onko...

...Raamatussa mitään kohtaa mikä käsittelee itsetuntoa
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta lue Ps. 84 :kokonaan ja tarkasti ,,ja ehkä toiseenkin kertaan . Se on Hurskaan matkamiehen Ikävä
Herran esikartanoihin . ja yleensäkin Ps. on sellaisia miellyttäviä.

Äänestä

Hän kuvailee psalmissaan sitä, kuinka Jumala teki hänet ylen ihmeelliseksi. Laulujen laulussa on paljon kohtia jotka kertovat yljän palavista tunteista morsiantaan kohtaan.

Itsetunto on kiteytetysti sanottuna ihmisen mielikuva omasta itsestään. Se kehittyy monien eri tekijöiden vaikutuksesta ja alkaa jo hedelmöittymishetkestä. Tutkimukset osoittavat että kohdussa jo vietetty aika on hyvin merkittävää aikaa itsetunnon kehitykselle. Puhumattakaan siitä ajasta joka alkaa kun kun lapsi on syntynyt maailmaan. Tuolloin kehittyy myöskin ihmissuhteissa välttämätön kiintymyssuhde hoivaajan ja hoivattavan välille. Kun lapsen ensimmäinen hoivaaja äiti on lempeä ja huolehtivainen, ruoka tulee ajallaan ja kuivat vaipat. Äidin lempeät silmät, jotka katsovat alkavaa ihmistainta ihaillen vaikuttavat itsetunnon kehitykseen vahvistavasti. Lapselle kasvaa mielikuva itsestään tärkeänä arvokkaana ja rakastettavana.

Terve itsetuntinen ihminen katsoo itseään Kristuksen rakastavin silmin.
Armollisesti ja lempeästi. Mieluummin puhutaan terveestä ja sairaasta itsetunnosta, jotta saataisiin oikeampi kuva siitä mistä on kysymys. Monesti kuulee puhuttavan vahvasta tai heikosta itsetunnosta. Vahva/heikko ei anna oikeata kuvaa itsetunnosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


morsian-94 kirjoitti:

...Raamatussa mitään kohtaa mikä käsittelee itsetuntoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu