Torjutko ikävän

sitä ihmistä kohtaan, jos tiedät ettet kuitenkaan koskaan häntä enää saa? Osa täällä haikailee jopa yli 10 vuoden takaisia ihastuksia. Mitä se yleensäkin tarkoittaa, jos jotain ihmistä ikävöi ja siitä ikävästä ei pääse eroon?
3270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Silloin on kohdannut ihmisen jonka kanssa tuntee ylivoimaista vetoa ja ihastusta, joka on molemminpuolista.
Me ollaan saavuttamattomia toisillemme, tulemme aina olemaan. Silti aina kohdatessamme se tunne on läsnä, sen tuntee ja tietää kumpikin. Sitä tavallaan ruokkii toista ja sitä tunnetta. Miksi? Vaikkei sitä toista tule koskaan saamaan omakseen? Elämäntilanteet sanelee niin vahvasti missä on paikka.

Yksipuolisena sama - voiko se noin kauan kestääkään? Ei ainakaan niin voimakkaana.

Äänestä
  • samoja ajatuksia tänään ajattelin päivällä kun rannalla kävelin
    Ajattelee toista, miettii miksi tunne on voimakas?
    Se tunne ei häviä sydämestä koskaan ,niin se menee.
    sielunveljet aina
    Kauniita unia :)

    Äänestä

Itse ajattelen, että hän löysi itselleen sopivamman kumppanin kuin minä olisin voinut olla hänelle. Itse tein parhaani ja tiedän, että hän arvosti omalla tavallaan minua ;). Omalta puolelta eroa helpotti aikoinaan se, että minulla ei ollut voimia enää pitää yhteyksiä, koska minulla elin oman sukuni puolelta raskaita aikoja. -Nykyisin tuo tapahtumien ketju ei välttämättä enää näytä niin positiiviselta.

Pitäisikö pyytää anteeksi ja kenen keneltä? Omatunto soimaa. -Mutta menetinhän samointa aikoina muitakin hyviä ystäviä.

Ikävästä eroon pääsemiseksi on vain löydettävä kumppani, joka pyyhkii ikävän mennessään ja asettaa muistot oikeaan kehykseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jollain tavalla kirjoitti:

sitä ihmistä kohtaan, jos tiedät ettet kuitenkaan koskaan häntä enää saa? Osa täällä haikailee jopa yli 10 vuoden takaisia ihastuksia. Mitä se yleensäkin tarkoittaa, jos jotain ihmistä ikävöi ja siitä ikävästä ei pääse eroon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu