Hei!
Olen graduvaiheessa oleva tuleva historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Pedagogisista on myös muutama kurssi suoritettuna, mutta tarkoitukseni on kyllä ne gradun jälkeen suorittaa. Olen ajatellut suorittaa vielä jonkin kolmannen opetettavan aineen pätevyyden jossakin vaiheessa. Kiinnostaisi tietää, onko ihmisillä joitakin erikoisia opetettavien aineiden yhdistelmiä, esimerkiksi kieli- ja ei-kieliaineiden yhdistelmiä. Itse olen ajatellut, että uskontotiede olisi ehkä järkevin vaihtoehto kolmanneksi. Toisaalta haluaisin opiskella espanjaa, jota olen pari vuotta kielikeskuksessa jo opiskellut. Tottakai ensin pitäisi saada sivuaineoikeus. Espanjan osalta ratkaisu perustuisi ehkä enemmän intohimoon. Työllistyminenkin tällä aineyhdistelmällä hieman epäilyttäisi.
Kertokaa kokemuksianne "erikoisista" aineyhdistelmistänne. Varsinkin kieli- ja reaaliaineiden yhdistelmistä. Pitäisikö pitää espanja vain harrastuksena?
Aineyhdistelmistä
3
609
Vastaukset
- dfsfsdfdsfds
Erikoinen ja poikkeava aineyhdistelmä on eduksi, koska HY-opettajia on niin läjäpäin että kilpailu heidän osaltaan vakituisista opettajanviroista on oikeasti tänäpäivänä pirun kovaa.
- Sivuaineilija
Moi!
Tähtäätkö yleissivistävällä puolelle (peruskoulu/lukio) vai ammatilliselle puolelle?
Peruskoulu-lukio-linjalla uskontotiede on ihan OK. Muita vaihtoehtoja: filosofia ja suomen kieli.
Ammatillisella puolella ei opeteta historiaa, mutta yhteiskunta- ja työelämätietoa yms. Sinnekin on historianopettajia sijoittunut. Hyviä sivuainevalintoja: tietotekniikka, oikeustiede, kansantaloustiede, muut taloustieteet (noilla nimittäin pääsee opettamaan myös ammattiaineita joten työllistyvyys paranee).- hep7890
Tarkoitukseni olisi toimia aineenopettajana yläasteella tai lukiossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2704683Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292841Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601419
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180