tullut muotisana, että saa etsiä, joka ei ole narsisti. Mutu-diegnoosit ovat erittäin vaarallisia, jopa tuhoavia.
Tuo ei ole sinun mies, vaan miesystävä.
Kysymykseni saattaa tuntua oudolta, mutta onko sun miehelläs amalgaamipaikkoja hampaissa? Mulla on elohopeamyrkytyksestä (ykkösluokan hermomyrkky) omakohtainen kokemus. Olin 90-luvulla varsinainen kusipää ja vaimoni silmissä varmasti veemäinen narsisti. Rähjäsin ja rähisin perheelle mitättömistä asioista. Sitten sanoin kerran hammaslääkärille että hampaita yhteenpurressa suussa vihloo kuin olisi sähköä. Hän vaihtoi paikat muovisiin. Siitä vuosi pari eteempäin, niin oloni alkoi muuttua. Oireet:
"Tyypillisiä vaivoja ovat väsymys, päänsärky, unihäiriöt, yliaktiivisuus, ärtyvyys, keskittymiskyvyn puute, huimaus, levottomuus, ruokahaluttomuus, huonovointisuus, ripuli, ummetus ja masennus."
Ei sun mies ole narsku. Tosi narsku ei kadu, pyytele anteeksi eikä hyvittele. Toivottavasti saatte asiat kuntoon! :)
"Tosi narsku ei kadu, pyytele anteeksi eikä hyvittele"
Tuosta olen ihan eri mieltä. Tosi narsku nimenomaan näyttelee katuvaa hyvinkin taitavasti, pyytelee anteeksi ja hyvittelee. Ja on siinä hyvin uskottavan tuntuinen, pystyy vetomaaan uhrinsa tunteisiin. Mutta siitä huolimatta ei pysty muuttamaan käytöstään, kaikki palaa ennen pitkään entisiin käytösmalleihinsa. Narsisti käyttää samanlaista toimintakaavaa jatkuvasti, kiertää kehää ja panee uhrinsakin kiertämään kehää, jos esim. suhde on vaakalaudalla, "muuttuu" ihanaksi ja katuvaksi, kun uhri on taas koukussa, entinen vähättely, alistaminen ja henkinen väkivalta jatkuu. Narsistin elämä menee sykleissä, välillä "hyviä" syklejä, sitten taas pahaa, ja uhrin on pakko elää näiden ennalta-arvaamattomien syklien mukaan, vuoristorataa niin kuin sanotaan. Yleensä suhteen kestäessä "hyvät kaudet" vähenevät ja pahat lisääntyvät.
Mutu-diagnoosit voivat olla myös erittäin vaarallisia siihen suuntaan, että "miehesi EI OLE narsisti"!
On hyvä, että ketjun aloittaja on alkanut pohtia tätäkin mahdollisuutta. Oli narsisti tai ei, joka tapauksessa mies käyttäytyy häiriintyneesti, on mm. sairaalloisen mustasukkainen ja itsekäs ja suhde ei vaikuta missään tapauksessa normaalilta, terveeltä suhteelta. Parisuhteestahan on tarkoitus molempien saada voimaa, turvaa ja rakkautta, ei pelkoa ja epätoivoa.
Niin mutu-diagnoosit, että "miehesi ei ole narsisti" ovat vaarallisia sen vuoksi, että tällaisten "diagnoosien" vuoksi mahdollisen narsistin uhri jatkaa itsensä syyttämistä ja kiusaamista kenties tunne-elämältään sairaan ihmisen kanssa.
Ota narsismin mahdollisuus vakavissasi huomioon, hae tietoa narsismista, joka tapauksessa miehesi ei toimi "normaalisti" parisuhteessa oli sitten narsisti tai ei, miten olisi esim. parisuhdeterapia tms? väkivaltaisille miehille on olemassa myös jotain ryhmiä tietääkseni jne.
Onko narsistien uhreille tarkoitettu vertaistukifoorumi sinulle tuttu?
http://www.narsistienuhrit.info/index.php
Joo, oikeassa olet. Mun pitäis aina muistaa laittaa kommentteihini "mun mielestä". Asioita kannattaa pohtia molempien näkökulmasta, ja kaikkein paras olisi jos voisi avoimesti keskustella puolison kanssa. Mutta varmaan jokainen on kokenut sen että jos aloittaa keskustelun sanomalla "kuule musta tuntuu että sä olet hiukka narsisti..", niin riitahan siitä tulee :)
Jos sanoiskin "mä oon silleen narsisti, että haluan itselleni kunnon kohtelua" ;-)
"..mä oon silleen narsisti, että haluan itselleni kunnon kohtelua"
Höh..tuotatuota...miks pitäs tuolleen sanoa, kun eihän se edes ole narsismia, että haluaa itselleen kunnon kohtelua??? Ettäkö pitäs kohdella mahdollista narsistia ikäänkuin silkkihansikkain, ottaa asiaa puheeksi kierrellen ja kaarrellen ja niin että ikäänkuin uhri itse olisikin narsisti ja sillä varjolla pyydellä itselleen kunnon kohtelua? Höpsis, sanon minä....
"Höpsis, sanon minä"
Hih hih..ihanan kodikkaasti sanottu! =)
Nii, silkkihansikkaita mä tarkoitin. Muistan itsestäni miten olin karvat pystyssä heti kun sain negatiivista niskaani. Kyllä neuvotteluihin auttaa monesti sellainen lempeä ote.
Tunnistin itseni monesta kohtaa...
Kai tuossa narskupaketti olisi aika hyvin kasassa, vaikka täytyy muistaa, että on niitä muitakin luonnehäiriöitä tai sairauksia kuin NPH.
Itse en tosin muista katuneeni seuraavana aamuna, koska sain mieheni pyytämään anteeksi minulta jo edellisenä iltana...Vaikka ei se olis mitään tehnytkään, muuta kuin mun mielikuvituksessa.
Riidat kestivät aina niin kauan, että toinen myönsi olleensa syyllinen kaikkeen mahdolliseen, jopa minun pettämiseeni...Jokin kummallinen pakkomielle...
No toivon mukaan nämä alkaa olla jo historiaa. :)
Narskun neuvo: Lähde, ei se tuosta mihinkään muutu, jos muuttuu niin ainoastaan pahempaan suuntaan. Ehkä se eron jälkeen tajuaa katsoa peiliin, ehkä ei...
Mutta niin kauan kuin olet kuvioissa mukana, toivoa paremmasta tuskin on.
Sinkkuna ehtii miettiä syntyjä syviä, siinä taitaa olla avain omaan kehittymiseen ja itsetuntemukseen. Niin on tainnu käydä sulle, mulle ja monelle muulle. :)