olen juuri 15v täyttänyt, ripille päässyt tyttö. kesäloma on menossa ja aurinko paistaa - ja elämä menee päin persettä ..
tämän vuoden alettua kaikki alkoi menemään huonosti .. aloin vihaamaan itseäni, toisia, koko elämää. koulunkäyntini huonontui selvästi ja aloin eristäytyä kavereistani. opettajat tietysti huomasivat tämän ja kyselivät, mikä mulla on. en aina edes vaivautunut vastaamaan heille. joskus vain mulkaisin heitä ja kävelin pois. en enää luottanut suurimpaan osaan opettajista, enkä halunnut kuunnella heitä.
yhtenä päivänä eräs opettaja (yksi harvoista, joihin luotan) tuli puhumaan mulle ja ehdotti, että menen puhumaan koulukuraattorille. no, minäpä sitten menin, mutta ei se musta mitään irti saanu. myöhemmin luokanvalvoja ja reksi pakottivat mut "puhumaan" terkkarille. minä en sanonu siellä sanaakaan ja siitäkös kaikki MUKA huolestu. luokanvalvoja ja terkkari soitti vanhemmilleni ja kun menin koulun jälkeen kotiin, äiti ja isä tenttasi oikein kunnolla. selitin kunnon tarinan ja sanoin, että kaikki on hyvin.
no.. kaikkihan ei todellakaan ollut hyvin, vaikka niin väitinkin. viiltelin itseäni pari kertaa, mutta sitten tajusin, etten halua alentua sellaiseen, vaikka olisi kuinka paha olla. yritin vain esittää onnellista. koulussa kaikki alkoivat taas uskoa, että asiani ovat hyvin, eivätkä opettajat enää kyselleet mitään. oikeasti vihasin itseäni yli kaiken ja syyttelin itseäni kaikesta. tajusin itsekkin, että tarvitsen apua, vaikken sitä halunnut. sovin uuden ajan koulukuraattorille ja kävin juttelemassa hänen kanssaan. se helpotti hieman, vaikken hänelle paljon mitään asioistani puhunutkaan.
vihaan itseäni nykyään vielä pahemmin kuin ennen, koska kaverini yrittää tappaa itsensä ja sanoo sen olevan minun syytäni ja oikeastikkin se on minun syyni.. pilasin ensin oman elämäni ja nyt vielä kaverini elämän.. oon aika vitun tyhmä ihminen, enkä tajua, miks mun on pitäny ees syntyä. mut mä myös tajuan, että tarvitsen apua, mutten halua muiden joutuvan kuulemaan mun valitusta. enkä todellakaan halua pilata kenenkään elämää huolillani.. :( nyt vain oikeasti tuntuu siltä, ettei tää huono olo lopu koskaan, vaikka joku yrittäisikin auttaa. :( olen kyllä sopinut sen kuraattorin kanssa, että tapaamme taas kohta, mutten mä halua hänenkään elämää pilata, enkä halua häiritä sitä mitenkään.. :(
enkä mä usko, että tää mun paska olo ketään kiinnostaa, mutta selitinpä silti tänne tämmösen stoorin ..
tämän vuoden alettua kaikki alkoi menemään huonosti .. aloin vihaamaan itseäni, toisia, koko elämää. koulunkäyntini huonontui selvästi ja aloin eristäytyä kavereistani. opettajat tietysti huomasivat tämän ja kyselivät, mikä mulla on. en aina edes vaivautunut vastaamaan heille. joskus vain mulkaisin heitä ja kävelin pois. en enää luottanut suurimpaan osaan opettajista, enkä halunnut kuunnella heitä.
yhtenä päivänä eräs opettaja (yksi harvoista, joihin luotan) tuli puhumaan mulle ja ehdotti, että menen puhumaan koulukuraattorille. no, minäpä sitten menin, mutta ei se musta mitään irti saanu. myöhemmin luokanvalvoja ja reksi pakottivat mut "puhumaan" terkkarille. minä en sanonu siellä sanaakaan ja siitäkös kaikki MUKA huolestu. luokanvalvoja ja terkkari soitti vanhemmilleni ja kun menin koulun jälkeen kotiin, äiti ja isä tenttasi oikein kunnolla. selitin kunnon tarinan ja sanoin, että kaikki on hyvin.
no.. kaikkihan ei todellakaan ollut hyvin, vaikka niin väitinkin. viiltelin itseäni pari kertaa, mutta sitten tajusin, etten halua alentua sellaiseen, vaikka olisi kuinka paha olla. yritin vain esittää onnellista. koulussa kaikki alkoivat taas uskoa, että asiani ovat hyvin, eivätkä opettajat enää kyselleet mitään. oikeasti vihasin itseäni yli kaiken ja syyttelin itseäni kaikesta. tajusin itsekkin, että tarvitsen apua, vaikken sitä halunnut. sovin uuden ajan koulukuraattorille ja kävin juttelemassa hänen kanssaan. se helpotti hieman, vaikken hänelle paljon mitään asioistani puhunutkaan.
vihaan itseäni nykyään vielä pahemmin kuin ennen, koska kaverini yrittää tappaa itsensä ja sanoo sen olevan minun syytäni ja oikeastikkin se on minun syyni.. pilasin ensin oman elämäni ja nyt vielä kaverini elämän.. oon aika vitun tyhmä ihminen, enkä tajua, miks mun on pitäny ees syntyä. mut mä myös tajuan, että tarvitsen apua, mutten halua muiden joutuvan kuulemaan mun valitusta. enkä todellakaan halua pilata kenenkään elämää huolillani.. :( nyt vain oikeasti tuntuu siltä, ettei tää huono olo lopu koskaan, vaikka joku yrittäisikin auttaa. :( olen kyllä sopinut sen kuraattorin kanssa, että tapaamme taas kohta, mutten mä halua hänenkään elämää pilata, enkä halua häiritä sitä mitenkään.. :(
enkä mä usko, että tää mun paska olo ketään kiinnostaa, mutta selitinpä silti tänne tämmösen stoorin ..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi.
Itse olen käynyt läpi melkein samanlaisen vaiheen kuin sinä. Rupesin miettimään, että mitkä asiat painaa mieltä, ja miksi muut ei kiinnosta. Onko jotain tapahtunut että on syytä olla luottamatta kehenkään jne.
Kävin koulupsykologilla muutaman kerran ja se helpotti oloa huomattavasti, kun sai puhua jonkun kanssa, joka ei voi puhua mun asioista kenellekkään.
Sanoit että et viitsi vaivata asioitasi kuraattorille. Kuraattori on itse alansa valinnut ja haluaa olla apuna ihmisille. Joten älä mieti, etteikö hänelle voisi puhua. On hienoa, että tajuat itse että tarvitset apua. Se on hyvä merkki. Ja hyvä asia on, että olet puhunut kuraattorille. Jos on mahdollista, niin kannattaa kysyä pääsetkö ihan psykologille juttelee ja pohtimaan, että mistä moinen olo on sulle tullut.
Uskon, että kaikki alkaa rullaamaan taas paremmin, kun saan selvyyttä elämään. Helppoa se ei ole ja tarvitsee aikaa. Mutta myös itseltä rohkeutta hakea apua, jota olet tehnytkin. Toivottavasti saat apua pahaan oloosi ja että kaikki alkaisi menemään taas paremmin.
no juu, onhan tuo kuraattori itsekkin sanonu, että voin "häiritä" häntä aina kun on sellanen olo, että tarvii puhua.. mutta ei musta silti tunnu siltä, että kukaan jaksaa/haluaa kuunnella mua. "kavereitanikaan" ei näytä paljon mun asiat kiinnostavan ja vaikka kiinnostaiski, nii en mä niille suostuis mitään kertomaan.
ja musta ei ollenkaan tunnu nyt siltä, että vois alkaa menemään paremmin.. mutta sen näkee sitten joskus.. jos näkee..