Olen saanut diagnoosin kaksisuuntaiseen vuonna -03 ja se maksoi avioliiton ja perhe-elämän. Nyt olen ollut yksin jo 7v. Kavereita ei ole siunaantunut vaikka olen yrittänyt olla aktiivinen niitä saadakseni. Nämä kuluneet 7v ovat saaneet aikaan ihmisarkuuden. Nytkin juuri tulin terassilta jossa kävin nauttimassa kupin kaakaota ja jätskin. Aurinkokin paistoi. Hetken aikaa meni hyvin. Sitten sinne alkoi saapua ihmisiä...pakko oli lähteä kotia kun paniikki iski päälle. Kotona heti parinappia diapamia. Hiukan helpotti tärinää käsissä. Olen mies ja naisiin ei ole ollut kosketusta koko aikana eron jälkeen. Sosiaalinen tarve olisi älyttömän suuri mutta kun ei uskalla niin ei uskalla. Heti jos vieras nainen puhuttelee menen paniikkiin ja pakitan karkuun. Luulin kauan että sairaus ei näy minusta ulospäin vaan taisi olla vain oma kuvitelma. Kuinka tästä arkuudesta pääsisi eroon, vinkejä kellä? Aiemin itsetunnossa ei ole ollut mitään ongelmia. Onko niin että on vaan mukauduttava siihen että kun menee ulos niin pameja on oltava mukana. Kärsin yksinäisyydestä todella paljon. Tunnoistani voin puhua vain terapeutilleni........muita ei ole.
kaksisuuntainen ja paniikki
arka mikä arka
8400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko sulla mitään tasaavaa lääkitystä? Ettei tarvis turvautua bentsoihin, jotka tuo vaan hetken humautuksen. Olisko mitään vertaisryhmää, jossa voisit tavata muita samaa sairastavia? Siitä vois olla helpompaa lähtee tutustumaan ihmisiin ja saada jotain sosiaalista verkostoo aikaan. Saattaa olla niin, että mitä enemmän tota yksinäisyyttä ja sitä arkuutta ajattelee, sen enemmän se vangitsee..en usko, että on oikein muita keinoja, kun käydä tulta päin. Mun läheinen sairastaa tota myös, ja hirveiden elämän sekoiluiden jälkeen se on vihdoin päässy tasapainoon. Sen kohalla pamit oli heitettävä nurkkaan jo alkumetreillä, koukutti heti ja sit elämästä ei tullu mitään.
Tsemppiä sulle, toivon, että löydät jonkun oikein lämpimän ja ihanan ihmissuhteen, jonka myötä saat vapautua peloistasi!
auta paniikkikohtauksiin/paniikkihäiriöön. Ihminen voi sairastaa bipon lisäksi esinm. GAD:a, OCD:a jne
Niin varmasti ahdistaa. Pölkky. Jätä nyt hyvä ihminen ne koukuttavat lamaajat pois. Vai kaipaatko päänsekaisin menemistä noin paljon. Pikkuinen hiprakkako pelastaa päivän? On se ihme jos ihmiset ovat sinulle mörköjä BÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ
Pameja käytän vaan erittäin harvoin! Nytkin niitä on parilaatikollista varastossa, tarpeen tullen. Tosin en edes muista koska niitä olisin tarvinnut. Ilmeisesti viimeksi joskus viimevuoden puolella kun piti mennä vertaisryhmän tapaamiseen, sairaalassa ollen päivälomalla. Silloin iski paniikki ja en meinannut päästä millään torin yli. Silloin se meni sen verran pahaksi että sairaanhoitajani joka oli ryhmänvetäjä, vei minut autolla takaisin sairaalaan. Olen erittäin tietoinen pamien koukuttavasta tavasta. Sen takia niitä en käytä kuin harvoin. Helpompi on vältellä tilanteita joissa niiden tarve tulee eteen. Ei ehkä oikea tapa....mutta...
itse hautauduin noin 3 vuodeksi kotiin ja pelkäsin kaikkea.ovi kellon pärinää,postin tulemista,pankissa asiointia jne jne.istuin vain ja luin kirjoja tai tollotin televisiota.
vuodessakin saa ihmeitä aikaan saati useammassa.sosiaalinen elämäni oli pudonnut 99% entisestä.vastakkaiseen sukupuoleen kontaktit oli jo miinuksella.
itse löysin avun hankkimalla koiran.koiraa ulkoiluttaessa koira tapaa toisen koiran ja sitä yleensä taluttaa ihminen,usein jopa nainen.lisäksi koira tuo kaksisuuntaista sairastavalle rytmiäpäivään:aamulla ylös ja kävelyl jne.toisaalta jos tunnet pelkääväsi joinain päivänä sosiaalisia tilanteita,sinä valitset vaan metsäpolun vilkkaan kaupungin liepeilläkävelyn sijaan.olen ainakin itse huomannu pystyväni edes jonkinlaiseen ajatusten riennon hallintaan kävellessä.siinä pikkasen selkä hiessä lontsiessa tuntee taas elävänsä ja väitän et väittämä liikunnan tuottamasta endorfiiminsta pitää kutinsa.olen saanu paljon kontakteja jopa naispuolisiin koirani ansiosta.joskus jopa puhelinnumeroita!! nostaa kummasti itsetuntoa!!
lisäksi jos koiran kanssa joutuu tilanteeseen et iskee se "paniikkipiru et äkkiä pois tilanteesta",koiran piikkiin on helppoa nopeasti jatkaa matkaa! p.s.älä hommaa mitään tappajan näköistä koiraa..
Ei ole koiran hankkiminen auttanut ihmiskontaktien luomisessa, kaikenlisäksi dobermannini haukkuu muita koiria ja käy melkein päällekin.
Mulla on sellainen tilanne mitä koiriin tulee. Koiria on ollut 30v ja kokemusta löytyy. Totta on että koira antaa rytmiä elämään. Oma koirani nukkui pois pariviikoa ennen juhanusta 13v iässä. Nyt olen tuumanut että ainakin kokeilen mitä elämä on ilman koiraa. Onnekseni olen löytänyt jo aiemassa elämässäni pyöräilyn. Liikunta auttaa sanoisinpa, että enemmän kuin lääkkeet. Ongelma vain on siinä että teen sitäkin yksin. Vaikka liityinkin paikalliseen fillariseuraan niin ei tunnu poikivan kaverisuhteita sekään. Sitä kun on eläkkeelä ja aikaa on, mutta ei kavereita. Paras ratkaisu mulle on lähtä pyöräilemään. Aina parempi vaihtoehto kuin kököttäminen pienessä asunossani. Tänäänkin tuli heitettyä 150km lenkki. Huomenna tulee 130km. Koko viikon saldo on n.600km jos suunitelmat pitävät. Siinä ne tekemiset sitten onkin. Tänäänkin oli suorastaan vastenmielistä tulla kotia (vaikka se viihtyisä onkin). Sitä tietää että tekemiset loppuu siihen tältäkin päivältä.
varo ihmeessä tota reenaanmista!! tarkotan siinä kun lyö maanisen pykälän päälle löytää ittensä letkuista aika äkkiä.itte kävelin ja lenkkeilin itteni sairaalaan koska lihasten tulehdusarvo oli aivan järkyttävä!!
käy vaik kolmen kuukauden välein ja pyydä nimenomaan lihasten tulehdus arvot!! niiden arvojen kun antaa nousta kattoon eikä höllää reenaamista niin soronoo munuaiset!! noh,sehän on vaan taas yks juttu minkä yleensä kaksisuuntainen on menettänyt....