kirjoittakaa tällenen:

Aikamatka alkoi Helsinginkadun eräältä penkiltä. Vasta Roskapankissa tavattiin ystävä mekaanikko, ja päästiin kunnolla vauhtiin. Huhtikuun ilta väreili kevään kylmyyttä; sitten ilma täyttyi muistikuvilla, väreillä ja hajuilla, hetken aikaa kultainen 80-luku kieppui karnevaalina Kallion kirkon tornikupolin vaiheilla utuisena pilvenä, joka havaittiin, kun käytiin ulkona hakemassa röökiaski kioskilta. Matka jatkui yhä pitemmälle, syvemmälle; siihen, kun oltiin vielä poikia ja tyttöjä. Vuosien trasselinmakuiset kerrostumat limittyivät ja sekoittuivat toisiinsa. Hämärässä ei erottunut, kenen kynsien alla oli likaa ja kenen ei. Seuraavana aamuna ei yksikään muistanut, millainen silmäpako aika-avaruuteen oli viime iltana hetkeksi tullut.



* Haastan kaikki muutkin kirjoittamaan.

(Kotitehtäväsikö? Heh. Tai minun.)


DeLoreanin kyydissä


Liftasin nuoruudessani huonoon kyytiin ja jouduin turhan kauas. Auto oli kyllä upea (hopeinen ja raskaasti modifioitu DeLorean '82), mutta nuori kuski aivan sekopää, kuten näyttelijät usein ovat.
Poika sanoi tarvitsevansa apua menneisyyden muuttamisessa, ja minä uteliaisuuttani suostuin (en hyväntahtoisuuttani). Se oli hölmöä. Palatessamme tulevaisuuteen kaikki oli toisin, eikä hanasta enää tullut vettä.
Nyt ajattelen vain teorioita, kaaosta ja suhteellisuutta.

Minä en tarvitse koneita. En tarvitse vilkkuvia valoja tai piipittäviä ääniä. Matkustan kaikkein alkeellisimalla tavalla. Laitan silmät kiinni ja olen jo toisaalla. En ole enää sidottuna aikaan tai paikkaan.

Tekotaiteellisuusko elämän suola? Mutta kaikkea kai pitää kuitenkin kokeilla :)

***

Minulla on cd-teline, maailmanpyörän näköinen ja oikein hieno ja kiiltävä, vaikkakin pari pinnaa puuttuu, ja jalat sillä tärisevät välistä kuin heikosti epileptisellä hevosella. Valkoisiin Puma-sukkiin hukutetut varpaani pyörittävät telinettä, ja se kolisee rattoisasti ja varpaani työskentelevät yhä nopeammin. Eilen poimin pyörästä Pink Floydin levyn. Kuunneltuani sitä tarpeeksi, viskasin sen ulos ikkunasta, ja se lensi niin pitkälle etten sitä enää saattanut nähdä. Vaikkei minulla kyllä ollut silmälasejakaan päässäni.

Olin tutustumiskäynnillä Ainolassa, Sibeliuksen museoidussa kodissa. Toisten vielä ihastellessa Janne-vainaan kiikkustuolia päätin lähteä alas rantaan. Katsellessani joutsenia ympärilläni alkoi väreillä, kaukaisuudessa suriseva moottorivene katosi kuin ilmaan ja tunsin jonkun ilmestyneen viereeni. "Kaunis päivä", sanoi Sibelius sikari suupielessään, ja kysyi, olisiko minulla tulta. Vastasin, etten valitettavasti tupakoinut. Sibelius murahti tyytymättömänä, ilma väreili taas ja moottorivene ilmestyi tyhjästä näkyviin.

Joskus toisinaan kauan odotettu asia, joka tapahtuu huomenna, on aikamatkan kaltainen. Malttamattomana lapsena suljet silmäsi ja toivot unen tulevan sukkelaan. Nykyään aikamatkustan mukavimmin Johnny Walkerin kanssa, joka pitää myös itsekin Chopinista.