En ole sanan varsinaisessa merkityksessä täysin yksinäinen, mutta koen että minua monesti syrjitään ja halutaan jättää suunnitelmien ulkopuolelle. Olen aluksi aika hiljainen ja ujo persoona, syrjäänvetäytyvä ja varuillaan oleva. Silti mua satuttaa, kun tämmöisille ihmiselle ei tunnuta antavan mitään arvoa. Kun sitten rohkaistun ja ja yritän olla oma-aloitteinen, niin harvoin se oma-aloitteisuus tuottaa tulosta.
Vai mitä pitäisi ajatella, että esim. hlö A hankkii koiranpennun ja hänen sukulaisensa hlö B ja hlö C ilmoittavat halunsa mennä sitä katsomaan. Noh, noille henkilöille oikein henk.koht. vastataan, että tervetuloa vaan. Ehkä laitetaan oikein kuviakin s-postiin. Kun sitten minäkin ilmoitan, että olis mukava nähä uusi pentu, en saakaan asialle mitään vastausta! Asia ohitetaan täysin. Noh, toinen noista henkilöistä saattaakin olla enemmän tekemisissä hlö A:n kanssa, mutta toinen ei kyllä yhtään sen enempää kuin minäkään. En ymmärrä, mikä mussa on niin semmoista, että halutaan käyttäytyä välinpitämättömästi. Tämä ei ole mitenkään ainoa tapaus. Mitään riitoja, väittelyjä ym. ristiriitoja ei ole ollut, koska kyse on ihmisestä, ketä ei tule nähtyä kuin pari kertaa vuodessa ja sekin sattumalta. Mun hiljaista ja syrjäänvetäytyvää persoonaa ei kukaan arvosta! Olen normi-ihmisten mielestä varmasti täysin outo ja kummallinen. Sekö oikeuttaa, että mun oma-aloitteisuudelle ei anneta arvoa, eikä siihen vastata? Vaan tapaus toisensa jälkeen pitää kokea, että mut ohitetaan.
Mä voisin siis aivan yhtä hyvin jäädä elämään elämääni neljän seinän sisälle, yrittämättä mitään. Se ei olisi kellekään menetys eikä kukaan ihmettelisi. Olen oppinut kantapään kautta sen, että minä en ihmisenä kiinnosta kuin harvoja ihmisiä ja oma aktiivisuus päättyy vain pettymykseen. Olen kuitenkin huomannut, että tämä välinpitämätön käytös lähtee usein mun omista sukulaisista ja muut ihmiset kaikesta huolimatta antavat suopeampaa ja arvostavampaa kohtelua. Siinä mielessä olen onnellinen ja kiitollinen, että elämässäni on ollut useita täysin mahtavia ja loistavia ihmisiä. En siis ole täysin yksin tai täysin yksinäinen.
Mua vaan satuttaa kerta toisensa jälkeen huomata, että olen jotenkin toisarvoinen toiseen verrattuna.
Noh, jos joskus olen itse siinä tilanteessa, että menen vaikka naimisiin tai saan lapsen, niin tiedän ketä kohtaan tulen itse käyttäytymään tylymmin. Sivuutan tylysti ne ihmiset, ketkä käyttyy mua kohtaan kylmästi ja kohtelen suopeesti niitä ketkä on mun ystäviä.
Vai mitä pitäisi ajatella, että esim. hlö A hankkii koiranpennun ja hänen sukulaisensa hlö B ja hlö C ilmoittavat halunsa mennä sitä katsomaan. Noh, noille henkilöille oikein henk.koht. vastataan, että tervetuloa vaan. Ehkä laitetaan oikein kuviakin s-postiin. Kun sitten minäkin ilmoitan, että olis mukava nähä uusi pentu, en saakaan asialle mitään vastausta! Asia ohitetaan täysin. Noh, toinen noista henkilöistä saattaakin olla enemmän tekemisissä hlö A:n kanssa, mutta toinen ei kyllä yhtään sen enempää kuin minäkään. En ymmärrä, mikä mussa on niin semmoista, että halutaan käyttäytyä välinpitämättömästi. Tämä ei ole mitenkään ainoa tapaus. Mitään riitoja, väittelyjä ym. ristiriitoja ei ole ollut, koska kyse on ihmisestä, ketä ei tule nähtyä kuin pari kertaa vuodessa ja sekin sattumalta. Mun hiljaista ja syrjäänvetäytyvää persoonaa ei kukaan arvosta! Olen normi-ihmisten mielestä varmasti täysin outo ja kummallinen. Sekö oikeuttaa, että mun oma-aloitteisuudelle ei anneta arvoa, eikä siihen vastata? Vaan tapaus toisensa jälkeen pitää kokea, että mut ohitetaan.
Mä voisin siis aivan yhtä hyvin jäädä elämään elämääni neljän seinän sisälle, yrittämättä mitään. Se ei olisi kellekään menetys eikä kukaan ihmettelisi. Olen oppinut kantapään kautta sen, että minä en ihmisenä kiinnosta kuin harvoja ihmisiä ja oma aktiivisuus päättyy vain pettymykseen. Olen kuitenkin huomannut, että tämä välinpitämätön käytös lähtee usein mun omista sukulaisista ja muut ihmiset kaikesta huolimatta antavat suopeampaa ja arvostavampaa kohtelua. Siinä mielessä olen onnellinen ja kiitollinen, että elämässäni on ollut useita täysin mahtavia ja loistavia ihmisiä. En siis ole täysin yksin tai täysin yksinäinen.
Mua vaan satuttaa kerta toisensa jälkeen huomata, että olen jotenkin toisarvoinen toiseen verrattuna.
Noh, jos joskus olen itse siinä tilanteessa, että menen vaikka naimisiin tai saan lapsen, niin tiedän ketä kohtaan tulen itse käyttäytymään tylymmin. Sivuutan tylysti ne ihmiset, ketkä käyttyy mua kohtaan kylmästi ja kohtelen suopeesti niitä ketkä on mun ystäviä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Syrjintää kokee valitettavasti muutkin ja nyky-yhteiskunnassa vallitseva minäkeskeinen ajattelutapa vain lisää ihmisten pahaaoloa. Et ole ainut tai mitenkään poikkeava, outo tai kummallinen yksilö, ainakaan sen vuoksi, että sinua on kohdeltu kaltoin. Hyvin osaat itseäsi ilmaista kirjallisesti ja vaikutat sen perusteella ihan fiksulta ihmiseltä. Tylyjen tasolle ei kannata alistua omaksumalla heidän tapojaan, vaan ennemmin näyttää heille esimerkillistä käyttäytymistä kohtelemalla heitä hyvin kohteliaasti ja ystävällisesti. Heitä voi näin myöhemmin kaduttaa virheensä. Uskon myös itselläsi olevan parempi olo hymyillen ja kohteliaita ilmauksia lausuen kuin käyttäytyessäsi epäystävällisesti.
Hymyä elämään! :)
Saan samanlaista kohtelua. Eikä hyvän tekeminen toisille auta. Ihmiset olvat huomioimatta kuitenkin.
En ole puhelias ihminen, Johtuu varmaankin ala-asteajoilta, jolloin olin vilkas ja puhelias, koska olin vain minä luokkalaiset alkoivat syrjiä ja aloin kasvaa hiljaisemmaksi ihmiseksi. Nykyään on hirveän vaikea ottaa kontaktia ihmisiin. Pilasin seurustelusuhteenikin hiljaisuuteni takia.