Säkylän työpaikat

Onko minkäänlaisia?
12342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

miltä alalta täytyisi olla?

Äänestä
  • datanomi

    Äänestä

  • työmees kirjoitti:

    datanomi

    Kyllä saat henskeleitäsi paukutella jos löydät alan töitä Säkylästä.

    Äänestä

Säkylästä ei välttämättä löydy töitä paikkakunnan ulkopuolisille, etusija annetaan oman kylän väelle ja heidän lähisukulaisilleen. Varsinkin näin kesäaikaan ja satokauden koittaessa elintarvikealan yrityksissä suorastaan vilisee vakituisen väen lapsia, sisaruksia, serkkuja jne. Pätevyys työtehtävään on toissijainen seikka, tärkeintä on sukulaisuussuhde tai ainakin se, että on syntynyt Säkylässä. Näissä yrityksissä vakituinen henkilöstökin koostuu enimmäkseen kouluja käymättömistä kaljottelijoista, jotka ovat onnekkaasti päässeet näihin suojatyöpaikkoihin. Tällaisten räkämullien seurassa ei tervejärkinen ihminen viihdy viikkoa pidempään.

En suosittele minkään alan työpaikan etsimistä Säkylästä, sillä paikkakunnalla vallitsee omahyväinen itserakkauden ja kaikkivoipaisuuden henki. Säkylä on kaukana isommista paikkakunnista ja säkyläläisten nurkkakuntainen ajattelu täyttää henkisen sairauden tunnusmerkistön. Vaikka asuisitkin Säkylän ulkopuolella niin 40 tuntia viikossa tai enemmän työn takia tässä kylässä vietettynä johtaa helposti vihantunteisiin, mitkä voivat purkautua vapaa-aikanakin mitä erilaisimmilla tavoilla.

Pori ympäryskuntineen on aivan toisenlaista aluetta, ihmiset avarakatseisempia ja työhönotossa tutkitaan ensisijaisesti hakijan pätevyys.

Äänestä
  • Minä kun sain käsityksen että porilaiset ovat juuri sen kaltaisia miten kuvailit säkyläläisiä.

    Äänestä

  • itsesi. Miksi ihmeessä et muuta suurkaupunkiin, jos mielestäsi "Säkylä on kaukana isommista paikkakunnista"? Katsos kun,me normaalit säkyläläiset viihdymme täällä "maaseudulla".

    Äänestä

  • Sen olen huomannut, että esim. varuskuntaan tai elintarvikelaitoksiin pääsee helpoiten juuri sukulaiset tai muuten niihin suhteita omaavat. Varuskuntiin tällainen tietynlainen sisäpiirijärjestelmä sopiikin, sillä helpompihan se on toimia esim. kriisin aikana, kun ovat niin läheisiä keskenään.

    Mutta joo, esim. sokeritehtaalle et varmaan pääse systeemin ulkopuolelta. Kannattaa siis varmaan hankkiutua näiden lähelle. Mutta onhan täällä myös muita työpaikkoja. Rakentajia ja muita.

    Sikäli muuten olit väärässä että paikalliset ottavat vain paikallisia. Esim maatiloilla ei juuri suomen kieltä kuule

    Äänestä

  • pääsee poiskin kirjoitti:

    Sen olen huomannut, että esim. varuskuntaan tai elintarvikelaitoksiin pääsee helpoiten juuri sukulaiset tai muuten niihin suhteita omaavat. Varuskuntiin tällainen tietynlainen sisäpiirijärjestelmä sopiikin, sillä helpompihan se on toimia esim. kriisin aikana, kun ovat niin läheisiä keskenään.

    Mutta joo, esim. sokeritehtaalle et varmaan pääse systeemin ulkopuolelta. Kannattaa siis varmaan hankkiutua näiden lähelle. Mutta onhan täällä myös muita työpaikkoja. Rakentajia ja muita.

    Sikäli muuten olit väärässä että paikalliset ottavat vain paikallisia. Esim maatiloilla ei juuri suomen kieltä kuule

    Oletko hakenut johonkin Säkyläläiseen elintarvikeyritykseen ja jos olet niin mihin?

    Äänestä

  • Utelias&Tietäjä kirjoitti:

    Oletko hakenut johonkin Säkyläläiseen elintarvikeyritykseen ja jos olet niin mihin?

    Hain Köyliön kyläkauppaan, en Säkylään ja joo lihamestariksi. Ei ole mitään kuulunut vaikka laitoin jo kuukausi sitten hakemuksen niille.

    Äänestä

  • työtönvielä kirjoitti:

    Hain Köyliön kyläkauppaan, en Säkylään ja joo lihamestariksi. Ei ole mitään kuulunut vaikka laitoin jo kuukausi sitten hakemuksen niille.

    No kyllä saisikin Köyliössä olla joku lihatiski! Ja mielellään mahdollisimman hyvin riippunutta lihaa, eikä mitään sitkopaloja. Eikä hinnan ole väliä, jos laatu ja palvelu kohdallaan!

    Äänestä

  • Mulle ainakin kirjoitti:

    No kyllä saisikin Köyliössä olla joku lihatiski! Ja mielellään mahdollisimman hyvin riippunutta lihaa, eikä mitään sitkopaloja. Eikä hinnan ole väliä, jos laatu ja palvelu kohdallaan!

    Eikös siellä Köyliössä ole se Tikanpaja?
    Näytti olevan hyvää lihaa tyrkyllä kun viimeksi poikien kanssa kävästiin.

    Äänestä

  • meatlovers kirjoitti:

    Eikös siellä Köyliössä ole se Tikanpaja?
    Näytti olevan hyvää lihaa tyrkyllä kun viimeksi poikien kanssa kävästiin.

    Juu, hyvää lihaa oli. Pyörihän siellä se toinenkin lihamestari...En ny muista nimee. Kauppasivat meille yhdessä sellaset pihvit, jotta....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työmees kirjoitti:

Onko minkäänlaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu