ELikkä, oon siis viimeset puol vuotta ollu tosi sekasin, tai tuntuu ku aattelen sitä aikaa että oisin eläny ns "kuplan" sisällä ja että en ois ollu henkisesti läsnä ollenkaa. epäilen et mulla ois dissosiaatio häiriö mutta nyt sit taas pitkästä aikaa tuntu olo normaalilta, ja nyt heti ku iskä heräs, aloin pelkäämään että se tulee huutaa mulle niinku sillä on tapana jos valvon pitkään ja muutenki se aina huutaa mulle joka asiasta. outoo on se että tän "kauden" aikana jos se on huutanu ni se ei oo oikeestaa tuntunu miltää, toisinku ennen halusin aina pitää puoleni vaikka se sattu ku tuntu että en kelpaa tällasena kun se huus mulle kokoajan, ja joka asiasta! No mutta kuitenki nyt tuli taas ihan outo olo ettei pelota yhtää vaikka se tulis huutaa mut päätä alko särkeen IHAN SIKANA. siis ku oon miettiny että mulla ois dissosiaatio häiriö mutta voisko se tulla näin "Pienestä" asiasta? ku yleensä tällane tulee jostai lapsuuden kauheesta traumasta eikä mulla mitää sellasta oo ollu. Nytki tuntuu et sormet vaa näpyttelee mut en aattele mitää mitä kirjotan että sori jos teksit on sekavaa !
ja oon siis 17 vuotias tyttö
ja oon siis 17 vuotias tyttö
Vastaukset 4
Vanhimmat
mullon ihan sama juttu!!!!!!!!! mikään ei haittaa ja tuntuu etten ole itseni sisällä. Voisin olla kuka vaan.... Kuulostaa ihan hullulta. Mietin ihan pimeitä ajatuksia koko ajan, esim miks oon ihminen ja oonko mä kukaan ja.. ei tätä voi selittää. Ennen olin tosi ahdistunut ja pelokas mutta nyt...mikään ei vaan tunnu MILTÄÄN. Oon kuin robotti. Vaikutan ulospäin normaalilta ja toimin suht ok mutta tuntuu kun en itse tekis näitä päätöksiä... Aika on jotenkin pysähtyny tai sitä ei ole... Mä en halua olla pöpi :(
Musta tuntu jo paremmalta pari päivää mut eilen illalla tää tuli takas.
Haluaisin auttaa sua ja itseenikin. Ja mullei kans oo tapahtunu mitään kauheen tramaattista joten en tajua...
Mua itkettäis jos se itku vaan tulis..
ihan hölmöö kun vaikka menee peseen kädet tai keittään kahvia tai syö tai ihan mitä vaan niin miettii että miks teen näin ja teenkö edes vai luulenko vaan.
Sit on vaikee muistaa ...tavallaan, että oliko joku vaan aattelua vai tapahtuko oikeesti. Uni ja todellisuus on jotenkin sekasin.
Tää ei nyt auta sua mitenkään. Anteeks.
Toivon oikeesti että toi olo loppuu sulta!! En meinaa halua kenenkään tuntevan tätä oloo. Ei voi nauttia mistään mut ei varsinaisesti ole mitenkään surullinenkaan ku ei vaan oo mitään. Tietkö kun kuuntelee vaikka jonkun biisin mikä oli ainakin ennen lemppari niin nyt se ei kuulosta miltää.... Ja sit alan miettii että mitä musiikkikin muka on ja miks sitä ja miks tätä ja plaaaaaaaaaaa voi vittu :(
Koita jaksaa! Ei tässä muukaan auta?
Mua meinas itkettää ku mä luin sun kirjoituksen tytyy19. Mulla myös samanlaisia tyhjyyskokemuksia ja olen ollut niin kauhean pitkään siinä luulossa, että vain mulla on tällaista eikä tätä siis voi kukaan ymmärtää. En siis millään lailla ole iloinen siitä että sulla on noita oireita, mut et meitä on muitakin! Toivoisin että tällaiset oireet vois häipyä h-vettiin eikä kekenkään tarttis kärsiä näistä! Kenenkään ei pitäis joutuu olemaan kun zombie ilman tunteita ja miettimään kuka on ja mitä tekee!
Mulla on epävakaa persoonallisuus ja nyt oon viimein löytänyt tietoa siitä. Kirjassa "Epävakaan persoonallisuushäiriön hoito" (Duodecim 2009) sanotaan (s. 62): "Epävarma ja epäjatkuva kokemus omasta minuudesta, selkiytymättömät rajat suhteessa muihin ihmisiin, autenttisuuden puute sekä sekä ajatusten ja tunteiden erillisyys ilmenevät paitsi tyhjyydentunteena, usein myös voimakkaana ahdistuksena, johon voi liittyä hajoamisen pelkoa. Henkilö on epävarma siitä, millainen hän on tai voi äärimmillään epäillä, onko hän ylipäätään olemassa. Myös lapsuudessa ja nuoruudessa koettu deprivaatio, tunnehoivan puute ja vaille jääminen voivat johtaa kokemukseen, ettei ole olemassa. Monelle epävakaasta persoonallisuudesta kärsivälle elämä on eräänlaista jatkuvaa eksistentiaalista kamppailua yrityksenä saavuttaa kokemus, että on ylipäätään olemassa."
Mäkin tahtoisin auttaa toisia, jotka kokeneet jotain vastaavaa, enkä tiedä, auttaako tää kirjoitus, mut silti... Mä luulen, että meissä on kuitenkin jossakin mielen lokerossa jäljellä se oikea, tunteva minä. Tsemppiä kaikille meille ja rohkeutta hakea apua jos tilanne menee vaikeaksi! Tällaista oloa ei tarvitse kenenkään sietää yli voimien!
Joo nyt kehtasin vatsa tulla tänne ku hävetti nii pirusti toi kirjotus ja aattelin ettei kukaan mua ymmärrä. mutta voin niin samaistua suhun!! oikeesti. Ennen musiikki oli mulle ns. pelastus tai jos oli paha olo ni musiikki aina helpotti. nyt se on vaa sellasta kuuntelua ja ku kans mietin et miten ennen oon tykänny jostai kappaleesta ni nyt se ei niinku aiheuta mussa mitään tunnetta. Välillä en ees osaa sanoo onko joku kappale mun mielestä hyvä ja huoh.. hankala selittää. ja mulla on kans ihan robotti olo kokoajan! ku meen keittiöön vaikka syömään ni mietin miks menin sinne ja mitä teen täällä..
TÄÄ TEKEE MUT VIHASEKS koska oon oikeesti tosi tunteellinen ja herkkä ihminen mut nyt tunnen itteni ihan eriks ihmiseks. en enää tunnista itteeni. säikähän välillä jopa peilikuvaani..
En enää tiiä mitä haluan vaikka ennen mulla oli paljon unelmia, kaveritki sanoo aina että mulla on "kova tahto", ja se on hävinny musta totaalisesti. En huomaa ajan kulua ja nytki säikähin et on jo heinäkuu! tää kesäloma on ollu mun yks kauheimmista. viime kesänä aattelin samoin mut antasin mitä vaan et pääsisin siihen olotilaan takas! olin sentään oma itteni ja se "suru" oli aitoa! en oikeesti tiiä enää miltä oikee suru tuntuu, saatan kyllä itkee vaikka kuin paljon mut ei mulla oo mitään tunnetta siinä! Voiko oman itsensä oikeesti kadottaa? ... =(
HUOH. anteeks ku vielä sössötän tänne mutta oikeesti ahistaa. huomenna ois lähtö tukholmaan ja oon haaveillu vaikka kuin kauan että pääsisin sinne, en oo siis käyny ulkomailla muuta ku haaparanassa ett se on melko spesiaalia mulle. mut ku ei musta tunnu miltään! en oo yhtää innostunu tai mitää. Musta jopa tuntuu et voisin jäädä kotiin. Mitä mä siellä teen? Meen mun perheen mukana mut en oo kuitenkaa henkisesti läsnä. en tiiä tajuaako tätä kukaan mutta siis mulla on kokoajan sellanen olo ku mun keho vaan "vaeltas" ja mun mieli ois jossai muualla. Jos oisin oikee MINÄ en kirjottelis tällasta koska en oo tämmönen. Voiko tää olla vaa ohimenevää vai oikeesti jotain vakavaa? Monesti itken öisin ja mietin "mitä oon tehny väärin" "miks en voi olla vaan minä, onko se liikaa vaadittu". Aina ennen oon halunnu nauttii kesästä ku se on tuntunu nii spesiaalilta, ja nyt ei ees tunnu et ois mikää kesäloma. ihanku eläsin jotai ja ne on ollu tosi ymmärtäväisiä yms. mutta ahdistaa kun jos oisin oma itteni en angstailis tämmösiä tyhmiä asioita vaan eläisin. Oon oikeesti tosi boheemi ihminen, en enää. oon vittu robotti aivot lamaantuneena. jumalaut a