Ei narsisti ole ongelma vaan tukijat

Narsistinen ihminen ei ole henkisesti kovinkaan vahva ihminen. Narsistin vaarallisuus piilee muiden ihmisten mukaan houkuttaminen kiusaamiseen.

Narsistin hovi on se vaarallinen ilmiö. Narsisti nyt on pieni kiusanhenki, mutta tukijoukot aiheuttavat vahingot.

Tukijoihin voi yllättävää kyllä kuulua, myös viranomaisia, lakimiehiä ja vaikuttajia.

Narsistin uhrin suurin huoli on kiusaajien määrä. Narsisti käyttää muita ihmisiä uhrejaan vastaan.

Narsisti on taitava manipuloimaan myös kiireisiä viranomaisia uskomaan itseään. Poliisi saattaa olla narsistin puolella. Narsisti on äärimmäisen taitava käyttämään hyväksi yhteiskunnan heikkouksia.

Kyseessä on kuin koulukiusaaminen, mutta kyseessä ovatkin aikuiset ihmiset, jolloin toiminta on äärimmäisen raakaa henkistä väkivaltaa.

Narsisti saattaa pitää toisen ihmisen rahoja hallussaan täysin suvereenisti eikä niihin pääse käsiksi edes oikeusteitse.

Minä itse olen nyt 6 vuotta yrittänyt saada narsistin hallussa olevia rahavaroja oikealle omistajalle varsin heikolla menestyksellä. Tosin onnistuin osan tuloista jäädyttämään, jolloin on edes mahdollisuus saada jotakin takaisin.

Narsisti saa myös ihan lainkuuliaiset ihmiset mukaan toimintaansa. Ihmiset hyväksyvät ilkeän toiminnan ja sitä jopa ihaillaan.
171205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Minulta narsisti mies myi metsää, jonka olin saanut äidiltäni hänen vanhuuden ajan huolenpioaan vastaan. Sillä aikaa kun olin hoitamassa äitiä, narsisti oli tehnyt kauppoja metsäyhtiöiden kanssa, ohjannut varat yhteiselle tilille, joka oli ollut käyttämättä vuosia, etten osannut epäillä ja käyttänyt omiin menoihinsa.

Nyt löytynyt summa on yli 100 000,00 e. Poliisi tutkii, onko kauppoihin ollut valtakirjaa vai miten on voinut myydä vai onko metsäyhtiön ostaja ollut kimpassa mukana?

Narsistimies on varaton. Kun erosimme 5 v. sitten niin minun metsieni kirjeet tulivat miehen nimisssä / priority. Kun soitin siitä yhtiöön niin oltiin loukkaantuneita. Silloin en tiennyt, mitä oli tapahtunut. Nykyisen tiedon valossa, ehkä olivat säikähtäneitä.

Eli tällä tavalla hovi toimii. Köyhät kuppaa rahan toivossa, vaikkeivät narsisteja olisikaan.

Äänestä

Ihmiset eivät hyväksy ilkeää toimintaa ellei kyseessä ole vaikutusvaltainen ja varakas henkilö. Narsisti jolla ei ole valtaa eikä rahaa, ei myöskään saa hyväksyntää toiminnalleen. Eli, henkilö jolla on rahaa on myös valta vaikuttaa asioihin tarvitsematta olla narsisti.

Tapauksesi henkilön ei tarvitse itse enää tehdä mitään, sillä hänellä on rahan ja vallan kautta vaikutusvaltaa, joka pitää pyörät pyörimässä. Kyseisen keississisi ongelma tuntuu olevan rahan ja vallan kautta tuleva korruptio, ei narsismi?

Äänestä
  • Alunperin narsisti houkutteli muut mukaan ja toimii edelleen.

    Kyllä perussyy narsismissa, mutta korruptio on maan tapa, jota narsisti hyödyntää.

    Narsistihan hamuaa valtaa ja rahaa.

    Olet siinä täysin oikeassa, että homma pyörii jo omillaan. Sitä on vaikea pysäyttää ja kaikkia rahoja ei saa koskaan takaisin. On valitettavaa miten käräjäoikeuden tuomaritkin suojelevat narsistia

    sivuni ovat http//markkuahdeoja.blogit.fi

    Äänestä

  • Markku Ahdeoja kirjoitti:

    Alunperin narsisti houkutteli muut mukaan ja toimii edelleen.

    Kyllä perussyy narsismissa, mutta korruptio on maan tapa, jota narsisti hyödyntää.

    Narsistihan hamuaa valtaa ja rahaa.

    Olet siinä täysin oikeassa, että homma pyörii jo omillaan. Sitä on vaikea pysäyttää ja kaikkia rahoja ei saa koskaan takaisin. On valitettavaa miten käräjäoikeuden tuomaritkin suojelevat narsistia

    sivuni ovat http//markkuahdeoja.blogit.fi

    ja sen perusteella mitä kirjoitit tuosta tyypistä, hän ei ole narsisti. Persoonallisuushäiriöitä on monia muitakin joita maallikot eivät erota toisistaan eivätkä kykene luotettavasti toisilleen diagnosoimaan.

    Jos mainitsemasi henkilö on erikoislääkärin diagnosoima on asia luonnollisesti toinen.

    Äänestä

  • vilo-sohvi kirjoitti:

    Mikä ei tee hänestä narsistia?

    Häneen pätee kaikki narsistin tunnusmerkit. Normaali ihminen ei kykene huijamaan niin taitavasti.
    Kaikki hänen lähellään olevat ihmiset voivat pahoin. noin 10 vuotias mietti itsemurhaa koska ei ollut tarpeeksi hyvä isälleen.

    Taitava manipuloimaan
    ei kykene tunne elämään

    Ainakin narsistiin soveltuva lista osuu kaikilta osin. On kyse mistä tahansa, niin myös traumaperäinen lapsuus on tässä tapauksessa tiedossa.

    SAm Vakninin keinot toimivat täsmälleen. Markku Salon kirjoittaman kirja oikeussali käytöksestä oli kuin käsikirjoiutusta olisi lukenut.

    Mutta jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja minä olen elänyt 38 vuotta tässä tilanteessa mukana. Sen verran on syntynyt kokemusta kyseisestä henkilöstä. Enkä minä ole ainoa, joka on todennut samasta ihmisestä saman. Hän on vaikutusvaltainen varakas ja täysin vailla omaatuntoa.

    Uskon, että läheltä seuranneena osaat tehdä ihan oikean arvion. Miten itse jakselet ja pärjäät?

    Äänestä

  • Markku Ahdeoja kirjoitti:

    Mikä ei tee hänestä narsistia?

    Häneen pätee kaikki narsistin tunnusmerkit. Normaali ihminen ei kykene huijamaan niin taitavasti.
    Kaikki hänen lähellään olevat ihmiset voivat pahoin. noin 10 vuotias mietti itsemurhaa koska ei ollut tarpeeksi hyvä isälleen.

    Taitava manipuloimaan
    ei kykene tunne elämään

    Ainakin narsistiin soveltuva lista osuu kaikilta osin. On kyse mistä tahansa, niin myös traumaperäinen lapsuus on tässä tapauksessa tiedossa.

    SAm Vakninin keinot toimivat täsmälleen. Markku Salon kirjoittaman kirja oikeussali käytöksestä oli kuin käsikirjoiutusta olisi lukenut.

    Mutta jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja minä olen elänyt 38 vuotta tässä tilanteessa mukana. Sen verran on syntynyt kokemusta kyseisestä henkilöstä. Enkä minä ole ainoa, joka on todennut samasta ihmisestä saman. Hän on vaikutusvaltainen varakas ja täysin vailla omaatuntoa.

    Kyllä sulle on Markku tapahtunut isoja ja pahoja asioita. Tunnistan sussa samanlaisen ristiretkeilijän, don quioten, joksi tunsin itsenikin viime talvena. Tunteet vääryyksistä mylläsi päässä. Täällä palstalla on paljon hyviä kirjoittajia ja kommentteja, olisiko niistä sulle apua. Tai tony dunderfeltin kirjasta 'irti tunnekoukuista'
    Ongelmasi on omat tuntemuksesi ongelmista.

    Tsemppiä! :)

    Äänestä

  • Markku Ahdeoja kirjoitti:

    Mikä ei tee hänestä narsistia?

    Häneen pätee kaikki narsistin tunnusmerkit. Normaali ihminen ei kykene huijamaan niin taitavasti.
    Kaikki hänen lähellään olevat ihmiset voivat pahoin. noin 10 vuotias mietti itsemurhaa koska ei ollut tarpeeksi hyvä isälleen.

    Taitava manipuloimaan
    ei kykene tunne elämään

    Ainakin narsistiin soveltuva lista osuu kaikilta osin. On kyse mistä tahansa, niin myös traumaperäinen lapsuus on tässä tapauksessa tiedossa.

    SAm Vakninin keinot toimivat täsmälleen. Markku Salon kirjoittaman kirja oikeussali käytöksestä oli kuin käsikirjoiutusta olisi lukenut.

    Mutta jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja minä olen elänyt 38 vuotta tässä tilanteessa mukana. Sen verran on syntynyt kokemusta kyseisestä henkilöstä. Enkä minä ole ainoa, joka on todennut samasta ihmisestä saman. Hän on vaikutusvaltainen varakas ja täysin vailla omaatuntoa.

    ...nyt kuitenkin pysytellä siinä faktassa, että toisen julistaminen narsistiksi julkisesti on kunnianloukkaus. Ei se sinua auta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8440822/thread

    Äänestä

  • ilki.kurimus kirjoitti:

    ...nyt kuitenkin pysytellä siinä faktassa, että toisen julistaminen narsistiksi julkisesti on kunnianloukkaus. Ei se sinua auta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8440822/thread

    Kyllä olen tietoinen riskeistä. Olen saanut useita tappouhkauksia.
    Istun oikeudessa monta kertaa vuodessa. Minun tilanteeni vain on sellainen ettei voi kuin jatkaa taistelua.

    Lause: jos havaitset narsistin juokse pakoon, kun havaitset narsistin on liian myöhäistä.

    Tuo lause kiteyttää sen, mikä narsismissa on hirvittävää. Ihminen on ansassa siinä vaiheessa, kun tajuaa mistä on kyse. Siinä vaiheessa ei enää voi perääntyä.

    Silloin joutuu miettimään, mitä tekee. Haluaako olla aina alistettuna onnettomana ihmisenä tai taisteleeko tyrannia vastaan. Mietin sitä etten halua olla vanha katkera mies, joka miettii ettei edes yrittänyt parantaa tilannetta. Nyt voin joko onnistua tai epäonnistua, mutta olen tehnyt työn niin hyvin kuin osaan enkä jättänyt sitä tekemättä.

    Yksi vastaajista kirjoitti ettei blogisivujeni perusteella kyse ole narsismista. Blogini lähestyy asiaa enempi rikoksen näkökulmasta. Narsistinen ihminen kykenee hyvin taitaviin rikoksiin ja jo pelkästään narsistin ominaisuudet kaaoksen luojana saavat jossain vaiheessa rikoksen tunnusmerkit täyttymään.

    Normaali ihminen yleensä katuu rikostaan ja väärin tekoa se tuottaa häpeää. Narsistilla ei ole tuollaisia tuntemuksia, jolloin luontainen häpeän tunne puuttuu eikä omatunto herätä että tämä on väärin.

    Narsistia ei tunnista helposti hänestä itsestään vaan hänen läheisten ihmisten pahoinvoinnista. Siksi narsisti on erittäin hankala tapaus. Yksi kirjakin on "Naamiona terve mieli".

    NArsisti toimii lyhyellä aikavälillä varsin loogisesti ja yleensä löytyy looginen selitys. Käytän esimerkkiä kuinka kuolinpesän pankkitilit hävisivät.

    Pankkineiti meni retkuun, koska erittäin miellyttävä herrasmies oli lopettamassa tiliä, johon hänellä ei ollut valtuuksia. Elettiin vuotta 1968. Silloin vähän kikattamista järkevä selitys kuinka tiliä ei enää tarvita ja muut osakkaat asuvat kaukana.

    Osakkaille hän kertoi kuolinpesän pankkitilistä ja kertoi miten sitä saa vapaasi katsoa. Eihän silloin kukaan viitsi sitä tarkastaa. Hän puhuu yhteisestä kassasta, joka nyt sattuu olemaan narsistin henkilökohtainen pankkitili.

    Lakimies toteaa kuinka on helppoa hoitaa kuolinpesän rahojen käyttöä oman tilin kautta. Jopa lakimies pitää lain vastaisuutta jopa suositeltavana toimenpiteenä. Syynä kiireinen mies ja sehän tuntuu loogiselta. Jos asiaa tarkastelee tarkemmin, niin selkeä huijaus se on. Ja laki on täysin selkeä. Kuolinpesän rahoja ei saa sekoittaa kenenkään muun rahoihin.

    Narsisti on taitava manipuloimaan ja seuraamaan toisen ihmisen tunnetiloja. Narsisti on taitava matkimaan tunnetiloja.

    Narsistin uhriksi yleensä lähipiirissä joutuu henkilö joka on taipuvainen alistumiseen ja on kiltti. Mutta kuka tahansa voi joutua hetkellisesti narsistin huijattavaksi.

    MInä itse menin retkuun vuosia ja tiedän mistä puhun. Yleensä pidetään nolona tunnustaa joutuneensa huijatuksi. Minä olen joutunut oikein kunnolla huijatuksi läheisen ihmisen taholta. Hän huijasi minua lähes koko ikäni. Kaikki perustui valheisiin. Vaikka oli pitkään epäilys, niin ei sitä sitten itsekkään halunnut ensin uskoa. Nyt jälkiviisaana voi todeta, että kaikki merkit olivat jo vuosikymmeniä näkyvissä, mutta kun ei niistä tiennyt.

    On hyvin tärkeää, että narsismista puhutaan. ei kuitenkaan pidä syyttää heppoisin perustein toista ihmistä narisistiksi. Yleensä narsisti ei paljastu hetkessä vaan kyse on narsistin lähipiirin reagoinnista ja sen perusteella narsisti paljastuu. Narsistissa itsessään ei sitä näe ennekuin narsisti paljastaa itsensä.

    Usein uhrit syyttävät itseään vikaan menevistä asioista. Uhrit saattavat myös samaistua narsistiin ja narsistin toimintatapoihin.

    Narsisti voi uhkailla, vietellä, uhata tappaa itsensä, syyllistää toinen ihminen, lahjoa, kiristää.
    Narsistin käyttämät keinot ovat hyvin suuret. Ihminen voi olla ilkeä olematta narsisti. Narsisti painii ihan omassa sarjassaan. Narsisti on huijareiden kuningas. Narsisti on pahanolon kuningas.

    Narsisti voi ajaa toisen ihmisen jopa itsemurhan kynnykselle. Pahasti koukussa oleva uhri ei edes kykene hakemaan apua eikä edes apua ole helpolla saatavilla.

    Luulen että asperger henkilöt näkevät narsistin lävitse, heillä kun ei ole normaaleja sosiaalisia taitoja niin heitä ei voi myöskään niiden kanssa manipuloida.

    Hyvä kirjoitus sinulta Markku, olet sitkeä ja vahvahermoinen, monesta ei olisi lähtijäksi tuollaiseen taisteluun narsistia vastaan. Uskon, että olet tekemisissä oikean narsitin kanssa ja tiedät mistä puhut. Voimia sinulle, toivottavasti oikeus voittaa ja sinun psyykkeesi ja terveytesi kestää.

    Mukana hegessä, tsemppiä!

    Äänestä

Totta. Itselläni tilanne, jossa ilmeinen narsisti on tehnyt koko työyhteisölle selväksi, että olen ilkeä, epärehellinen, epäluotettava, masentunut, hyvin outo tyyppi. Kuvaavaa oli erään hyvän työkaverin asennemuutos kirjaimellisesti yhdessä yössä. Aiemmin hänellä ja minulla oli hyvin hauskaa ja mutkatonta, vaikkakin tiesin, että hän oli kiusaajani kanssa tekemisissä myös vapaa-aikaana. Jossakin vaiheessa narsistiksi epäilemäni häirikkö ilmeisesti päätti, että hänen kamunsa ei voi olla minun kamuni. Silloin aiemmin miellyttävä kaveri alkoi katsoa minua kuin koiran kakkaa. Hänen asenteensa muuttui jäätäväksi. En ole saanut tietää mitään selitystä, mutta jo aikaisemmin koetun pohjalta kuvion voi arvata. Tämän henkilön kohdalla temppu satutti erityisesti, vaikka maineeni oli mustattu aikaisemminkin monille.

Näin se aina menee kaikissa ihmisryhmissä. Mielipidejohtaja manipuloi porukan "huomaamaan", että tuo yksi tuossa on ongelma. Kun uhria on mollattu riittävästi etenkin tärkeimmille tahoille, on aivan sama kuinka hän käyttäytyy, mitä sanoo ja tekee. Se tulkitaan aina naurettavaksi, typeräksi, pahaksi, kelvottomaksi. Tämä laumakäytös lienee ihmisen geeneissä. Mikään koulutus tai asema ei tunnu sitä muuttavan.

Äänestä
  • olisin itse voinut kirjoitta aivan saman tarinan, eikä silläkään ole mitään väliä, vaikka osa työkavereista varmasti tiesi,ettei hurjimmissä jutuissa ole mitään perää niin silti kiusaaja sai heidät puolelleen. Siltikin, että hän ei ollut kovin pidetty ihminen. Osa tietenkin saattoi pelätäkin, kovin on hulluksi äitynyt kostonhimossaan.

    Äänestä

  • tsemppiä paljon kirjoitti:

    olisin itse voinut kirjoitta aivan saman tarinan, eikä silläkään ole mitään väliä, vaikka osa työkavereista varmasti tiesi,ettei hurjimmissä jutuissa ole mitään perää niin silti kiusaaja sai heidät puolelleen. Siltikin, että hän ei ollut kovin pidetty ihminen. Osa tietenkin saattoi pelätäkin, kovin on hulluksi äitynyt kostonhimossaan.

    Narsistien mielipuuhaa on työpaikkakiusaaminen. Sitä ilmenee monin eri tavoin. Narsisti hankkii myös suosikkeja ja sitten niitä joiden itsetunto tuhotaan.

    Se on kuin koulukiusaamista, mutta sen tekee aikuiset ihmiset. Narsistihan on se sosiaalinen hauska ihminen. Niin voi olla moni muukin, mutta narsisti on sitä. Minä olen ollut henkilökohtaisesti narsistin suosikki.

    Suosikin asema on liian hyvä ollakseen totta. Sitten, kun totuus valkenee eikä halua olla suosikki suosikin asema on vaikea. Narsisti kostaa ja kostaa.

    Minä en voi valita asemaani. Se on valikoitunut. Yleensä narsistin kanssa ei pitäisi taistella, mutta minä huomasin sen liian myöhään. Nyt ei voi enää perääntyä, enkä myöskään ole luonteeltani sellainen, että jos olisin tiennyt mitä vastaan tulee, niin tekisin silti saman.

    Liian moni ihminen on kärsinyt narsistin takia. Ei enää. Tosin taistelu on repivää ja moni ihminen joutuu taisteluun mukaan. Narsistin edessä ei saa kuitenkaan alistua. Joskus sota vain vaatii välttämättömät joskin täysin turhat uhrinsa.

    Mielikuvani sinusta, tuulimyllyjä vastaan taistelevana ritarina vahvistuu =) Sanon tämän sydämellisesti sillä tunnistan samoja piirteitä itsessäni.

    Voimme voittaa yhden taistelun, mutta emme koko sotaa. Narsismi on ja pysyy! Toivon että voitat oman taistelusi!

    Kypärän silmikko alas ja menoksi..

    Äänestä

  • old_profile_59029 kirjoitti:

    Mielikuvani sinusta, tuulimyllyjä vastaan taistelevana ritarina vahvistuu =) Sanon tämän sydämellisesti sillä tunnistan samoja piirteitä itsessäni.

    Voimme voittaa yhden taistelun, mutta emme koko sotaa. Narsismi on ja pysyy! Toivon että voitat oman taistelusi!

    Kypärän silmikko alas ja menoksi..

    Niin tuo oli tietenkin imartelevaa, mutta kyllä minä olen itsekäs. Minun etuni on ,että näistä asioista puhutaan ja meillä myös viranomaiset noudattaisivat sääntöjä ja lakeja, jolloin narsistin on vaikeampi toimia.

    Minä vain haluan elämäni takaisin. Se on ollut kadoksissa 38 vuotta. Silloin on motiivia tehdä näitä asioita. Pitää vain etsiä ja kehittää keinoja.

    Itsekkyys on enempi tai vähempi ohjelmoitu geeneihimme. Toisen ihmisen huomioon ottaminen on opittua käytöstä. Toisaalta, jos ei näin olisi, niin nykyisen kaltaista yhteiskuntaa ei olisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Markku Ahdeoja kirjoitti:

Narsistinen ihminen ei ole henkisesti kovinkaan vahva ihminen. Narsistin vaarallisuus piilee muiden ihmisten mukaan houkuttaminen kiusaamiseen.

Narsistin hovi on se vaarallinen ilmiö. Narsisti nyt on pieni kiusanhenki, mutta tukijoukot aiheuttavat vahingot.

Tukijoihin voi yllättävää kyllä kuulua, myös viranomaisia, lakimiehiä ja vaikuttajia.

Narsistin uhrin suurin huoli on kiusaajien määrä. Narsisti käyttää muita ihmisiä uhrejaan vastaan.

Narsisti on taitava manipuloimaan myös kiireisiä viranomaisia uskomaan itseään. Poliisi saattaa olla narsistin puolella. Narsisti on äärimmäisen taitava käyttämään hyväksi yhteiskunnan heikkouksia.

Kyseessä on kuin koulukiusaaminen, mutta kyseessä ovatkin aikuiset ihmiset, jolloin toiminta on äärimmäisen raakaa henkistä väkivaltaa.

Narsisti saattaa pitää toisen ihmisen rahoja hallussaan täysin suvereenisti eikä niihin pääse käsiksi edes oikeusteitse.

Minä itse olen nyt 6 vuotta yrittänyt saada narsistin hallussa olevia rahavaroja oikealle omistajalle varsin heikolla menestyksellä. Tosin onnistuin osan tuloista jäädyttämään, jolloin on edes mahdollisuus saada jotakin takaisin.

Narsisti saa myös ihan lainkuuliaiset ihmiset mukaan toimintaansa. Ihmiset hyväksyvät ilkeän toiminnan ja sitä jopa ihaillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu