Tälläkin palstalla on ollut keskustelua rumuudesta ja kauneudesta. Kuten on sanottu, kauneus on katsojan silmissä. Ulkoinen kauneus on vahvasti aikakauteen ja kulttuuriin sidonnaista, eri ominaisuuksia on arvostettu ja arvostetaan eri aikoina ja eri kulttuureissa. Ulkoinen kauneus on myös nykytekniikoilla muokattavissa, liat pestävissä, karvat vahattavissa ja viime kädessä hampaat, rypyt ja nenät oikaistavaissa jos tälle tielle haluaa lähteä. Millä oikeasti on merkitystä, on se mitä ihminen on sisältä.
Sisältä kaunis ihminen on aina jollain tavalla kaunis myös päällepäin. Jossain joku puhuikin henkilökohtaisesta hehkusta ja karismasta, ne lähtee ihmisestä sisältä. Ajattelen että sisäinen kauneus on luonteenpiirre, mutta myös kasvatuksen ja itsensäkehittämisen yhteistulos. Tuntuu, että sisäinen kauneus on myös tavallaan tarttuvaa, sillä sisäisesti kauniin ihmisen läheisyydessä voin myös itse paremmin, voin olla oma itseni, tunnen oloni levolliseksi jne. Sisäisesti kauniin ihmisen hehkussa on helppo paistatella itsekin, mikäli pystyy hyväksymään sen, että toisen karisma on voimakkaampi kuin oma. Halutessaan toisen karismasta saa hyvää oloa itselleenkin, kuitenkaan hyväksikäyttämättä tai viemättä voimia toiselta.
Sisäinen rumuus, toisten ihmisten alaspainaminen, mustamaalaaminen, kateus kaikkine ilmentymineen, valehtelu, hyväksikäyttö, pahuus, negatiivisuus ovat luonteenpiirteitä ja vaikeasti muutettavissa jos täysin ollenkaan. Toisin kuin ulkoinen rumuus, on sisäinen rumuus tarttuvaa, jos et aktiivisesti ponnistele rumuutta vastaan. Ehkä sisäisesti ruma ihminen ymmärtää negatiiviset piirteensä ja voimattomuutensa niiden muuttamiseen ja rumuutta tartuttamalla yrittää saada muiden sisäisen kauneuden katoamaan ja siten oman rumuutensa hyväksyttäväksi. Sisäisesti ruman ihmisen vaikutuspiiriin ei pitäisi jäädä.
Aina kun kuulen negatiivisen juorun, huomaan alaspainamista, nöyryyttämistä, häpäisyä ajattelen sitä rumaa ihmistä, joka pahuuttaan haluaa levittää. Hänellä on paha olla, hän on ehkä kateellinen eikä keksi muuta keinoa nostaa itseään kuin painaa toista alas. Ikävä kyllä hän tekee sen tahallaan, joten säälikin on turhaa. Yritän aina muistaa, että toista alas painamalla etenemään yrittävä henkilö ei todellakaan ansaitse mitään hyvää. Hänen etenemisensä tulisi estää ja hänen toimintatapansa tuomita jyrkästi. Pahan olon levittäjiä ei elämäänsä pitäisi päästää.
Yleensä ottaen sisäiseen kauneuteen pyrkivä saavuttaa samalla myös ulkoista kauneutta, samoin kuin sisäistä rumuutta harjoittava rumenee myös ulkoisesti. Sanomattakin on kai selvää, millaiseen toimintaan itse pyrin.. Mutta muistan kyllä, että ihmiset on erilaisia ja tavoittelevat erilaisia olotiloja itselleen ja muille.
Sisältä kaunis ihminen on aina jollain tavalla kaunis myös päällepäin. Jossain joku puhuikin henkilökohtaisesta hehkusta ja karismasta, ne lähtee ihmisestä sisältä. Ajattelen että sisäinen kauneus on luonteenpiirre, mutta myös kasvatuksen ja itsensäkehittämisen yhteistulos. Tuntuu, että sisäinen kauneus on myös tavallaan tarttuvaa, sillä sisäisesti kauniin ihmisen läheisyydessä voin myös itse paremmin, voin olla oma itseni, tunnen oloni levolliseksi jne. Sisäisesti kauniin ihmisen hehkussa on helppo paistatella itsekin, mikäli pystyy hyväksymään sen, että toisen karisma on voimakkaampi kuin oma. Halutessaan toisen karismasta saa hyvää oloa itselleenkin, kuitenkaan hyväksikäyttämättä tai viemättä voimia toiselta.
Sisäinen rumuus, toisten ihmisten alaspainaminen, mustamaalaaminen, kateus kaikkine ilmentymineen, valehtelu, hyväksikäyttö, pahuus, negatiivisuus ovat luonteenpiirteitä ja vaikeasti muutettavissa jos täysin ollenkaan. Toisin kuin ulkoinen rumuus, on sisäinen rumuus tarttuvaa, jos et aktiivisesti ponnistele rumuutta vastaan. Ehkä sisäisesti ruma ihminen ymmärtää negatiiviset piirteensä ja voimattomuutensa niiden muuttamiseen ja rumuutta tartuttamalla yrittää saada muiden sisäisen kauneuden katoamaan ja siten oman rumuutensa hyväksyttäväksi. Sisäisesti ruman ihmisen vaikutuspiiriin ei pitäisi jäädä.
Aina kun kuulen negatiivisen juorun, huomaan alaspainamista, nöyryyttämistä, häpäisyä ajattelen sitä rumaa ihmistä, joka pahuuttaan haluaa levittää. Hänellä on paha olla, hän on ehkä kateellinen eikä keksi muuta keinoa nostaa itseään kuin painaa toista alas. Ikävä kyllä hän tekee sen tahallaan, joten säälikin on turhaa. Yritän aina muistaa, että toista alas painamalla etenemään yrittävä henkilö ei todellakaan ansaitse mitään hyvää. Hänen etenemisensä tulisi estää ja hänen toimintatapansa tuomita jyrkästi. Pahan olon levittäjiä ei elämäänsä pitäisi päästää.
Yleensä ottaen sisäiseen kauneuteen pyrkivä saavuttaa samalla myös ulkoista kauneutta, samoin kuin sisäistä rumuutta harjoittava rumenee myös ulkoisesti. Sanomattakin on kai selvää, millaiseen toimintaan itse pyrin.. Mutta muistan kyllä, että ihmiset on erilaisia ja tavoittelevat erilaisia olotiloja itselleen ja muille.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kanssasi kirjoituksesi monessa osiossa, uskon kuitenkin, että ihmisessä yhdistyy molemmat puolet. Täysin rumaa tai kaunista ihmistä ei ole olemassakaan. Joskus toinen ihminen tai tilanne voi tuoda kumman tahansa piirteen esiin. Reagointitapaan vaikuttavat varmaankin myös luonteenpiirteet, kotikasvatus, stressinsietokyky, sen hetkinen tunnetila jne.
Pahanolon levittäjä ei ehkä ole selvittänyt/kyennyt selvittämään itselleen pahan olonsa aiheuttajaa. Joskus itseltä vaaditaan paljon, jotta tällaisen ihmisen kanssa pystyy esimerkiksi tekemään työtä. On helpompaa tuomita, kuin koettaa selvittää pahan olon lähde ja saada se poistettua. Tosin esim. kateus on vaikeata poistaa, ellei ihminen itse tajua olevansa kateellinen tai itse halua tehdä asialle mitään.
Jos ihmisen itsetunto on kohdillaan, on kaiketi helpompaa kohdata eteen tulevia tilanteita ja hyväksyä erilaiset piirteet toisissa. Pahansuopaan keskusteluun ei tarvitse lähteä mukaan tai sen voi ohjata toisille urille niin tahtoessaan. Joskus toinen ihminen tarvitsee kuulijaa myös negatiivisille asioille, jokainen sitten valitsee itse miten tällaisessa tapauksessa asioita käsittelee.
Karismaattisuus taitaa olla kaksiteräinen miekka. Lähihistorian eräs hallitsija, jonka hirmutöitä kauhistellaan vieläkin, sai ihmiset toimimaan toivomallaan tavalla karismansa voimalla, olihan taustalla ihmisten tarve muutokseenkin, sen enempää tässä historiaan puuttumatta. Ihminen voi siis karismallaan ajaa myös omaa etuaan. Ns. positiivisestikin karismaattisiinkin ihmisiin kannattanee suhtautua varauksella, aika näyttää millainen ihminen todellisuudessa on, mutta voihan sitä yllättyä positiivisestikin. Sellaiset ihmiset säilyvätkin sitten mukana koko elämän.
Sinun määrittelemälle sisäiselle kauneudelle on toinenkin nimi: Se on hyvä itsetunto.
Olin jo valmiiksi ulkoisesti ruma ja poden sen takia huonoa itsetuntoa. Olen siis läpeensä paska.
mietit liikaa
ei ajatukset vaan teot
Myös teot, kyllä. Yritän välttää rumia tekoja ja tehdä hyviä/kauniita.
tuntea yhden ruman ihmisen, josta aavistan paskanpuhumisen. Olen tarkka ihmistuntemuksessa.
Ja yleensä en halua edes kummemmin olla tällaisten ihmisten kanssa minkäänlaisissa tekemisissä, jos nyt ei ole pakko, ja mielummin istunkin hiljaa sellaisten seurassa, josta aavistan pahan.
Itse olen sisäisesti kaunis ja ehkä myös ulkoisestikin ihan katseen kestävä (muilta kuultua) vaikka nyt itse kehunkin.
Mutta pakko mainita, että tunnen myös yhden samanlaiset piirteet omaavankin:)
Vai niin.. No sehän hienoa se. Mut taisitpa juuri menettää ystävän? Hyvää loppuelämää. Ja hyvästi.
Yks tosiasia on että todellinen aito kauneus tulee sisältä, se on luonteessa, mm miten kohdellaan toisiamme. En oo ite yhtyny koskaan ulkoiseen kauneuteen ja se rumenee iän myötä kuitenkin, hyvännäköinen musta pukee parhaiten kaikkia, "komeus on katsojan silmässä", joku näyttää hyvältä. Nätti on paras sanoo. Näin oman kokemukseni mukaan.