Olen 17-vuotias tyttö, ujo, hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Kavereita minulla ei ole koskaan ollut paljon, jossain vaiheessa enemmän, jossain vaiheessa vähemmän. Minua kiusattiin koko ala-asteen ajan ja vielä ylä-asteellakin, mikä on vaikuttanut minuun suuresti ja painanut itsetuntoni hyvin alas missä se on sitten aina pysynytkin lyhytaikaisia nousuja lukuunottamatta. Tällä hetkellä minulla on noin viisi ystävää ja jonkin verran kavereita. Ongelma ei ole ystävien määrä, vaan laatu. Minulla on usein ystävien seurassa tunne, että he ovat kanssani jotenkin velvollisuudentunteesta eivätkä oikeasti välitä minusta ainakaan siinä määrin kun minä heistä. Itse olen hyvin sydämellinen ja haluaisin viettää paljon aikaa ystävien kanssa ja osoittaa että välitän heistä. Lähes aina minä saan ehdottaa tapaamisia, joihin ei läheskään aina suostuta. Ja jos suostutaankin, niin sitten saatetaan tehdä oharit viime hetkellä mitä vähäpätöisempään syyhyn vedoten. Ulkopuolisuuden tunne lisääntyi reilusti, kun yksi läheisimmistä ystävistäni alkoi seurustella vanhemman, melko kelvottoman jätkän kanssa, jolle uhraa lähes kaiken aikansa. Ongelmia tuottaa myös se, että ystäväni ovat kaikki hetkessä eläjiä ja spontaaneja, kun itse olen henkeen ja vereen suunnittelija-tyyppiä ja tykkään suunnitella ja sopia asiat jo hyvissä ajoin etukäteen.
Harmaa persoonani on myös varmasti suurin syy siihen, miksi en ole koskaan seurustellut. Noin vuosi sitten tutustuin alkoholiin, mikä pienissäkin määrissä muuttaa persoonaani paljon. Kännissä olen rohkea, estoton ja flirttaileva, ja olenkin saanut päissäni jätkiltä melko paljon huomiota ja viettänyt useita yhden illan kestäviä sekoiluja ( ei sänkyyn asti kuitenkaan..). Jokin aika sitten tutustuin (päissäni) hiukan vanhempaan, melko erilaiseen ja persoonalliseen poikaan. Kännissä menin sitten halailemaan ja pussailemaan tätä, ja annoin hänelle väärän kuvan tunteistani. Jätkä sitten ihastui minuun ja kävimme kahvilla (selvinpäin tietenkin), missä minusta meillä meni ihan kivasti, vaikka kumpikin olimme selvästi hiljaisempia ja pidättyväisempiä kuin alkoholia nautittuamme. Sitten yhtenä viikonloppuna hänelle hiukan suututtuani menin kännissä pussailemaan tuntematonta jätkää, josta tuo minuun ihastunut jätkä sai kuulla, loukkaantui ja ilmeisesti hänen kiinnostuksensa sammui siihen..Oli kuulemma jo kahvilla huomannut, ettei "meidän jutusta taida tulla mitään. Pusu kadutti myöhemmin ja oli ja on täysin merkityksetön.
Vaikka silloin kun hänellä vielä oli tunteita minua kohtaan, pidin jätkää aivan pellenä ällötyksenä ja vain nauroin hänelle, niin nyt kun olen menettänyt hänet, niin olen ajatellut häntä paljon ja orastamassa ollutta suhdettamme. Hän tulee usein myös uniini. Minua harmittaa tapa jolla meidän juttu päättyi ja haluaisin jutella hänen kanssaan, mikä tosin voi olla melko vaikeaa, koska hän ei ilmeisesti halua edes nähdä minua enää..
Tämän vuodatuksen päättääksi haluaisinkin kysyä, että miten saisin itseeni enemmän persoonallisuutta, "sitä jotain", ihan selvinpäinkin? Miten saisin poikien huomion? En pysty enkä halua olla tekopirteä, flirttaileva hölösuu, se tuntuisi tosi teennäiseltä. Olisiko mitään vinkkejä siihen, miten pystyn pikku hiljaa lisätä rohkeuttani ja sosiaalisuuttani? Mielestäni ja muiden kommenteista päätellen olen ihan kaunis, joten ulkonäkö tuskin on syy ikisinkkuuteeni. Tietysti vähän voisi aina laihduttaa, kiinteityä ja muutta hius- tai pukeutumistyyliä..Tuntuu vaan niin pirun pahalta katsoa muiden onnea ja kuhertelua, kun itsellä ei ole ketään. Joskus on vaikea ymmärtää, mikä itsessä on vikana ja mikä seurustelevissa tytöissä parempaa kuin itsessä.
Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän ja vastata! (:
Hauskaa kesää : )
Harmaa persoonani on myös varmasti suurin syy siihen, miksi en ole koskaan seurustellut. Noin vuosi sitten tutustuin alkoholiin, mikä pienissäkin määrissä muuttaa persoonaani paljon. Kännissä olen rohkea, estoton ja flirttaileva, ja olenkin saanut päissäni jätkiltä melko paljon huomiota ja viettänyt useita yhden illan kestäviä sekoiluja ( ei sänkyyn asti kuitenkaan..). Jokin aika sitten tutustuin (päissäni) hiukan vanhempaan, melko erilaiseen ja persoonalliseen poikaan. Kännissä menin sitten halailemaan ja pussailemaan tätä, ja annoin hänelle väärän kuvan tunteistani. Jätkä sitten ihastui minuun ja kävimme kahvilla (selvinpäin tietenkin), missä minusta meillä meni ihan kivasti, vaikka kumpikin olimme selvästi hiljaisempia ja pidättyväisempiä kuin alkoholia nautittuamme. Sitten yhtenä viikonloppuna hänelle hiukan suututtuani menin kännissä pussailemaan tuntematonta jätkää, josta tuo minuun ihastunut jätkä sai kuulla, loukkaantui ja ilmeisesti hänen kiinnostuksensa sammui siihen..Oli kuulemma jo kahvilla huomannut, ettei "meidän jutusta taida tulla mitään. Pusu kadutti myöhemmin ja oli ja on täysin merkityksetön.
Vaikka silloin kun hänellä vielä oli tunteita minua kohtaan, pidin jätkää aivan pellenä ällötyksenä ja vain nauroin hänelle, niin nyt kun olen menettänyt hänet, niin olen ajatellut häntä paljon ja orastamassa ollutta suhdettamme. Hän tulee usein myös uniini. Minua harmittaa tapa jolla meidän juttu päättyi ja haluaisin jutella hänen kanssaan, mikä tosin voi olla melko vaikeaa, koska hän ei ilmeisesti halua edes nähdä minua enää..
Tämän vuodatuksen päättääksi haluaisinkin kysyä, että miten saisin itseeni enemmän persoonallisuutta, "sitä jotain", ihan selvinpäinkin? Miten saisin poikien huomion? En pysty enkä halua olla tekopirteä, flirttaileva hölösuu, se tuntuisi tosi teennäiseltä. Olisiko mitään vinkkejä siihen, miten pystyn pikku hiljaa lisätä rohkeuttani ja sosiaalisuuttani? Mielestäni ja muiden kommenteista päätellen olen ihan kaunis, joten ulkonäkö tuskin on syy ikisinkkuuteeni. Tietysti vähän voisi aina laihduttaa, kiinteityä ja muutta hius- tai pukeutumistyyliä..Tuntuu vaan niin pirun pahalta katsoa muiden onnea ja kuhertelua, kun itsellä ei ole ketään. Joskus on vaikea ymmärtää, mikä itsessä on vikana ja mikä seurustelevissa tytöissä parempaa kuin itsessä.
Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän ja vastata! (:
Hauskaa kesää : )
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kokeile esim. muuttaa hius- ja pukeutumistyyliäsi hieman, niin saat lisää itsevarmuutta. :) Itsekin olen syrjäänvetäytyvä ja hiljainen persoona, mutta olen huomannut että tärkeintä on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Tekopirteät ihmiset ovat rasittavia, sellainen ei ainakaan kannata olla. Seurustelevat tytöt eivät ole lainkaan seurustelemattomia parempia, kyllähän jotkut tieten tahtoen valitsevat sinkkuuden! Poikaystävä löytyy varmasti ajallaan, kun vähiten sitä odotat! Muista, että on olemassa paljon myös sinun kaltaisia poikia, et vain ehkä ole huomannut heitä koska hekin vetäytyvät syrjään ja ovat muutenkin ujoja. Poikien seurassa saat kyllä huomiota olemalla oma itsesi - hyviä keskustelunaiheita ovat esim. musiikki ja elokuvat, koulu..ja kerro omia kokemuksiasi ja mielipiteitä asioista. Onnea miehenmetsästykseen! ;)
Ole hyvä vain!
Samanlaisia mietteitä on minullakin, mutta tyttöihin liittyen. En todellakaan ole mikään räiskyvä persoona, vaan melko vaitelias ja varautunut. En kuitenkaan varsinaisesti ole ujo.
Ikää on 18 vuotta, mutta tyttöä ei. Ulkonäkö on, mitä on, ja jostain kumman syystä jotkut vähemmän tutut tai tuntemattomat saavat päähänsä kysyä, pyöriikö tyttöjä ympärilläni ihan riesaksi asti. Luulevat naismagneetiksi.
Ulkonäköni vetoaa itseäni huomattavasti vanhempiin naisiin, ei ikäisiini. Miksi? Jos joku osaisi tuohon vastata, olisin erittäin kiitollinen. Ja minä varmasti olen yksi niistä pojista, joista edellinen vastaaja mainitsi.
Hyvää juhannusta teille!
Sulle 18-v. poika, annat ilmeisesti ikäistäsi kypsemmän ja melko vakavahenkisen kuvan itsestäsi. Se, että 16-18-vuotiaat varhaiskypsät "naiset" eivät roiku kaulassa mennessäsi diskoon, ei varmaan mitenkään ennakoi tulevaa seurustelumenestystäsi tai avio-onnea. Olet seurustelevaa ja uskollista tyyppiä, ja hyvä ehkä että et ole kaikkiin sekoiluihin mukaan mennyt. Arvaanko oikein, että ryyppääminenkään ei kiinnosta?
Saatat lopulta päätyä naimisiin paljon onnellisemmin kuin eräät muut.
...suosittelen treffipaikaski jotain sellasita paikkaa, jossa ei tarvitse istua nenäkkäin kahvikuppia hämmentäen. Itse olen olllut epävarma nuorena ja tapasin ujon mieheni netissä. Kirjoittelimme ensin, vaihdoimme kuvat ja sitten treffasimme satamassa, kävelimme, katselimme veneitä, kävimme museossa (voi olla mikä vaan yhteisen kiinnostuksen kohde), pelasimme minigolfia ja piipahdimme kaverini luona kylässä. Kun on tekemistä, ei tarvitse vaivautua hiljaisista hetkistä. Tekeminen voi olla keilaamista, huvipuisto, jne. Elokuvia ja sen tyylistä en suosittele ekoille treffeille, koska silloin hiljaisuudesta tulee liian pitkä eikä toiseen pääse tutustumaan. Jos saat olla sinulle tutusssa paikassa, esim. oman harrastuksesi parissa, ehkä silloin on helpompaa olla oma itsensä?
P.s. Luulen, että sinussa ei ole vikaa vaan nykyisillä ystävilläsi on epävarmuutta itsestä ja kyseenallaisia poikakavereita. Kulje vain omaa tietäsi, löydät kyllä aitoja ystävyyssuhteita kunhan uskallat ottaa riskejä.
Unohda hetkeksi miesasioiden miettiminen ja tee vaikka seuraavia:
1) Ulkonäkö kuntoon. Sitä tarvitaan pinnallisessa maailmassamme. Laihduta jos täytyy, vähän punttireeniä kans. Hoikanjäntevä tytsy on paras. Vedä tukka ponnarille, jos se sopii sulle. Siitä tulee sporttisen tyttömäinen ilme. Rennonsiistit vaatteet, farkut on jees. Ei tarvi olla kallista. Eikä ainakaan mitään teinipissistyyliä.
2) Kunto kuntoon. Säännöllistä reeniä. Kovassa kunnossa jaksaa paremmin, uni maittaa ja ryhdikäs ruoto on aina puoleensavetävä.
3) Aktivoidu. Tee mitä tahansa, paljon. Oli se sitten ns. hyödyllistä tekemistä tai ei. Ajan mittaan se jättää jälkensä, etkä enää näytä tylsistyneeltä sohvavihannekselta. Toisaalta joka ilta pari tuntia ennen nukkumaanmenoa pitää jättää itselleen pari tuntia totaalista chillailuaikaakin. Että rentoutuu, ja unikin tulee paremmin.
Ota vaikka vuoden projekti, pidä päiväkirjaa, ota kuvia itestäs. Sitten voit jälkeenpäin ihailla ennen-jälkeen-kuvia ja miettiä, että miten olinkaan noin tylsän oloinen tyyppi aikaisemmin.