pentu ja vanhakoira

reagoida ja kieltää moinen uunoilu. Kannattaa silti pysytellä kohtuudessa eikä tehdä vanhankaan koiran elämää mitenkään turhan hankalaksi. Pidätte vaan molempia hyvänä ja ärähdätte takaisin vanhemmalle jos alkaa machoilemaan liikaa. Kun asian käsittelee huumorin keinoin, eikä turhia kiukkuisena komentele, niin eiköhän se asia siitä hoidu.

No ei 9-vuotias koira vielä vanha välttämättä ole, tosin riippuu laadusta. Jotkin koiran elävät hyvinkin hoidettuina kaksi kertaa niin vanhoiksi kuin tuo vanhempi koiranne nyt on, kun taas jotkut koirat elävät nuoremmiksi kuin tuo vanhempi koiranne nyt on.

Mutta jos vanhempi koiranne kuritta pentua, niin saat olla varma siitä, että pentu kasvaa saman laiseksi ja mahdollisesti vielä pahemmaksi, eli ei ikinä aikuisena siedä muita koiria. Tiedän useammankin koiran, jotka ovat nykyaikana toisille koirille todellisia räyhäreitä, sen seuaruksena että ovat pentuina kohdanneet vain kerrankin aggressiivisen koiran.

Enää tuon nuoremman koiranne seuraan älkää ikinä ottako toista koiraa, sillä tuo koirapentunne on varmasti ottanut mallia vanhemman koiranne huonoista käytöstavoista, eli pyrkii aikuisena kurittamaan koiranpentuja kotonaan ja periyttämään niille samat huonot tavat. Vasta tuon nuoremman koiranne elämän jälkeen hankkikaa jatkossa lisää koiria, mikäli haluatte jossain vaiheessa toisille koirille lempeän koiran.

Koiranpennun ei tarvitse kohdata kuin kerran vähänkin ärähtävä aikuinen koira, niin se kuvittelee elämän olevan toisten koirien kanssa pelkkää kilpailua tai pelkää jatkissa toisia koiria aina.

En sano tätä pahalla, vaan nyt olette vakavan asian keskellä, josta itsellänikin on henkilökohtaista kokemusta. Omakaan koirani vain räyhäilee muille koirille, koska kerran sen ollessa pentu aikuinen koira alisti sen.

Mahdotonta vastata, kun et kertonut paljon tilanteestanne. Joku ehti jo kysyä pennun ikää ja kuinka kauan ollut teillä. Kuinka koirat on esitelty toisilleen, mitä muuta olette tehneet (saako koirat olla koko ajan samoissa tiloissa, minkä luonteinen pentu muuten on, käykö vanhemman hermoille - useimmiten pennut ovat aika rasittavia, jne. jne.)?

Oma kokemus juuri äskettäin on, että vieläkin vanhempi koira kuin teillä oppii uuteen pentuun. Meillä uroskoira on luonteeltaan peruslempeä, mutta toki jo tapoihinsa pinttynyt. Siksi ei kuviteltukaan, että pentu voisi noin vain tulla sen reviirille. Pentu esiteltiin sille rauhallisesti ja alkuaikoina vahdittiin, ettei varsin räväkkäluonteinen pentu päässyt roikkumaan jatkuvasti toisen karvoissa. Se sallittiin, jos vanhempi koira ärähti aiheesta pennulle, mutta jos tilanne uhkasi mennä pennun itsepäisyydestä johtuen sietämättömäksi, pidettiin ne eri huoneissa (pentukehää tai koira/lapsiporttia kannattaa harkita). Koiria totutettiin toisiinsa pikkuhiljaa, yhteisiä leikkihetkiä valvottiin ja pidettiin huoli, että ne päättyivät aina "onnistumiseen" eli molemminpuoliseen hyväänmieleen. Pentu otettiin ulkona kiinni hihnaan ennen kuin se ehti riehaantua liikaa.

Kärsivällisyyttä siinä vaadittiin ja vanhempaa koiraa innostettiin ja kehuttiin vuolaasti joka kerta, kun se osoitti oma-aloitteista ystävällisyyttä pennulle. Asiaa varottiin lähinnä siksi, että kyseessä on isohko rotu, eli ison koiran "oikea" ärähdys voisi tehdä pahaa jälkeä. Nykyään pentu saa nukkua ison koiran jalkojen päällä, eikä niitä tarvitse valvoa muuta kuin silloin, kun pennulla alkaa ruoka-aika lähestyä (muuttuu nälkäisenä hiukan raivopäiseksi...) tms. erikoistilanteissa.

Niin ja hirveän tärkeää on ollut, että koko talonväki ja vieraat huomioivat aina ensin ison koiran ja vasta sitten pennun, sitä on vieraille korostettu ennen heidän tuloaan. Kaikilla tämmöisillä tavoilla on pyritty osoittamaan vanhemmalle koiralle, että pentu ei uhkaa sen asemaa, vaikka sille leperrellään ja sen kanssa täytyy kouluttamisen vuoksi puuhata paljon. Plus tietysti osoitettu, että vanhalla koiralla on omat erikoisoikeutensa (saa aina ruokansa ensin, saa edelleen lojua sohvalla... vaikka pentu ei saa jne.). Haluttiin osoittaa vanhemmalle koiralle, että pennusta on sille vaan mukavaa seuraa, jos jotain. Ja nyt näyttää, että rauhallisesti ja määrätietoisesti toimien on onnistuttu, tosi nopeasti vieläpä.

Ongelman avain on siinä, että mietitte, millainen iso koiranne on luonteeltaan. Sitten sopeutatte pennun ja ison koiran yhteiselon "vanhuksen" mukaan, sen ehdoilla. Ja olette ehdottoman tarkkoina, ettei pääse tulemaan ärinää aiheuttavia tilanteita, luotte hyviä tilanteita ja kehutte kauheasti jokaisesta onnistumisesta. Ehdottomasti ette säälittele pentua, jos vanhempi murahtaa sille "aiheesta", jotta se ei opi pelkäämään, koska pennut tietävät, että niiden asema on majan matalin ja isompia kunnioitetaan. Estätte sellaisten tilanteiden syntymisen, että pahoja vaurioita voi sattua. Ja olette varmoja, osoitatte omalla käytöksellänne erityisesti isolle koiralle, että laumanjohtaja on nyt näin päättänyt ja luottaa siihen, että homma menee hyvin. Olette kärsivällisiä ja rauhallisia. Mitä pidempään tilanne on teillä jatkunut ilman johdonmukaista totuttamista, sen vaikeampi homma on nyt saada hallintaan, mutta jos vanha koira on tervepäinen (miksipä ei olisi?), niin se onnistuu varmasti, kunhan itse toimitte oikein.

Eli, jos koira haluaa olla rauhassa se pitää sille suoda. Auttaa jo pitkälle. Hankkikaa vaikka joku helposti rajattava juttu (esimerkiksi näyttelyhäkki), johon se saa vetäytyä rauhassa, ei mitään asiaa pennulla sinne. Eikä keskenään valvomatta. Meillä vanhempi koira kyllä saa aika vapaasti komentaa pentua, ja oppi menee perille kaikkein parhaimmin. Vanha koira varoittelle ihan perusasioistakin, esim, jos pentu pyrkii pöydille tai roskiksille, niin vanhus kertoo, että ei saa niin tehdä. Aina on meillä niin tehneet, eikä yhdestäkään koirasta ole tullut pelokasta tai arkaa. Tervepäinen koira, jos se saa myöskin levätä, ei pientä pentua satuta.

Meillä on vanhoilla koirilla ollut aina tiettyjä etuoikeuksia, ei nuo pennut niitä kauaa kyseenalaista. Esimerkiksi vanha koira saa tulla sohvalle, pentu ei. Molemmat koirat saavat erikseen huomiota, omat lenkit ja omat koulutuksensa. Luista ei tarvitse tapella, vanhus valitsee itselleen tietysti parhaan, ja pentu tyytyy siihen, mitä jää. Mutta ydinluita on aina saatavilla.

Puutumme vasta sitten kun on oikeasti tarvis puuttua, vielä ei ole sellaista tilannetta vastaan tullut. Mutta olemme varautuneet myös siihen, että jos vanhuksella meinaa hermo mennä, niin pentu otetaan pois. Sanoin saatamme jo nyt puuttua, eli kutsutaan pentu pois esim. ulkona, jos vanha haluaa paistatella auringossa, ja pentu haluaisi leikkiä. Ja leikimme pennun kanssa sitten itse.

Joskus näyttää, että pentu pelkäisi vanhempaa, terve varovaisuus on ihan hyvästä, ja jokaikisen pennun kohdalla on joitakin sellaisia tilanteita ollut. Yhdestäkään ei ole tullut aikuisena mitään epäsosiaalisia remmirähjääjiä. Pentuja eivät ole koskaan vahingoittaneet, isompia yhteenottoja on tullut vasta, kun pentu lähestyy aikuisikää. Silloin selvittävät välinsä, ja tilanne rauhoittuu taas. Itse uskon, että ihmisen ei ikinä pidä puuttua liikaa koirien väleihin. Jos ei oikeasti ole pakko. Meillä on tosin säännöllisesti vieraillut kotonamme kaikenikäisiä koiria, joten pennut eivät ole olleet yhdellekään mikään uusi kokemus. Mutta onhan se valtava muutos silti, kun se jääkin taloon, ja yrittää pennun reippaudella käydä taloksi:) Ja on jatkuvasti mielellään härkkimässä.

Vanhakin koira sopeutuu siis pentuun, tosin meidän "vanhus" on vasta kymmenvuotias, ja elämänsä parhaita vuosia tuntuu elävänsä. Ikä ei siis paina, eikä vaivoja ole. Ja luonteeltaankin kun on energinen ja raisummasta menosta pitävä.

Aloittajalle siis, kehoittaisin pistämään ensi nuo perusasiat kuntoon, jos ei jo ole. Eli vanhemmalle koiralle oikeus lepoon, niin halutessaan, sekä paikka, johon ei pennulla ole mitään asiaa. Meillä on molemmilla omat paikkansa, ja jos ne ovat siellä, niin edes ihmiset eivät mene häiritsemään. Joskus on pakko siivota boksit ja tyhjentää sieltä enimmät "aarteet", mutta silloin, kun koira ei siellä itse ole. Mitä sitten mahtaakaan tarkoittaa "ottaa kunnolla kiinni", onko kyse pienestä ja nopeasta näykkäisystä rumalla äänellä höystettynä vai oikeasti, kovasta puremisesta? Joka tapauksessa aloittakaa alusta, ja keskittykä nimenomaan nyt siihen vanhaan koiraan, ja sen tyytyväisyyteen. Sekä tarkkaan, mutta hienovaraiseen valvontaan.