kiinnostunut näistä malleista,hinnat ja tilat näyttäs olevan kohdallaan meikäläisen putjettiin,tarjontaakin on mistä valita,mutta kokemuksia kyseisistä kaivattais?
Bella,660-700
merelle..
2409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Bella 700:lla huristelin kolmisen vuotta ja ihan tyytyväinen kapistukseen olin. Ei mikään merikelpoisin kapistus mutta yli 10m/sek tuulilla parimetrisissä aalloissa ei mitään hätääkään ollut. Erittäin taloudellista menoa. Hieman ahdas mutta yöpyminen onnistuu parilta aikuiselta. 1-2 pienempää mahtuu varmasti myös yöpymään. Suosittelen venettä kuitenkin, ihan hyvä hintaan/kokon nähden ja kun käy kokeilemassa niin siitähän se homma lähtee....
Ihan ok peruspaatti. Kokoonsa nähden edullinen hankkia mutta hidashan tuo on. Kippari-lehdessä oli vertailussa, miinusgta tuli keulan surkeasta kantavuudesta, pikkuaallokossa roiskii ja isommassa aallokossa saa jännätä koska sukeltaa aaltoon. Taloudellisuuttakin kyseenalaistettiin, tuntikulutus on pieni mutta toisaalta eihän tuo tunnissa kulje juuri mihinkään....