Voi ku sä tietäisit kuinka paljon oot edelleen mulle. Olen kuitenkin hyväksynyt sen aatteen että et tuntenut samoin ku mä. Rehellisesti; Halusitko leikkiä vaan? Taitavasti näyttelit ne muutamat vuodet (4) siihen hetkeen jolloin muutin pois) jos näin oli.
Eihän me sinä viimeisenä vuonna edes pahemmin oltu yhteydessä ja se kerta kun oisin halunut jättää hyvästit, sä viivytit ja viivytit omaa tuloasi. Jotain pientä olin sulle varannut et muistaisit, mut meni sit muuhun tarkotukseen huolella valittu ja sinulle annettavaksi suunniteltu. (Nuolenkärki nahkaremmissä jos nyt haluut tietää. Ois ehkä voinu olla nolokin sun mielestä) Ymmärrän työvelvotteet, mut oisin olettanut aikaa löytyvän. Itkien ajoin koko kotimatkan, valvoin muutaman yön ja edelleen itkin. Itkin uudessa paikassa, mut oli helpompi kun ei ollut tuttu ympäristö. Silti kuin ivaten luonto heitti eteen asioita josta sut muistin eikä antanut unohtaa.
Itken yhä edelleen silloin ku muut ei nää. Tykkäsin ja rakastan yhä edelleen. Olen niin tehnyt ensihetkestä lähtien. Silloin ku on oikein vaikeeta, koitan hakee hyviä syitä miksei meistä tullu mitään, mut mä en keksi vastauksia koska kaikki puhui sen puolesta. Yritin maalata sut huonoksi, mut en pystynyt siihenkään. Olit ja OLET EDELLEEN kaunein asia mun elämässä, vaik se kesti vain "hetken".
En edes tunne sua kunnolla. Tien sun nimet ja harrastukset, työjutut, sen missä asut, sun perheen, sun vaivat ;) , sun matkat ja paljon muuta mut en tie mitä sun sisin on kun et avannut sitä sen enempää mulle, etkä niit ajatuksii mitä sun sisäl on esim. täs "meidän" jutussa. Näytit siltä et oisit aidosti välittäny, mut tää hiljasuus puhuu toisin. Mikä on totuus?
Tuntuu oudolta jos mä oon se ainoo joka kärsii ja tuntee ikävää ja tuskaa. Olen koittanut yhteyttä sinuun monin eri tavoin mut vastausta en saa mihinkään. En tie onks s-postiosoite ees oikein, mut yrittäny ainakin mm. netiikortteja laittaa. Oon laittanut sms-viestii mms-viestii sekä työkapulaan et sun omaan kapulaan, numeroon jonka annoit joskus silloin ku viimeisen kerran nähtiin, mut NOTHING...
Täällä sit luen näit juttui ja toivon et joku ihana viesti ois mulle sulta, mut ei koska varmasti löytäisit mut jos haluisit. Numeroni on tullu niiden viestien mukana sulle. Oon jopa naamakirjas mistä nimel löytäisit mut et ees koita hakee vai? Muistatko ees enään mun sukunimee(?) En tie mitä pitäs ajatella enään, mut silti joku sanoo et ei saa hellittää eikä irrottaa otetta, ei saa unohtaa vaan pitää pitää "TOIVOA" yllä.
Tiedä sit. IKÄVÄ ON JA RAKKAUS JOTKA EDELLEEN JATKAA SINUA KAIVATEN
MOI NYT TÄLTÄ ERÄÄ TAAS! TÄSSÄ MUUTAMA LAULU VIELÄ
Eihän me sinä viimeisenä vuonna edes pahemmin oltu yhteydessä ja se kerta kun oisin halunut jättää hyvästit, sä viivytit ja viivytit omaa tuloasi. Jotain pientä olin sulle varannut et muistaisit, mut meni sit muuhun tarkotukseen huolella valittu ja sinulle annettavaksi suunniteltu. (Nuolenkärki nahkaremmissä jos nyt haluut tietää. Ois ehkä voinu olla nolokin sun mielestä) Ymmärrän työvelvotteet, mut oisin olettanut aikaa löytyvän. Itkien ajoin koko kotimatkan, valvoin muutaman yön ja edelleen itkin. Itkin uudessa paikassa, mut oli helpompi kun ei ollut tuttu ympäristö. Silti kuin ivaten luonto heitti eteen asioita josta sut muistin eikä antanut unohtaa.
Itken yhä edelleen silloin ku muut ei nää. Tykkäsin ja rakastan yhä edelleen. Olen niin tehnyt ensihetkestä lähtien. Silloin ku on oikein vaikeeta, koitan hakee hyviä syitä miksei meistä tullu mitään, mut mä en keksi vastauksia koska kaikki puhui sen puolesta. Yritin maalata sut huonoksi, mut en pystynyt siihenkään. Olit ja OLET EDELLEEN kaunein asia mun elämässä, vaik se kesti vain "hetken".
En edes tunne sua kunnolla. Tien sun nimet ja harrastukset, työjutut, sen missä asut, sun perheen, sun vaivat ;) , sun matkat ja paljon muuta mut en tie mitä sun sisin on kun et avannut sitä sen enempää mulle, etkä niit ajatuksii mitä sun sisäl on esim. täs "meidän" jutussa. Näytit siltä et oisit aidosti välittäny, mut tää hiljasuus puhuu toisin. Mikä on totuus?
Tuntuu oudolta jos mä oon se ainoo joka kärsii ja tuntee ikävää ja tuskaa. Olen koittanut yhteyttä sinuun monin eri tavoin mut vastausta en saa mihinkään. En tie onks s-postiosoite ees oikein, mut yrittäny ainakin mm. netiikortteja laittaa. Oon laittanut sms-viestii mms-viestii sekä työkapulaan et sun omaan kapulaan, numeroon jonka annoit joskus silloin ku viimeisen kerran nähtiin, mut NOTHING...
Täällä sit luen näit juttui ja toivon et joku ihana viesti ois mulle sulta, mut ei koska varmasti löytäisit mut jos haluisit. Numeroni on tullu niiden viestien mukana sulle. Oon jopa naamakirjas mistä nimel löytäisit mut et ees koita hakee vai? Muistatko ees enään mun sukunimee(?) En tie mitä pitäs ajatella enään, mut silti joku sanoo et ei saa hellittää eikä irrottaa otetta, ei saa unohtaa vaan pitää pitää "TOIVOA" yllä.
Tiedä sit. IKÄVÄ ON JA RAKKAUS JOTKA EDELLEEN JATKAA SINUA KAIVATEN
MOI NYT TÄLTÄ ERÄÄ TAAS! TÄSSÄ MUUTAMA LAULU VIELÄ
Vastaukset 10
Vanhimmat
ees jotain kiitos!
m vai n?
Itse olen n, mutta vaikka jotain samankaltaisuutta on, kuten ikävöivien ihmisten teksteissä
täällä, on paljonkin kohtia jotka eivät minuun täsmää.
Sähköposteja tai nettikortteja (mitä lienevät) sms tai mms, niitä kummatkaan puhelimeni
eivät avaa.
Ainut mikä täsmäisi on tuo pysyvät tunteet, raastava ikävä.
Enkä edes tiennyt hänen odottavan minun puolelta mitään, ajattelin aina kaiken olevan
yksipuolista. Ei siis minulle vaikka, samankaltaisuutta löytyy. Sori, toivottavasti tavoittaa
oikean.
;))
viestejä ei.. haluisin uuden puhelimen.
oisitko kenties töissä? ;(
oo täällä vai?
Jos tämä Joku on juuri hän ja tämä ujo toive tulisi minulle, vastaan...
Rehellisesti, en ole leikkinyt enkä näytellyt kanssasi. Myönnän, että minulla tosiaan on kiireitä joskus, työ, lapset, harrastukset mutta lähes kaiken vapaa-aikani olen käyttänyt kanssasi. Joskus on tuntunut pahaltakin kun olet pyytänyt lisää aikaa vaikka päiväni on ollut jo ihan täynnä ja kaiken vapaan olen jo kanssasi käyttänyt. Harmi, ettet antanutkaan minulle tuota lahjaa, jonka olit suunnitellut. Olisin halunnut sinusta jonkun konkreettisen muiston.
Itsekin olen vähän ihmeissäni, miksei meistä tullut "me". Olisi pitänyt tulla ja myönnän, että vieläkin haaveilen että tulisi. Olisin halunnut puhua kanssasi. Olisin halunnut tietää, mikä sinun mielestäsi on se syy ettei meistä tullut mitään. Jotain ajatuksia minulla on, mutta ne jutut on olleet koko ajan olemassa, joten miksi mitään edes aloitettiin jos päättyy syyhyn joka oli jo aluksi? Nyt tuntuu jotenkin tyhjältä ja oudolta.
Nyt vasta huomaankin, ettet taida hän ollakaan tai sitten et kirjoita minulle, sillä en ole saanut mitään yhteydenottoja spostiin tai puhelimeen. Toivon silti että saisin. Haluaisin pysyä ystävänäsi, jos ei muuhun meistä ole, mutta haluaisin ystäväksi oikeassa elämässä, ei palstalla. Vaikea on kyllä kuvitella, miten sekään lähtisi käyntiin kun ei mikään muukaan edennyt. Mutta voihan sitä haaveilla.
lapsia...omia, mut suloinen kummipoika...kuvasta päätellen jonka hän kerran näytti mulle;)
En kommentoi tähän mitään :/
jos sattuisit kuitenkin olemaan "hän"