Litium 6

alvari.raappavaara

Risto Isomäen ekotrilleri on vaikeasti luokiteltava kirjallisuuden lajityyppien ahtaisiin lokeroihin. Onko kyseessä toimintajännäri, tuomiopäiväpamfletti, essee ydintekniikan kehitysvaiheista vai filosofista pohdintaa väkivallan oikeutuksesta maailmanpolitiikan välineenä. Kaikkea tätä, ja vaikeasta tematiikasta huolimatta ihan helposti luettavassa muodossa. Vaikka kaikkien uraanin isotooppien ominaisuudet ei olisikaan lukijalla yhtä hyvin hallinnassa kuin tekijällä. Asiantuntemattomuudestahan Isomäkeä ei voi syyttää, vaikkei tarinasta pidäkään.
Ensilukemalta peruskuviolta näyttävä juonirakenne on tuttu ja käytetty. Terroristit saavat haltuunsa kriittisiä määriä aineita kunnon jysäyksen järjestämiseen. Vaan missä, koska ja kuka, sitäpä setvivät kansainväliset turvallisuusviranomaiset , mukana tietennii puuhakas ja kaikkeen kykenevä suomipoika Lauri inkkarivaimoineen.
Välillä tuntuu kuin lukisi yhtaikaa vähintään kahta kirjaa. Pitkät luennot ensimmäisistä ydinkokeista Aatuvainaan Suursaksassa tai USAn ulkopolitiikan epäloogisuuksista katkeavat yhtäkkiä väkivaltaisiin toimintajaksoihin. Laivallinen miehiä listitään suitsaitsukkelaan ja huomataan sitten jotta hups, väärä laiva. Toiminta-elokuvan aineksia toki kosolti.
Vaihteeksi pitkät pätkät pohdintaa ja teoreettisia malleja miten hallitsematon tai väärin suunnattu ydinräjähdys etenee mantereen ja maapallon yli. Ja väliin pakollinen jenkkilän presidentin tapaaminen, ihan toiminnan korkeaa tasoa kuvaamaan.
Niin kuin hyvissä dekkareissa tässäkään mikään ei ole miltä näyttää. Lankoja vetelee aivan eri taho kuin vedätetyt kuvittelevat. Lopulta tietennii selviää, että vahvin ase on pelko, mikä lie Isomäen ydinsanoma.
Huumori pientä puujalanpätkää, maisemakuvaus hienoa. Muutamat henkilöhahmot keskeisestä merkityksestään huolimatta varjottomia nimiä, pelkkiä ammattimiehiä alallaan. Jotkut taas uskottavan äärirajoilla. Kuten edustusprostitoidusta parin päivän pikakoulutuksella kehkeytyvä huipputaistelija.
Lopullisia vastauksia Isomäki ei anna, mutta esittää hyviä ja merkittäviä kysymyksiä.
Rohkenen suositella juhannuskrapulan hoitoon.

3

677

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Irma Tarmo

      tämä Isomäki, kun kelpasi Eduskunnalle asiantunijaksi ydinvoimapäätöstä valiokunnissa hinkattaessa. Jos uskomme päivän hesaria.

    • kesäamppari

      Pakko myöntää että Risto Isomäki on aika tuottelias kirjailija. En ole koskaan lukenut hänen romaanituotantoaan - esimerkiksi Sarasvatin Hiekkaa kuulostaa mielenkiintoiselta. Tämä Litium 6 kuulostaa kyllä kiinnostavalta.

      Itse bongasin viimeisimpänä tuolta blogista http://kirjaplaneetta.blogspot.com Risto Isomäen suhteellisen uuden tietokirjan ilmastonlämpenemisestä. Itse en aina lämpene hänen kirjoitustyylilleen, joka on ajoittain vähän huolimatonta. Muuten hyvää matskua.

      • alvari.raappavaara

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      244
      2901
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      7
      1633
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      4
      1329
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      102
      1189
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1161
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      74
      1074
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe