Vaimo kehui akkuleikkuria

...koska oli lomamatkallaan joutunut leikkaamaan perus-Stigalla. Tuntui kuulemma "tosi raskaalta eikä kääntynyt mihinkään ja hiki valui ja meteli oli kamala". Varsinkin pensaiden ympäri leikkaaminen oli todella hidasta. Muistan kuinka lyijynraskaille tavalliset leikkurit tuntuivat kaupassa.

Onneksi ostimme akkuleikkurin ja pihan leikkaamiseen kuluva aika tippui huomattavasti. :)
5206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kehunut myös naapurin Reiskaa ja sähkömiestä?

Äänestä
  • Kyllä akkuleikkureita kannattaa ostaa. Maailma toipuu nopeemmin lamasta, kun ostaa kertakäyttöistä muoviroinaa, ja niihin kalliita akkuja.

    Äänestä

Bosch on hyvä, koska siinä on litiumakku ja älylaturi. Älkää ostako lyijyakulla toimivia leikkureita, koska lyijyakkuteknologia EI sovellu sellaiseen käyttöön missä akku ajetaan nopeasti tyhjäksi ja ladataan useita kertoja.

Äänestä

Meilläkin on tuollainen aito ROTAK ja sillä on paljon kevyempi leikata kuin itsevetävällä leikkurilla johtuen olemattomasta painosta. Siis on ihan älyttömän kevyt (voi nostaa yhdellä kädellä pään yläpuolelle). Hellesäällä on hyvä, kun ei tule hiki ja paarmat.

Äänestä

missään tapauksessa ei kannata monen sadan littipatteri vehkeitä ostaa lyhytsesonkiseen maahan.
sit niitä akkuja et muista ladata talvella,
uudet akut maksaa jotain 250,- et siinä meni se säästö
huhuh

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bosch Rotak 43 LI kirjoitti:

...koska oli lomamatkallaan joutunut leikkaamaan perus-Stigalla. Tuntui kuulemma "tosi raskaalta eikä kääntynyt mihinkään ja hiki valui ja meteli oli kamala". Varsinkin pensaiden ympäri leikkaaminen oli todella hidasta. Muistan kuinka lyijynraskaille tavalliset leikkurit tuntuivat kaupassa.

Onneksi ostimme akkuleikkurin ja pihan leikkaamiseen kuluva aika tippui huomattavasti. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu