Jokainen maa tehköön luonnolleen mitä haluaa

On nykyisen maailman asenne.Kellekkään ei kuulu ,onko Suomessa teollisuuspuutarhametsää ,tai tuleeko Amazoniasta maissipeltoa ja sellupuutarhaa.

Vähiten se kiinnostaa niitä ,joitten mielestä ihmisen on täytettävä maa-vaikkei se tarkoitakaan kirjaimellisesti moista kehotusta-onhan ihmien toisaalta asetettu luonnon herraksi ja hoitajaksi, joten pitäisihän hoitajalla olla joku tolkku päässään.
Globaalia suunnitelmaa ei ole olemassa ,koska asenne on: jokainen tehköön mailleen kuten haluaa ,ja nykyisen käytännön mukaan maat ovat sen ,kuka ne omistaa nykyisin-ennenhän ei maata kukaan omistanut. Vasta maanviljelyn myötä syntyi maanomistus nykymittasuhteissa.
Erillisvaltiot ovat luonnon suurin potentiaalinen vaara ,ollessaan vapaita toimimaan niinkuin haluavat. Kuolonkilpailu käydään aikaa vastaan: yhdistyykö maailma päättämään yhdessä luonnosta ,ennenkuin se on jo turhaa.
Toinen vaaratekijä on kulutusyhteiskunnassa ,joka perustuu osakkeenomistajien haluun saada runsaat osingot sijoituksilleen ja se tapahtuu vain tuottamalla joka vuosi enemmän tuotteita-ei siis tuottamalla tuotteita ,jotka kestäisivät seuraavat 50v. kuluttajan kodissa. Tähän liittyy kulutuksen muuttuminen kertakäyttöluonteiseksi ,jossa tavaran rikkoutuessa, sitä ei korjata , vaan se vaihdetaan uuteen ja vanha hajotetaan raaka-aineiksi tai viedään kaatopaikalle , usein kehitysmaihin kaatopaikalle.
(Entäs työläinen: tarpeet ovat loputtomat ,joten työläisen on tehtävä aina töitä ,jollain uudella alalla ,jos jääkaappifirmasta tulee loparit liian hyvien jääkaappien vuoksi.)
4365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja kaiken tämän saa aikaiseksi hillitön väestönkasvu kehitysmaissa, joka muuttaa kehitysmaat ylikansoitetuksi teollisuuspajavaltioiksi. Sieltä rahdataan sitten puolilmaista kulutustavaraa Eurooppalaisten iloksi.
Vahva euro ja dollari pitää huolen myös siitä ettei mitään kannata korjata kun uuden saa samalla hinnalla.

Äänestä
  • Arviot lajien katoamisvauhdista osoittavat ,että olemme totaalisen tuhon huoneessa. Arvion mukaan joka kuudes minuutti tuhoutuu sukupuuttoon yksi eläin tai kasvilaji. Eikä tarvita kuin vajaat 300 vuotta ,ja mitään ei ole jäljellä.
    Voidaanko siis sanoa ,että kapitalismi on ainoa toimiva yhteiskuntajärjestelmä ?
    Miten sitä voidaan sanoa toimivaksi ,jos se tuhoaa "talon" ,jossa asumme ?

    Äänestä

  • päiväpöllö kirjoitti:

    Arviot lajien katoamisvauhdista osoittavat ,että olemme totaalisen tuhon huoneessa. Arvion mukaan joka kuudes minuutti tuhoutuu sukupuuttoon yksi eläin tai kasvilaji. Eikä tarvita kuin vajaat 300 vuotta ,ja mitään ei ole jäljellä.
    Voidaanko siis sanoa ,että kapitalismi on ainoa toimiva yhteiskuntajärjestelmä ?
    Miten sitä voidaan sanoa toimivaksi ,jos se tuhoaa "talon" ,jossa asumme ?

    Kapitalismiko niitä lajeja tuhoaa?

    Väittäisin että kaikkein armottomin ja raaoin luonnon tuhoaminen ja sukupuuttojen aiheuttaminen on aikaansaatu näissä taannoisissa ei-kapitalistisissa valtioissa. Sopii käydä katsomassa sosialistisen paratiisin karmeita jälkiä vaikka keskisessä Kuolassa, Komin tasavallassa tai Norilskissa. Puhumattakaan Muurmanskin rannikon ydinjätekaatopaikoista...

    Äänestä

  • huuuugo kirjoitti:

    puhut muista ja samalla maassamme on lisätty ydinvoimaloiden rakennuspäätöksiä. Niidenhän ei pitänyt olla lainkaan vaarallisia, vaan puhtaimmista puhtaimpia.
    Toivottavasti en kuule yhdenkään ydinvoimaa puoltaneen myöhemmin alkavan kritisoimaan eri maiden ydinvoimajätöksistä koska ovat niin koivin ponnekkaasti liputtaneet sen vaarattomuuden puolesta.
    Venäjän jätehuolto on yksi esimerkki taantumuksesta mutta eipä tuo niin kummoinen ole ollut muuallakaan sillä esimerkiksi mereen piilotetut muovijätökset eivät tee maasta siistiä vaan raukkamaista jätteiden piilottelijaa jolla ei ole mitään "kiiltokuvansa" takana, siis mitään hyvää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

päiväpöllö kirjoitti:

On nykyisen maailman asenne.Kellekkään ei kuulu ,onko Suomessa teollisuuspuutarhametsää ,tai tuleeko Amazoniasta maissipeltoa ja sellupuutarhaa.

Vähiten se kiinnostaa niitä ,joitten mielestä ihmisen on täytettävä maa-vaikkei se tarkoitakaan kirjaimellisesti moista kehotusta-onhan ihmien toisaalta asetettu luonnon herraksi ja hoitajaksi, joten pitäisihän hoitajalla olla joku tolkku päässään.
Globaalia suunnitelmaa ei ole olemassa ,koska asenne on: jokainen tehköön mailleen kuten haluaa ,ja nykyisen käytännön mukaan maat ovat sen ,kuka ne omistaa nykyisin-ennenhän ei maata kukaan omistanut. Vasta maanviljelyn myötä syntyi maanomistus nykymittasuhteissa.
Erillisvaltiot ovat luonnon suurin potentiaalinen vaara ,ollessaan vapaita toimimaan niinkuin haluavat. Kuolonkilpailu käydään aikaa vastaan: yhdistyykö maailma päättämään yhdessä luonnosta ,ennenkuin se on jo turhaa.
Toinen vaaratekijä on kulutusyhteiskunnassa ,joka perustuu osakkeenomistajien haluun saada runsaat osingot sijoituksilleen ja se tapahtuu vain tuottamalla joka vuosi enemmän tuotteita-ei siis tuottamalla tuotteita ,jotka kestäisivät seuraavat 50v. kuluttajan kodissa. Tähän liittyy kulutuksen muuttuminen kertakäyttöluonteiseksi ,jossa tavaran rikkoutuessa, sitä ei korjata , vaan se vaihdetaan uuteen ja vanha hajotetaan raaka-aineiksi tai viedään kaatopaikalle , usein kehitysmaihin kaatopaikalle.
(Entäs työläinen: tarpeet ovat loputtomat ,joten työläisen on tehtävä aina töitä ,jollain uudella alalla ,jos jääkaappifirmasta tulee loparit liian hyvien jääkaappien vuoksi.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu