Koko maassa kohtalaista, tai navakkaa viinanhajua. Päivällä mölinä on vaihtelevaa ja jossainpäin maassa saattaa tulla jotain järkevän kuuloisia lauseita. Käsivarren seudulla ja napapiirin molemmilla puolilla humala voi nousta kolmeen promilleen. Loppuviikosta selviää, tai melkein selviää. Älykkyysosamäärä on koko maassa hieman nollan alapuolella. Astrologianharrastajat ovat kaikki nyt stand by odottaen T-ristiä 26.6.2010. Riemuitse nyt, sillä et tiedä, kuinka kauan riemuita voi. Hölökyn kölökyn, elikkä englanniksi holokun kolokun, sano sudeettisavolainen Pieksämäellä elikkä Siilinjärvellä. Huolimatta kaikista muista vappaa-aeka toiminnoista, tulipa silti tihruiltua konetta.
Tulloo,
tulloo Totinen.
0315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.