Mulla ei ole nyt huomisen jälkeen seuraavaan 2-6 viikkoon mitään tekemistä sun asuinalueellasi, jossa olen pitkään joutunut päivittäin pyörimään. Harrastukset loppu, töitä ihan toisessa suunnassa. Joten sun ei tarvitse enää nähdä mua siellä joka toinen päivä. Pahoittelen, että olen jatkuvasti tullut jossain kadunkulmassa vastaan. En ole ollut siellä vakoilemassa sua.
Sun ei tarvitse myöskään pelätä, että lähtisin juoksemaan perääsi. Ei mulla ole mitään syytä sellaiseen, sillä kunnioitan vapaa-aikaasi ja yksityiselämääsi. Ei tulisi mieleenikään häiritä sua, ainakaan tahallisesti. Joskus olen ajatellut vilkuttaa sulle, kun kuljet ohi, mutten ole sitäkään uskaltanut tehdä. Joten ei sun tarvitse kiertää mua mahdollisimman kaukaa ja vilkuilla taaksesi. Se kun tuntuu vähän ikävältäkin.
Hyvää yötä ja kesää.

Vastaukset 9
Vanhimmat
aha.
Oikeinko sä olet joutunut pyörimään?
No, ihan vapaaehtoisesti mä lähdin mukaan siihen harrastusporukkaan, joka sillä alueella kokoontuu, kun ei missään muualla kokoontunut. Vaikka Häntä onkin ollut mukava nähdä, olisin liikkunut kyseisellä alueella, vaikkei Häntä olisi olemassakaan. Sitä vain yritin sanoa. Kas kun musta tuntuu, ettei kyseinen ihminen oikein tykkää siitä, että törmää muhun jatkuvasti, vaikkei se edes ole ollut mun tarkoitukseni. Usko huvikses.
Koskas olisi pitänyt viimeksi nähdä?
Tänään nähtiin siinä joskus klo 16-17 välillä.
sua H nähnyt aikoihin. Aina toivon, että törmättäs sattumalta...
Harmillista.
Mä en ole läheskään aina aivan varma, oliko se vastaan tullut henkilö juuri P. Joten olen kyllä voinut kuvitella puolet näkemisistä... :)
Oletko H mies vai nainen? Murteesi ei ainakaan viittaa länteen?
Olen nainen ja asustelen etelässä.