Hei!
Mulla esiintyy rasituksessa sellaisia oireita että riippumatta rasituksen voimakkuudesta tai kestosta tulee satunnaisesti hetkellistä puristavaa/salpaavaa muutaman sekunnin tai vähemmän kestävää kipua mikä aiheuttaa yleensä myös rytmin muutoksia sydämessä. Tunnetta saattaa edeltää ylävatsalla tuntuva pakahduttava tunne siis jos olen juossut jonkin matkaa. Kipukin kohdistuu suoraan keskelle rintaa, juuri ruokatorven sulkijan kohdalle.
Oiretta on esiintynyt jo 6 vuotta sitten eka kerran ja se ilmeni hyvin kevyessä rasituksessa kuntopyörän päällä. Nykyään oireet tulee varmimmin juoksulenkillä tai ylipäätänsä jos juoksen tai teen jotain "rynkyttävää" urheilusuoritustua. Eilen tosin vitaisi jälleen kipeästi polkupyörän päällä ollessani kun takana oli parin kilometrin yhtäjaksoinen nousu ja syke oli noin 170.
En ole osannut lääkäreillekään tarkkaan selittää miltä oireet tuntuu mutta toistuvissakaan rasitustesteissä ei ole saatu oiretta syntymään kuntopyörällä. Sinänsä kummallista että itsekseni teen paljon helpompia harjoituksia joissa oireita esiintyy mutta sitten maksimipolkemistestissä ei tulekaan oireita.
Sydän on tutkittu ultraäänellä pari kertaa ja sydämen rakenne on täysin normaali. Myöskään verikokeissa ei ole mitään löytynyt.
Kevättalvella multa löytyi vatsan tähystyksen yhteydessä pienehkö palleatyrä ja toisen asteen refluksiesofagiitti eli ruokatorven krooninen tulehdus. Syön säännöllisesti Zolt 30 mg- lääkettä ja satunnaisesti Primperan 10 mg;n tablettia. Tuntuu siltä että närästys on kyllä poissa mutta ylävatsa on jotenkin kokoajan tulehtuneen tuntuinen.
Henkisesti oma tilanne on pahin mahdollinen koska kaikki tutkimukset paitsi sydämen varjoainekuvaus on tekemättä eikä näiden oireiden aiheuttajasta ole varmuutta. Olen etsinyt kohtalotovereita keskustelupalstoilta mutta juuri tälläisia oireita ei tunnu esiintyvän kellään.
Eräs oire mikä myöskin on itselle mysteeri on seuraavanlainen; joskus levossa siis kun vaikka istun tuolilla saattaa sydän alkaa takomaan hullun lailla joitakin minuutteja. Luulin itsellä olevan paniikkihäiriön mutta tähän sydämen takomiseen yleensä saattaa liittyä myös ylävatsalla tuntuva painostava olo. Närästyslääkityksen alettua helmikuussa ei tätä takomiskohtaustakaan ole tainnut kertaakaan vielä olla.
Voin sanoa ihan suoraan että minua vituttaa tällä hetkellä suunnattomasti koska samaanaikaan kun luulen sairastavani sydänsairautta poljen polkupyörällä 170 sykkeellä kilometritolkulla ylämäkeen enkä pahasti hengästy mutta kun olen mäen päällä vitaisee rinnasta jälleen niin pirusti.
Harrastan siis tosi paljon urheilua eikä tällaisia heikotus/muita sydämeen viittavia oireita esiinny.
Rullaluistelulenkin jälkeen toi refluksiesofagiitti vissiin aiheuttaa yskimistä kun happoja pääsee tyrän takia hengitysteihin.
Levossakin esiintyy ihmeellisiä kipuja rinnassa selässä yms jotka säteilevät milloin minnekin. Tyränkö aiheuttamia lienee nämäkin.
Haavena tänä kesänä ollut puolimaraton jääpi pelon takia juoksematta jos pitää välillä pistää kävelyksi kipukohtauksen takia. Kävin viime viikolla "jälleen" yhdessä EKG:ssä ja arvatenkin eihän siinä taaskaan mitään näy. Työpaikkalääkärin soittoaikaa odotellessa mietin että mitenköhän oikein tiivistäisin yllä esittämäni sairaskertomuksen tiiviissä ymmärrettävässä paketissa Heh Heh. (oikeasti ei kyllä naurata)
Oloni on lähennä kyyninen ja lääketieteen kaikkitietävyyttä epäilevä.
Mitään ei oikein enää turvallisin mielin lähteä harrastamaan kun aina on takaraivossa pelko että kohta repii rinnasta. Silti teen vaivatta 20 km rullaluistelulenkin tänään, Kyykkään huomenna 110 kg rautaa salilla ja seuraavana päivänä pidän juoksulenkillä sydänvikaisen lailla rintaani kun jälleen kerran riipaisi.
Jos joku joka asioista jotain tietää voisi minulle valaista mikähän tässä on edessä. Onks mulla sepelvaltimotauti joka oireilee aina silloin kuin huvittaa - kenties sepelvaltimospasmi josta kipu johtuu, vai oisko se sittenkin se tyrä joka painaa jotain vagushermoa ja pistää meikäläisen linkkuun. Eikö ruokatorvi voi ikään kuin kouristua ja olla hyvinkin kivulias?

Vastaukset 4
Vanhimmat
hmmm .niin paljon asiaa että ei erkkikään ota selvää mikä vaivaa vai vaivaako mikään muu kuin korvien välinen pururata? tuskimpa tyrä ainakaan vaivana on , tiijä en oisko suonet tukossa varjoaineella se selviää , läppävikaankaan ei oikein viittaa. Entäs jos viikon oot mannavellikuurilla närästääkö sen jälkeen. Kokeilla voi magnesiumia ja entäs jos oletkin ylirasittunut työstä ja urheilusta? muistahan levätä ja nukkua kunnolla. Käy hierottamassa hartiat ja niska ettei lihaskireys ainakaan vaivaa kun se tuo pyörällä ajo useasti kipeyttää niskahartia seudun lihaksest vaikka polkemallahan se työ pitäs tehdä eikä puristaa tankoa.
Mulla on lisäksi todettu ultraäänellä lievästi laajentunut vasen kammio sydämessä elikkä ns. urhelijan sydän.
Levossahan nuo kaikki läpät ja koko pumppu toimi täysin normaalisti mutta rasituksessa vai tapahtua tietääkseni kaikkea jännää jos on jotain "heikkoja" kohtia.
Eniten mua itteeni pelottaa jos kyse on sepelvaltimospasmeista. Nuohan voivat olla kuolettavia jos niitä tulee rasituksessa tai jos spasmien aiheuttaja on alkava sepelvaltimotauti. En ole enää ihan lapsikaan enää ku oon 34-vuotta joten sepelvaltimoriskisuvussa lienee myös aihetta huoleen. Tosin isä ja sedät on ohitusleikattu päälle 60-vuotiaina. Mutta eivät he ole mitään aktiivikuntoilijoita olleetkaan.
Jatkuva epäröinti ja pelko oireiden syystä tässä eniten huolettaa.
MIkä, mIkä, mikä,??? muuta en osaa kysyä!
eivät lääkärit myönnä olevan olemassakaan. Minulla on samanlaista vaivaa ollut v:sta 2007 alkaen silloin tällöin. Puristaa keskellä ylävatsaa rintalastan miekkalisäkkeen alapuolella toisinaan kävellessä. Pitää pysähdellä välillä. Puristus kestää kauemmin kuin sinulla. Se voi joskus olla vannemmaista. Kukaan lääkäri ei ole ottanut asiakseen selvittää tai ei ole keksinyt tähän syytä. Mahankohta on joskus turvonnut ja kova.
Tämäkö lienee sitten johtanut eteisvärinään huhtikuussa 2010. Pienehköjä ylävatsan puristuksia tai inhaoloja tulee joskus nykyäänkin, esim. kun pulssi on korkea. Eteisvärinässähän se heittelee laidasta laitaan mulla 40-190, eikä sitä saada tasaiseksi. 190 on kyllä eteisvärinässä aivan liian korkea, mutta minkäs teet sille.
Eipä tästä siis selvinnyt vaivasi. Minuakin vituttaa, nimittäin eteisvärinä.
Mulla on kans sama juttu, mutta se helpottaa kun laitan kylmägeeliä joka sisältää msm koko alueelle kylkiin asti ja päästän vatsan löysäksi seistessäni ja hengitän pallea aivan täyteen ilmaa ja jatkan sitä jonkun aikaa vaikka tekee vähän kipeetä. Silloin huomaan että joku tukos siellä aukee ja ilmat lähtee liikkeelle ja mahakin pehmenee hetken kuluttua..