Paavo tyrmäsi Eerolan

Kierola huijaa

Pukumies Eerola ei kerro miten työmiehen asialla ollaan ja on oltu tai tullaan olemaan. Kervisen takana populistinen huuhaa puuhastelu ei riitä palkansaaja puolueen statukseen. Eerolan ainut ohjelma julistus on, sainko nimen tai kuvan lehteen sekä kirjoitukseni julkaistiin lehdessä.

Vasemmisto on moderni työväenpuolue
23.6. 04:00

Juho S.A. Eerola arvosteli (Lukijat 22.6.) Vasemmiston politiikkaa ja ilmoitti perussuomalaisten pienempänä puolueena haastavan Vasemmiston omalla ohjelmallaan. Tällaista kokonaisnäkemystä, aloitteita ja ohjelmaa olen perussuomalaisilta nimenomaan peräänkuuluttanutkin.

Valitettavasti Eerolan kirjoituksesta en kuitenkaan onnistunut löytämään yhtään konkreettista esitystä, miten ”kansallismielinen työväestön puolue” (sic!) perussuomalaiset pyrkii parantamaan vähävaraisten ja työläisten asemaa.

Lähinnä kirjoituksesta jäi sellainen käsitys, että esimerkiksi ydinvoiman ja rasismin vastustaminen on huono asia. Ilmeisesti kirjoittaja siis kannattaa näitä asioita.

Vasemmisto on eduskunnassa ollut aktiivinen työväestön puolustaja, ja viikonloppuna hyväksytyssä poliittisessa ohjelmassa on lukuisia asioita, joilla pyrimme parantamaan pienituloisten ja työntekijöiden asemaa.

Vasemmisto vaatii esimerkiksi kymmenen euron lakisääteistä minimituntipalkkaa sitovien työehtosopimusten rinnalle ja perusturvan nostamista 750 euroon. Vuokratyöntekijöiden asemaa pitää parantaa takuupalkalla.

Vasemmisto puolustaa rehellisiä yrittäjiä ja suomalaisia sekä ulkomaalaisia työntekijöitä taistelemalla harmaata taloutta vastaan. Olemme esittäneet, että tarvitaan vahvempi tilaajavastuulaki.

Pienyrittäjien ja itsensä työllistäjien puolesta Vasemmisto on toiminut esimerkiksi vastustaessaan yleistä arvonlisäveron korottamista ja sunnuntaiaukioloaikojen lisäämistä.

Alivaltiosihteeri Hetemäen veroryhmä esittää isotuloisten ja omistajien verotuksen keventämistä.

Vasemmiston vaihtoehto on sosiaalisesti oikeudenmukainen verouudistus ja veropohjan laajentaminen. Pääoma- ja osinkotulojen vero tulee muuttaa progressiiviseksi, suurituloisten verotusta tulee nostaa ja varallisuusvero palauttaa.

Energiapolitiikassa Vasemmisto pyrkii kohti työllistävää hajautettua energiantuotantoa ja haluaa vahvistaa paikallisen energiantuotannon asemaa.

Moderni työväenpuolue on aina myös ympäristöpuolue. Jokaisella on oltava oikeus nauttia luonnon monimuotoisuudesta. Siksi luontoa on pyrittävä suojelemaan kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Rasismia tulemme varmasti vastustamaan kiivaasti jatkossakin.

Paavo Arhinmäki
Puheenjohtaja
Vasemmisto

1

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juho Eerola

      Vielä täällä tolpillaan ollaan. Huomasitko että kirjoitin Paavolle tähän vastineen? Siihen ei vielä ole vastattu..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      53
      2995
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1026
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1001
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe