Mulla on jo kolme viikkoa ollut vatsa löysällä, välillä siihen liittyy myös pahoinvointia. Oksentanut en ole kuitenkaan kertaakaan. Ruokahaluttomuus on myös vaivannut saman ajan, kuin vatsakin on oireillut. Olen syönyt lähinnä väkisin. Reilu viikko vatsavaivojen alkamisesta mulla alkoi ekat kuukautiset synnytyksen jälkeen (olen siis 25 vuotias nainen) ja ehdin jo ajatella, että siinäpä se syy sitten olikin.. Mutta vaiva jatkuu, vaikka kuukautiset jo loppuivat. Lääkäriin on jo aika varattu, mutta haluaisin kuulla muiden ajatuksia ja kokemuksia, onko ollut vastaavaa?
Taustaa vielä sen verran, että mulla on tämän vuoden aikana ollut samanlaista jo muutaman kerran, mutta koskaan vaivat ei ole kestäneet kuin max 5 päivää.
Taustaa vielä sen verran, että mulla on tämän vuoden aikana ollut samanlaista jo muutaman kerran, mutta koskaan vaivat ei ole kestäneet kuin max 5 päivää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.