Pultsaritko tappeli metrossa?

"Mies löi toista kirveellä metrossa 21.04.2004 11:53

Mies löi aamupäivällä toista miestä kirveellä päähän metrojunassa Kulosaaren aseman kohdalla. Uhri vietiin kriittisessä tilassa sairaalahoitoon, mutta teon motiivista ei ole toistaiseksi tietoa.

Tapauksella oli useita silminnäkijöitä, ja tekijä on poliisin hallussa. Alustavien tietojen mukaan miehet tunsivat toisensa entuudestaan, sanoo rikosylikomisario Juha Rautaheimo Helsingin poliisista." (jippiin uutiset)

Mikähän olikaan motiivi? Ettei vain se että uhri "otti liian pitkän huikan lasolia". Ehkä, luultavasti pultsari mielummin juo ja kulkee jalan kuin ostaa metrolipun. Tai voihan siellä kulkea pummillakin.

Vai olisiko tekijä huumeitten /psyykelääkkeitten vaikutuksen alaisena? Siinä tapauksessa päivystävä sosiaalidosentti kiirehtii taas kaikkiin medioihin selittämään tapausta aina niillä samoilla teeseillä ja taas ruinaa rahaa psykiatriseen laitoshoitoon, vaikka psyykelääkkeitten turmiollisuus on taas osoitettu toteen.
10765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Päinvastoin, jos hemmot olisivat olleet hoidossa mahdollisen päihde-/huumeongelmansa takia ja asianmukaisella psyykelääkityksellä, tragedialta olisi EHKÄ jopa vältytty.

Vieläkin moni luulee että mielialalääkkeet tai neuroleptit ovat jotain huumeita.
Siis, niihin ei tule riippuvuutta, eivätkä ne pane pollaa sekaisin. Rauhoittavat ja unilääkkeet ovat erikseen, ja niiden määräämisessä ollaan todella nihkeitä joka suunnalla.

Äänestä
  • jos kyseeseen tulevat nk pamit. Itse olen syönyt niitä päivittäin jo 37 vuoden ajan. En tietääkseni ole ollut kenellekään häiriöksi, enkä liene koskaan ilmaissut olevani väkivaltainen kanssaihmisiäni tai perhettäni kohtaan. Siis, miksi olet kiellon kannalla, sillä kyllä mielestäni ne ovat huumeita liikenteessä mutta muuten suhtaudun niihin kuten aspiriiniin valvotuissa olosuhteissa eläville ja oleville kanssaveljilleen ja sisarilleen.
    Ihmettelen kyllä, miksi näitä rauhoittavia pameja ei saisi käyttää ja minkävuoksi...-onko kenties vakavampi sairaus odotettavillä jo eläkkeellä olevalla, joka on edellämainitun ajan käyttänyt pameja. Lieneekö suhde morfiinin tapainen hyvänolon tunne joka ei tietääkseni ole aiheuttanut tarkoituksetonta kuolemaa vielä kenellekään. Ilmeisesti kelan tarkoitus ei ole sallia kenellekään hyvinvointia vaan ainoastaan kärsimystä ja sekavuutta, joista kirveen käyttö metrossa tänäänkin.
    Ymmärtääkseni tämä on sitä KELAn nipottamista, meitä mielenterveydellisistä häiriöistä kärsiville, koska ilmeisesti tulemme liian kalliiksi yhteiskunnalle.
    Mitä maksaisi yhteiskunnalle yhden vuorokauden hoito / vastaan -pameilla hoito. Tietääkseni yhtään ei ole pystytty hoitamaan alle ½ vuoden hoitojaksoista huolimatta.
    Mielialalääkkeistä olisi paljonkin sanottavaa, mutta se veisi teiltä kiinnostuneilta asianomistajilta kohtuutonta aikaa ja mainitakseni olen käyttänyt noin 30 eri psyykenlääkettä ja voin sanoa, että tieni ei ole niitä tuskattomimpia, ajatellen ½ vuotta kutakin lääkeryhmää kohtaan.
    Toistaiseksi olen nyt suhteellisen tasapainoisessa tilassa ja olen pystynyt käymään työväenopiston kursseja siinämäärin, että harrasrtusmahdollisuuteni ovat ratkaisevasti liikuttaneet elinpiiriänija luonnolliseen elinpiiriin siirtymistäni.
    Ei liene kelalle sekään selvää, että asun ns kovan rahan seniori talossa jossa kaikki on rakennettu, jopa pyörätuoli invoja varten. Lienee ajan kysymys milloin diabetesta sairastavalta vaimoltani amputoidaan jalat ja hän joutuu huollettavakseni lopun ikäänsä.
    Arvelisin silloin, että -pameja kyllä tulee menemään meiltä molemmilta yllinkyllin.

    Äänestä

Lehtitietojen (Iltalehti) mukaan epäilty ei tuntenut uhriaan mitenkään.

Psyykelääkkeillä/huumeilla voi olla osuutta asiaan, sillä kirvesriehujalla oli hullun paperit (syyntakeeton omaisuusrikoksiin), Nykyiseen avohoitoon kun kuuluu runsas lääkitys. Huumetestien tuloksia ei ole vielä julkaistu.

Amfetamiitni, LSD ja ritalin olivat alunperin psyykelääkkeitä, nykyään yleisiä katuhuumeita.

Kirvesriehujalla on takanaan pari huumetuomiota. Olisikohan tällä yhteyttä "mielenterveysongelmiin", mitäpä jos hän vain tekeytyi hulluksi jotta saisi laillisesti huumaavia psyykelääkkeitä. Psyykelääkkeitten käyttö viisinkertaistui 1990-luvulla; samaan aikaan huumeongelma paheni huomattavasti.

Nytkin kirvesriehuja puhui päästä kuuluvista äänistä(?!), sama väite on kuultu monta kertaa ennenkin. Väitettä on mahdoton todistaa, pelkkä myytti (vrt. noituus keskiajalla; moni noituudesta tuomittu kertoi lentäneensä luudalla hoidon (=kiduttamisen) jälkeen).

Olisikohan teon motiivi huume/lääkekrapulan aiheuttama kiukkuisuus? Kirvesriehuja kun tuli katumapäälle pian teon jälkeen?

Omaisuusrikoksilla hän kai hankki rahaa huumeisiin (kallista tavaraa).

Äänestä
  • Voi kun sä olet hölmö.......................

    Äänestä

  • Matti W. itsellesi apua,olen seuraullut kirjoituksiasi milloin miltäkin foorumilta ja olet kyllä paranoidinen,liekö sitten niillä lapsuutesi tapahtumilla osuutta asioihin.
    Näet jokaisessa mielenterveyshoitoinstanssissa vain ja ainoastaan kaikkea huonoa.

    Käynti psykiatrin luona voisi auttaa sinuakin......tai sitten ei.

    Äänestä

  • että hakisit kirjoitti:

    Matti W. itsellesi apua,olen seuraullut kirjoituksiasi milloin miltäkin foorumilta ja olet kyllä paranoidinen,liekö sitten niillä lapsuutesi tapahtumilla osuutta asioihin.
    Näet jokaisessa mielenterveyshoitoinstanssissa vain ja ainoastaan kaikkea huonoa.

    Käynti psykiatrin luona voisi auttaa sinuakin......tai sitten ei.

    Oletat varmaankin että runsas psykologian käyttö tekee sinusta erehtymättömän joka-alan asiantuntijan, jonka perusteella saat alistaa muita mielihaluihisi.

    Oletus kai perustuu havaintoosi jolla et saa minun kirjoituksistani mitään tolkkua, "no niin ei niitten hullujen jutuissa ole mitään tolkkua" osa kuitenkin pysyi hyvin kärryillä, rajanveto on helppo tehdä asennemaailmojen mukaan, kuten viime marraskuussa naapuripalstalla havaittiin.

    Äänestä

  • Yritä nyt vittu jo ymmärtää että ei psyykenlääkkeet ole mitään mömmöjä vitun kusipää.

    Minkä saatanan takia sä kirjotat: >Psyykelääkkeillä/huumeilla helvetin idiootti joka et tiedä tämäntyyppisistä asioista mitään.

    Äänestä

  • Matti Wigelius,Kotka kirjoitti:

    Oletat varmaankin että runsas psykologian käyttö tekee sinusta erehtymättömän joka-alan asiantuntijan, jonka perusteella saat alistaa muita mielihaluihisi.

    Oletus kai perustuu havaintoosi jolla et saa minun kirjoituksistani mitään tolkkua, "no niin ei niitten hullujen jutuissa ole mitään tolkkua" osa kuitenkin pysyi hyvin kärryillä, rajanveto on helppo tehdä asennemaailmojen mukaan, kuten viime marraskuussa naapuripalstalla havaittiin.

    Miten sinä saatana kehtaat vielä nimellä kirjoitella täällä. Varmaankaan et omalla nimelläsi.

    Äänestä

  • Aurorix kirjoitti:

    Miten sinä saatana kehtaat vielä nimellä kirjoitella täällä. Varmaankaan et omalla nimelläsi.

    Minun vai kenties niitten jotka ovat leuhkoja kun lyövät halon katki lapsen (laitosasukin) selkään? Onko Vappu Taipale (LSD) sinusta jokin nuorison mainio esikuva? Ne joiden mielestä on, sanovat että minun on syytä hävetä.

    Näissä kirjoituksissani olen todennut että monet viranomaisen määrittelyt ovat virheellisiä, sekö sinua ärsyttää?

    En voi vain hyväksyä sitä, kun sosiaalikoneisto kohtelee ihmisiä kaltoin koska se ei jostain syystä satu hänestä pitämään. Viestiketjun alussa mainittu kirvesriehuja ei sattunut pitämään 23 vuotiaasta. Se mitä "auttaja" viranomaiset merkitsevät virallisiin papereihin pakkotoimen syyksi, ei ole se varsinainen syy. Taidat varmaankin olla se jonka mielestä kaltoinkohtelusta ei tarvitse välittää koska "sehän on sellainen, en minä ole sellainen, joten uhka ei koske minua".

    Meneppä sanomaan se niille, ei taida onnistua koska toinen osapuoli käy keskustelua pelkän tikapuuhermoston avulla. Torakoilla ei ole muuta vaihtoehtoa mutta me ihmiset voimme huomioida sanan mielleyhtymän lisäksi myös sen paikan lauseen ja virkkeen sisällä. Vai onko "hullun" puheet niin "vaarallisia" ettei niitä saa kuunnella. Näin kävi jokin aika sitten kun nainen kertoi sairaanhoitajan pelokkaana sanoneen vanhasta äidistään "tuo on täysi hullu, sen puheita ei saa kuunnella". Vanhus vain valitteli kylmää huonetta. Eikö Pohjoismainen pakkoauttamiseen perustuva sosiaalipolitiikka olekaan itsestäänselvä maailmakaikkeuden mittatikku? Vai onko "auttaja" liian lehka pystyäkseen kuuntelemaan? Ylpeys käy lankeemuksen edellä, se on tietysti minunkin hyvä muistaa.

    Kun lukee Suomen perustuslakia rivien välistä, huomaa että valtiovalta pitää jokaista sosiaalikoneistoa virkailijaa erehtymättömänä ja kaikkitietävänä asiantuntijana. Mikä on heistä sellaisen tehnyt? Psykologia?

    Joskus nuorena luulin että sosiaalikoneiston ongelmat ovat vain paikallisia, mutta valitettavasti yksikään merkittävä politiikko ei ole sanoutunut irti Kuttula-tyyppisistä kasvatusmenetelmistä. Syytä olisi.

    On valitettavaa että sosiaalikoneisto levittää "riemusanomaansa" laitosasukeihin väkivallalla uhaten, kuten lienee käynyt sinunkin tapauksessasi. Se ei kuitenkaan ole mikään lieventävä asianhaara. Sinun ikäisesi (juuri 20 vuotta?) ei aina osaa ajatella asioita omilla aivoillaan. Mieti, mikähän on syynä kun sos. virastosta ei saa edes omia papereitaan?

    PS:
    Tuliko viesti kenties H...sta?

    Äänestä

No oli nyt pakko kommentoida kun täällä palstalla näyttää olevan käsitteiden kaaos. Siis huumeet ja psyykelääkkeet ovat kaksi täysin eri asiaa. Jos psyykelääkket laskettaisiin huumeiksi niin eikö silloin kaikki vastuu niiden käytöstä ja käytön aiheuttamasta käytöksestä siirtyisi niitä määrääville lääkäreille? Lääkärit jotka näitä lääkkeitä määräävät ovat yleensä psykiatrian erikoislääkäreitä, joten miksi he määräisivät lääkkeitä jos potilas ei niitä heidän mielestään tarvitse? Ihminen joka kärsii milenterveysongelmasta olkoon se kuinka 'mitätön' tahansa yleensä kuuntelee lääkäriään ja tekee juuri niinkuin lääkäri käskee. Jos lääkäriin ei voi luottaa niin keneen sitten? Tässä on pieni ihminen todella yksin loppujen lopuksi. Että kukaan joka ei ole apua ikinä tarvinnut älköön kommentoiko mitään toisten hädästä!!!!!Ikinä ei voi tietää toisen kärsimystä ellei ole sitä itse kokenut!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matti Wigelius,Kotka kirjoitti:

"Mies löi toista kirveellä metrossa 21.04.2004 11:53

Mies löi aamupäivällä toista miestä kirveellä päähän metrojunassa Kulosaaren aseman kohdalla. Uhri vietiin kriittisessä tilassa sairaalahoitoon, mutta teon motiivista ei ole toistaiseksi tietoa.

Tapauksella oli useita silminnäkijöitä, ja tekijä on poliisin hallussa. Alustavien tietojen mukaan miehet tunsivat toisensa entuudestaan, sanoo rikosylikomisario Juha Rautaheimo Helsingin poliisista." (jippiin uutiset)

Mikähän olikaan motiivi? Ettei vain se että uhri "otti liian pitkän huikan lasolia". Ehkä, luultavasti pultsari mielummin juo ja kulkee jalan kuin ostaa metrolipun. Tai voihan siellä kulkea pummillakin.

Vai olisiko tekijä huumeitten /psyykelääkkeitten vaikutuksen alaisena? Siinä tapauksessa päivystävä sosiaalidosentti kiirehtii taas kaikkiin medioihin selittämään tapausta aina niillä samoilla teeseillä ja taas ruinaa rahaa psykiatriseen laitoshoitoon, vaikka psyykelääkkeitten turmiollisuus on taas osoitettu toteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu