Ajatukseni ovat hyvin sekavia... Siksi minun on tätäkin hankala kirjottaa. Yritän silti, sillä haluan tietää mikä minua vaivaa. Tämä ei voi olla normaalia!
Olen parikymppinen nainen. Seurustelen, minulla on työpaikka ja kavereita. En ole ruma,olen saanut kehuja sekä miehiltä että naisilta, mutta itse en ole täysin tyytyväinen ulkonäkööni. En ole lihava, hieman pyöreä kylläkin. Hymyilen kaikille kavereilleni, ja väitän että minulla on mukavaa ja kaikki on hyvin. Kaikki on päällisinpuolin hyvin. Mutta sisälläni kuohuu kokoajan monenlaiset tunteet.
Minulla on paha olla kokoajan. Pelkään kuollakseni kaikenlaisia konflikti tilanteita... En siedä kritiikkiä.
Koko elämäni olen tuntenut ahdistusta. Se on kokoajan läsnä. En edes muista, milloin olisin ollut "vapaa" tästä tunteesta. Toinen tunne, mikä on minulle myös tuttu, on häpeä. Minua hävettää jos olen sanonut tai tehnyt jotain omasta mielestäni noloa yms. Kaikki pienimmätkin asiat! Muiden mielestä ne eivät edes ole hävettäviä, mutta minulle ne ovat. kaikki vähäisimmätkin asiat jäävät vaivaamaan ja pelottamaan. Mietin liikaa, mitä muut minusta ajattelevat. En kestä ajatusta siitä, että joku ajattelisi minusta pahaa. Se on musertavaa.
Ainoastaan poikaystäväni seurassa osaan olla erillainen. Pahalla tavalla erillainen. Tiuskin hänelle, sanon mitä sattuu (tarkoittamatta kuitenkaan pahaa) ja olen hänelle muutenkin hankala. Huomauttelen hänelle jo kauan sitten tapahtuneista ikävistä asioista, saatan purskahtaa itkuun ihan yhtäkkiä ilman mitään järkevää syytä. Haluan häneltä kokoajan "todisteita", että hän rakastaa minua ja haluaa olla kanssani. Kyseenalaistan häntä jatkuvasti. Olemme puhuneet hänen kanssaa ahdistuneisuudestani, mutta silti tuntuu että hän ei ymmärrä minua ollenkaan vaikka muuta väittää. Emme asu yhdessä.
Voin henkisesti niin pahoin, että olen ruvennut kärsimään myös fyysisistä oireista. Rintani päällä on kokoajan puristava tunne, henkeä ahdistaa, sydämmeni tykyttää, joskus käteni tärisevät ja hikoilen.
Käytän paljon alkoholia. Käyn joka viikonloppu baarissa. Bilettäminen auttaa hetkeksi, mutta seuraava päivä onkin yksi tunne helvetti. Krapulan lisäksi tunteeni heittelehtivät, saatan nauraa hysteerisenä tai itkeä sängyssä peiton alla koko päivän.
Toivon, että edes joku saisi tästä jotain tolkkua. Tarvitsen apua. En jaksa tätä enää...
Olen parikymppinen nainen. Seurustelen, minulla on työpaikka ja kavereita. En ole ruma,olen saanut kehuja sekä miehiltä että naisilta, mutta itse en ole täysin tyytyväinen ulkonäkööni. En ole lihava, hieman pyöreä kylläkin. Hymyilen kaikille kavereilleni, ja väitän että minulla on mukavaa ja kaikki on hyvin. Kaikki on päällisinpuolin hyvin. Mutta sisälläni kuohuu kokoajan monenlaiset tunteet.
Minulla on paha olla kokoajan. Pelkään kuollakseni kaikenlaisia konflikti tilanteita... En siedä kritiikkiä.
Koko elämäni olen tuntenut ahdistusta. Se on kokoajan läsnä. En edes muista, milloin olisin ollut "vapaa" tästä tunteesta. Toinen tunne, mikä on minulle myös tuttu, on häpeä. Minua hävettää jos olen sanonut tai tehnyt jotain omasta mielestäni noloa yms. Kaikki pienimmätkin asiat! Muiden mielestä ne eivät edes ole hävettäviä, mutta minulle ne ovat. kaikki vähäisimmätkin asiat jäävät vaivaamaan ja pelottamaan. Mietin liikaa, mitä muut minusta ajattelevat. En kestä ajatusta siitä, että joku ajattelisi minusta pahaa. Se on musertavaa.
Ainoastaan poikaystäväni seurassa osaan olla erillainen. Pahalla tavalla erillainen. Tiuskin hänelle, sanon mitä sattuu (tarkoittamatta kuitenkaan pahaa) ja olen hänelle muutenkin hankala. Huomauttelen hänelle jo kauan sitten tapahtuneista ikävistä asioista, saatan purskahtaa itkuun ihan yhtäkkiä ilman mitään järkevää syytä. Haluan häneltä kokoajan "todisteita", että hän rakastaa minua ja haluaa olla kanssani. Kyseenalaistan häntä jatkuvasti. Olemme puhuneet hänen kanssaa ahdistuneisuudestani, mutta silti tuntuu että hän ei ymmärrä minua ollenkaan vaikka muuta väittää. Emme asu yhdessä.
Voin henkisesti niin pahoin, että olen ruvennut kärsimään myös fyysisistä oireista. Rintani päällä on kokoajan puristava tunne, henkeä ahdistaa, sydämmeni tykyttää, joskus käteni tärisevät ja hikoilen.
Käytän paljon alkoholia. Käyn joka viikonloppu baarissa. Bilettäminen auttaa hetkeksi, mutta seuraava päivä onkin yksi tunne helvetti. Krapulan lisäksi tunteeni heittelehtivät, saatan nauraa hysteerisenä tai itkeä sängyssä peiton alla koko päivän.
Toivon, että edes joku saisi tästä jotain tolkkua. Tarvitsen apua. En jaksa tätä enää...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ahdistuneisuushäiriö..ei muutakun mars lääkärille ja pyytämään keskusteluapua! Ei pelkkää pillerikuuria. Ihmiset harvemmin hakeutuu lääkärille ahdistuksen takia, mut sit kun fyysiset oireet menee pahoiks, niin lähetään hakemaan apua.
Mä menin läääkäriin samantyyppisten oireitten takia. Lihasjännitystä, väsymystä, korvat soi, niskat jumissa, joka paikkaa särki ja ajatukset oli sekavat. "ulkopuolisuuden tunne" itsestä ja jatkuva itkeminen.. Ja ihmeelliset ahdistuskohtaukset, kun olin varma, että mulla on joku vakava sairaus. Olin yllättyny, kun lääkäri totes tutkimusten jälkeen, että vaivat on psykosomaattisia ja niitä voi hoitaa vaan hoitamalla psyykensä kuntoon.
Nyt oon käyny keskustelemassa 3kk ja sen lisäks syön l-teaniinia päivittäin (masislääkkeet ei sopinu mulle, kun kokeilin) B-vitamiinia, omega-3 ja ubiqinonia.. kävelylenkit ja ajatusten purkaminen paperille, siinä mun aseet ja nyt on jo paljon valosampaa.
Kannattaa tarttua härkää sarvista ja hakee apua. Ahdistus, joka tässä on päällä, ei oo mitään tavallista ahdistusta, joka nyt jokainen joskus tuntee. Vaan sellasta järjetöntä huolestumista, ärsyyntymistä ja pahaa oloa, joka saattaa kohdistua millon mihinkin asiaan.
Valoo on kumminkin näkyvissä, tsemppiä sulle taisteluun!
sitä on vaikea sanoa!
-itsellä on vähän samantapaista, toisaalta muitakin huolia on
oletko lukenut "läheisriippuvuudesta" voisko siinä olla jotain sinun ongelmaasi liittyvää!
(tämä oli sitten vain oletus)
Lisää tuosta ahdistuneisuushäiriöstä... Luin wikipediasta ko. aiheesta, nuo oireet kuulostaa todella tutuille ja sopivat minuun aika hyvin. Ainoastaan "Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön oireet ovat jatkuva ahdistus ja huolestumisen tunne, jotka eivät esiinny kohtauksittain toisin kuin esimerkiksi paniikkihäiriössä." Minulla ahdistun ikäänkuin "aaltoilee". Joskus ahdistaa enemmän, joskus vähemmän. Eli tulee ns. "kohtauksia" aina välillä. Ahdistus on kuitenkin kokoajan läsnä.
Unohdin mainita, että minua väsyttää myös kokoajan todella paljon. Voisin nukkua vaikka kuinka paljon, mutta ikinä en tunne itseäni juurikaan kovin levänneeksi. Voiko tällä olla jotain yhteyttä asiaan?
Läheisriippuvuudesta luin myöskin netistä. En oikeastaan ole koskaan kokenut, että olisin mitenkään riippuvainen kenestäkään. Mutta kun luin tuon jutun aiheesta, sekin kyllä kolahti joissain määrin.
Olen varmasti viivytellyt liikaa tätä hoitoon hakeutumista... Maksaako terapia paljonkin? Onko sitä helppoa saada?
Kun sinulla on jatkuva jännitys päällä, niin se aiheuttaa juurikin tuota väsymystä.
Kun itselläni on ahdistuneisuutta tai paniikkikohtaus meinaa tulla päälle, niin sen jälkeen olen aivan puhki. Nukahdan melkein heti sen jälkeen.
Eli tuo ahdistuneisuuden olo aiheuttaa ainakin mulle väsymystä.
Voi tosin olla, että tuo väsymys on oireilua jostain muustakin.