Maailmanrauha...

Maailma on aika tavalla nyt unohtanut tärkeimmät arvot mitä Pyhissä kirjoituksissa opetetaan. Onko maailma nyt niin tyhmä kun Saddam saatiin kiinni että luullaan että hän se maailman pahin syntipukki. Saddamille pitäisi antaa anteeksi ja lopettaa tämä ikuinen taistelun ja vihan kierre. Vaikka hän oli kova ja raaka kansalaisilleen. Silti tässä olisi oikea tilaisuus antaa anteeksi. Amerikkalaiset ovat nyt aika lailla itsekkäitä eivätkä puhu oman maansa ongelmista vaan hokevat nyt vaan koko ajan terroristeista. Jos oikein tosissaan ajatellaan Bin Laden teki oikeastaan teon joka oli lopulta välttämätön. Se isku osui rahamaailman Mekkaan sillä siellä köyhät ja vähäosaiset on unohdettu. On kyse uskosta. Eikö nää länsimaalaiset tajua Islamin voimaa. Tällä tavalla miehitystä jatkaen amerikkalaiset eivät saa aikaan muuta kuin lisää tuskaa. Länsimaalaiset ovat tavallaan sitaateissa täynnä pornoa ja ryvetystä ja uskon että perhe on enemmän islamilaisessa maailmassa. Jos on viisas vanhus niin häntä pitää kuunnella ja suhtautua vanhan viisauteen arvokkaasti. Esimerkiksi täällä Suomessa on nyt niin että täältä puuttuu kunnioitus oikeanlaiseen vanhuuteen ja arvokkuuteen. Kukaan ei oikeastaan tee mitään todella arvokasta. Kaljaa juodaan ja tullaan viisaammaksi näin ei pidä paikkaansa. Mihin on kadonnut vaikka suomalaisen miehen kohdalla mennä vaikka harmaan kiven läpi. Mainitsen nyt sanan Jumala niin mitä uskottomat voivat hänelle? Ei mitään! Mutta ovatko ihmiset nyt niin tyhmiä että nyt leikitään Jumalan tulella. Jumala antaa kaiken anteeksi jos todella sitä pyydämme. Mutta se vaatii muutosta elämään eli oikeaa rakkautta ja välittämistä lähimmäisestä. Tutkikaa Koraanin opetuksia, tutkikaa Jesuksen vuorisaarnaa tai vaikka Buddhan opetusta oikeasta puheesta! Kaikesta huolimatta saamme anteeksi jos sitä vilpittömästi pyydämme. Virheistä pitää oppia ja kaikki ovat tietyssä mielessä uskottomia. Mutta uskokaa JUMALALLE kaikki on mahdollista! Hän kääntää vielä ihmisen pään itsekkyydestä. RAKKAUS on taistelua aina oikeamielisyyden puolesta! SIUNAUSTA!
8237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mitä tarkoitta SIUNAUSTA?

Äänestä
  • tarkoittaa hyvän toivomista, hyväksymistä ja toivotusta. Kun sanon:" minä annan siunaukseni tälle työlle." Minä tarkoitan toivon työ onnistuu ja edistyy ja teen voitavani sen eteenpäinmenemiseksi.Kun sanon:" siunattu olkoon tämä poika." Toivon se poika saa onnea ja terveyttä elämältä ja että hänen toimensa onnistuu.Kun sanon siunausta bilo toivon Jumalan käsi on päälläsi ja ohjaa sinun toimiasi oikeaan suuntaan.

    Äänestä

Ihmiset ovat oman hekumansa hakemisessa unohtaneet sekä kanssaihmiset että Korkeimman Rakkauden. Toiset Jumalaksi nimittävät. Nykyään omanvoitonpyynti on päässyt huippuunsa sekä liike-elämässä että yksityisellä puolella. Nuoret eivät sitoudu parisuhteeseen sillä on kiva pitää hauskaa ja keikkua monen kanssa. Lapsia ei haluta sillä ne vievät mahdollisuuden bailata. Erotaan heti kun ensihuuma on ohi ja etsitään uusi jonka kanssa mällätään seksillä ja muilla nautinnoilla. Kun taas kyllästytään ja suhde muuttuu ystävyydeksi ja toveruudeksi haetaan uutta intohimoa ja suuria tunteita. Ei hoksata että jatkuvuus ei kysy suuria tunteita vaan pieniä kauniita tekoja. Sellaiseen ei olla valmiita. Tuosta Saddamista. Saddam yritti ristiriitaista ja erittäin uskonnollista maata johtaa maailmallisesti. Hän pyrki parantamaan lasten ja naisten asemaa islamilaisessa kulttuurissa. Ja se mitä hän teki pahaa hän teki kun kansa hyökkäsi häntä vastaan. Rikollisuutta en kiellä mutta niiden tekojen taustat olisi myös tuomitessa hyvä tietää. En niitä kaikkia tiedä. USA ei ole Jumalan lähettiläs vaikka se niin luulee. Ja siihen vedoten katsoo oikeudekseen toimia maailmanpoliisina. Jokaisella maalla on oma kehitystahtinsa ja kun siihen ulkopuolelta puututaan vain vahingoitetaan kehitystä. Mitä me voimme tehdä? Pyrkiä itse Rakkaudelliseen Rauhaan. Kuinka se on mahdollista ? Tutkimalla omaa vakaumusta ehkä voimme havaita korjaamisen varan. Tusin voimme toisia määrätä meidän ajatustemme tielle.

Äänestä
  • ...nimittäin vielähän tässäkin aurinkokunnassa olisi tilaa ihmisen asustella. Ensimmäisenä tulee mieleen että pakko saada Mars asutettua pian ennen kuin ihminen tuhoaa tänne itse itsensä.

    Marsin muuttaminen maan kaltaiseksi ei olisi niin vaikeaa. Yksi satelliitti maksaa n. miljardi euroa/dollaria, ja jokainen sellainen voisi kuljettaa ainakin yhden pienen "kasvihuonepäästö-tehtaan" Marsiin muokkaamaan ilmakehää lämpimämmäksi ja paremmin vesihöyryjä ja happea sisällään pitäväksi. Ne voisivat samalla viedä kasveja (siemeniä) ja levää sinne ja aloittaa niiden levittäminen olosuhteiden ollessa kunnossa. Sitten lähetettäisiin satelliitteja jotka olisi varustettu valtavilla aukenevilla peileillä, joilla sitten Marsin kiertoradalta höyrystettäisiin Marsin jäätiköt auringonvalon polttopisteeksi keräten.

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    ...nimittäin vielähän tässäkin aurinkokunnassa olisi tilaa ihmisen asustella. Ensimmäisenä tulee mieleen että pakko saada Mars asutettua pian ennen kuin ihminen tuhoaa tänne itse itsensä.

    Ja että minut haetaan avaruusaluksella turvaan kun tämä tellus pamahtaa:-) Siihen alukseen pääsee vain sellaiset sielut jotka rakastavat Korkeinta ja välttävät riidanhalunsa rakkauden voimalla. Kokonaisuuteen mahtuu kaikki. Tellus vaan rupeaa olemaan liian myrkytetty pahoilla ajatuksilla.

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    ...nimittäin vielähän tässäkin aurinkokunnassa olisi tilaa ihmisen asustella. Ensimmäisenä tulee mieleen että pakko saada Mars asutettua pian ennen kuin ihminen tuhoaa tänne itse itsensä.

    Marsin muuttaminen maan kaltaiseksi ei olisi niin vaikeaa. Yksi satelliitti maksaa n. miljardi euroa/dollaria, ja jokainen sellainen voisi kuljettaa ainakin yhden pienen "kasvihuonepäästö-tehtaan" Marsiin muokkaamaan ilmakehää lämpimämmäksi ja paremmin vesihöyryjä ja happea sisällään pitäväksi. Ne voisivat samalla viedä kasveja (siemeniä) ja levää sinne ja aloittaa niiden levittäminen olosuhteiden ollessa kunnossa. Sitten lähetettäisiin satelliitteja jotka olisi varustettu valtavilla aukenevilla peileillä, joilla sitten Marsin kiertoradalta höyrystettäisiin Marsin jäätiköt auringonvalon polttopisteeksi keräten.

    Noin geologisen aikataulun perusteella voisin esittää väitteen, että ihmiskunnan aika on loppumassa. Kun vertaa noin 3 miljoonaa vuotta kestänyttä "valtakauttamme" muiden homo-suvun kädellisten kukoistusaikaan niin olemme eittämättä saapumassa valtakautemme päätöspisteeseen.
    Sitäpaitsi luonnon kello käy ihmiskuntaa vastaan; edellinen massasukupuuttoihin johtanut luonnonkatastrofi tapahtui 65 miljoonaa vuotta sitten, seuraava täyden tuhon aiheuttava asteroiditörmäys on jo nyt miljoonia vuosia aikataulustaan myöhässä.

    Ihmisen toiminta on lisäksi nykymaailmassa erittäin itsetuhoista, teollisuuden ongelmat, kiihtyvä islam vs. länsi konflikti, haluttomuus ratkaista taloudellis-sosiaalisia ongelmia ja kasvava liikakansoitus tuhoavat ihmiskunnan ennemmin tai myöhemmin.

    Onneksemme luonto ei ole koskaan suvainnut yhden populaation kasvaa liian suureksi. Ennemmin tai myöhemmin luonto iskee takaisin voimalla, jota on vaikeaa ellei mahdotonta vastustaa. HIV:stä saattaa kehittyä uusi ja entistä helpommin ja nopeammin leviävä sekä tappava muoto tai sitten Ebola-virus voi sopeutua muihinkin ilmastovyöhykkeisiin kuin vain päiväntasaajan seudun trooppiselle vyöhykkeelle.
    Joka tapauksessa luonto pyyhkäisee varmasti jossakin vaiheessa valtaosanihmiskunnasta maan päältä tehdäkseen tilaa muiden populaatioiden evoluutiolle. Luonto voi myös päättää ihmisen tarinan kerralla, esim. juuri tuhoisan asteroidi-iskun muodossa.
    (Olettaen, että USA ei mene tekemään ihmiskunnalle "palvelusta" ja tuhoa sellaista asteroidia joka havaitaan ja jonka rata tuo maahan.)Luonnon pitäisi antaa hoitaa tehtävänsä, etenkin kun ihminen itse on epäonnistunut lajin lisääntymisen säätelyssä.

    Äänestä

  • mies -81 kirjoitti:

    aiheuttavat sen että jo nyt liki kolmannes kehittyneen yhteiskunnan jäsenistä on siitoskyvyttömiä tai heidän siittiösolunsa ovat viallisia. Mihin se johtaa? Vammaisiin ihmisiin ja lapsettomuuteen. Tätä on jo paljon länsimaissa ja siellä missä käytetään runsaasti kemikaaleja. Kuinka kauan ihminen pysyy siitoskykyisenä niin että yhteiskunnan rattaat pyörii edes nykyisellä tavalla.ja toinen mikä uhkaa yhteiskuntia on kasvava eriarvoisuus. Maailman pyöriessä vain kapitaalin ympärillä muuttuu yhteiskunta raaemmaksi ja sen lieveilmiöt terrorismeineen ja väkivaltaisuuksineen leviää kuin rutto keskiajalla. Olemmeko onnellisia tällaisesta kehityksestä?

    Äänestä

löydät enemän
www.islamonline.net

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Comforter. kirjoitti:

Maailma on aika tavalla nyt unohtanut tärkeimmät arvot mitä Pyhissä kirjoituksissa opetetaan. Onko maailma nyt niin tyhmä kun Saddam saatiin kiinni että luullaan että hän se maailman pahin syntipukki. Saddamille pitäisi antaa anteeksi ja lopettaa tämä ikuinen taistelun ja vihan kierre. Vaikka hän oli kova ja raaka kansalaisilleen. Silti tässä olisi oikea tilaisuus antaa anteeksi. Amerikkalaiset ovat nyt aika lailla itsekkäitä eivätkä puhu oman maansa ongelmista vaan hokevat nyt vaan koko ajan terroristeista. Jos oikein tosissaan ajatellaan Bin Laden teki oikeastaan teon joka oli lopulta välttämätön. Se isku osui rahamaailman Mekkaan sillä siellä köyhät ja vähäosaiset on unohdettu. On kyse uskosta. Eikö nää länsimaalaiset tajua Islamin voimaa. Tällä tavalla miehitystä jatkaen amerikkalaiset eivät saa aikaan muuta kuin lisää tuskaa. Länsimaalaiset ovat tavallaan sitaateissa täynnä pornoa ja ryvetystä ja uskon että perhe on enemmän islamilaisessa maailmassa. Jos on viisas vanhus niin häntä pitää kuunnella ja suhtautua vanhan viisauteen arvokkaasti. Esimerkiksi täällä Suomessa on nyt niin että täältä puuttuu kunnioitus oikeanlaiseen vanhuuteen ja arvokkuuteen. Kukaan ei oikeastaan tee mitään todella arvokasta. Kaljaa juodaan ja tullaan viisaammaksi näin ei pidä paikkaansa. Mihin on kadonnut vaikka suomalaisen miehen kohdalla mennä vaikka harmaan kiven läpi. Mainitsen nyt sanan Jumala niin mitä uskottomat voivat hänelle? Ei mitään! Mutta ovatko ihmiset nyt niin tyhmiä että nyt leikitään Jumalan tulella. Jumala antaa kaiken anteeksi jos todella sitä pyydämme. Mutta se vaatii muutosta elämään eli oikeaa rakkautta ja välittämistä lähimmäisestä. Tutkikaa Koraanin opetuksia, tutkikaa Jesuksen vuorisaarnaa tai vaikka Buddhan opetusta oikeasta puheesta! Kaikesta huolimatta saamme anteeksi jos sitä vilpittömästi pyydämme. Virheistä pitää oppia ja kaikki ovat tietyssä mielessä uskottomia. Mutta uskokaa JUMALALLE kaikki on mahdollista! Hän kääntää vielä ihmisen pään itsekkyydestä. RAKKAUS on taistelua aina oikeamielisyyden puolesta! SIUNAUSTA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu