En käsitä oliko tämä mikä ötökkä minkä näin.
Eli siis kylppärissä ei oikeastaan ole mitään ötököitä koskaan näkynyt, mutta makkarissani näin omituisen näköisen pikku toukan. Makkarin sijaitsee saunan vieressä ja siitä on lyhyt matka suihkuosastoonkin.
Kuitenkin äkkiä googlesta katsottuna se otus ei näyttänyt sokeritoukalta vaan joltain joltain semmoselta mitä löytyy ulkoa. Eikö niin, että sokeritoukat ovat torakan kokoisia ja hieman näköisiäkin joita olen nähnyt ulkomailla vessoissa eli n. 2cm-3cm pitkiä ja sarvet?
Onko sitten mahdollista, että otus minkä näin oli sokeritoukan toukka eli se kehitysvaiheinen munasta kuoriutunut vai onko niillä sellaista vaihetta?
Kuvailen sitä otusta:
En nähny sillä jalkoja, mutta suht nopeasti se vipelsi yksinään. Enkä oikein tiedä mistä se on tullut lattialistojen raosta kenties (ei tosin voi olla mahdollista n. 0,001mm se rako siinä ja seinäähän siellä vain on) tai ulkoa koska pidän ikkunaa auki paljon ja se on maantasolla vieressä on kasvustoa.
Olomuoto oli minusta matomainen. Tulee mielee mittarimato tms. Väriä en oikein hahmottanut mutta se oli harmahtava ilmeisesti. Mitään sarvia tms sillä ei ollut. koko oli n. 0,5cm-0,8cm
Tosin alue mistä löysin sen kaipasikin oikein kunnolla imuria. Sairaasta pölyä siellä oli ja toukka"parka" meni siinä samalla imuriin.
Sokeritoukkia?
4
889
Vastaukset
- Lisäystä
Lisään sellaisen vielä, että huoneessani haisee jotenkin omituinen haju. Aivan kuin jotakin olisi pilaantunut, mutta mitään ei löydy mistään. Lattiatkin olen luutunnut moneen otteeseen
- ïjhbuoihnb iphj h
Sokeritoukat on ihan pieniä. Muutama milli, valkoisia ja niitä löytyy yleensä keittiöstä.
Sulla on ollut joku toukka, yks kappale. Sehän on voinut tulla ihan mistä tahansa.
Hyvähän se on siivotakin joskus.- fsdvd
Sokeritoukat voivat viitata kosteusvaurioon. Haju vastaavasti jo kehittyneeseen homeeseen. Kannattaisi käynnistää jokin tutkimus asiasta. Jos kaikki on ok, niin sepä on helpottava tieto, jos taas jotain paljastuu, niin on terveyden ja asunnon arvon kannalta tärkeää korjata nopeasti ja oikein. Ota selvää asioista esim. lukemalla Homehelvetti-kirja, näyttää olevan Suomalaisessa kirjakaupassa jopa tarjouksessa parhaillaan.
Voi olla niinkin salakavalaa, että esim. kylppäristä vesivahinko tulee vuotojen takia jostain ihme syystä naapurihuoneen seinän taakse lattiaan, eikä ko. kylppäriin suinkaan. Epäloogista näin maallikon korvissa, mutta niin ovat asiantuntijat aj arkkitehti mulle selittäneet. Meillä nimittäin kävi juuri niin.
Jos teillä on laminaattilattiat, niin ne on avattava pikaisesti. Jos kaikki alla ok, niin ne saa laitettua takaisin. Mutta voi paljastuakin jotain. ne ovat sellainen siletti latiian pinnalla, että alla voi muhia vaikka löyhkäävä vesilammikko, eikä päälle päin näy ulkonäössä mitään erikoista eikä tunnu hajakaan, ennen kuin laminaatit poistaa.
Eli syitä voi olla lukuisia, eik voi päälle päin arvata, mistä haju tulee. Jos olet maantasalla ekassa kerroksessa, voi tietysti nousta kosteus maasta koko taloon ja siis lattiaasi. Jos olet ylimmässä, niin katto voi vuotaa. Tai ikkunapokat ovat haperot ja vesi pääsee niiden koloista seinärakenteeseen. Tai joku edellinen asukas on kaatanut vahingossa lattialle siivousämpärin, tai akvaario on vuotanut. Tai pesukone on vuotanut tai jääkaappipakastin on sulaessaan vuotanut. Tai putket ovat jossain rakenteissa vuotaneet tai viemäri ollut tukossa ja tulvinut. EHkä kph:ssa ei ole ollenkaan vesieristettä edes lattiassa ja vedet ovat sieltä siirtyilleet rauhassa naapurihuoneiden lattialautojen alle. Tai naapurihuoneessa on lattialämmitys, jonka putket ovat vuotaneet. Tai lumi on sulaessaan valunut pitkin seinää eikä räystäitä, ja imyetynyt seinään. Tai patteri on vuotanut. Paras tapaus, joita olen kuullut jo kaksi!! : räystäs on vuosikausia lorottanut vedet suoraan sisään seinärakenteeseen :O Voi olla mikä syy vaan, joten kannattaa alkaa selvittää.
Maantasalla jos tosiaan asut, niin voin kertoa, että melkein joka kolmas kerrostalon rappukäytävä jo haisee homeelle. Olen etsimässä asuntoa ja rampannut aika monissa ja joistain pitää kääntyä heti pois. Yksi varsinainen löyhkä oli ekan kerroksen maantason asunnon sisällä, en uskaltautunut eteistä pidemmälle. Eli sieltä maasta kosteus tuntuu tosi usein nousevan talon rakenteisiin, mikä on useimmiten kai rakennusvirheiden syytä. - hihjhj
fsdvd kirjoitti:
Sokeritoukat voivat viitata kosteusvaurioon. Haju vastaavasti jo kehittyneeseen homeeseen. Kannattaisi käynnistää jokin tutkimus asiasta. Jos kaikki on ok, niin sepä on helpottava tieto, jos taas jotain paljastuu, niin on terveyden ja asunnon arvon kannalta tärkeää korjata nopeasti ja oikein. Ota selvää asioista esim. lukemalla Homehelvetti-kirja, näyttää olevan Suomalaisessa kirjakaupassa jopa tarjouksessa parhaillaan.
Voi olla niinkin salakavalaa, että esim. kylppäristä vesivahinko tulee vuotojen takia jostain ihme syystä naapurihuoneen seinän taakse lattiaan, eikä ko. kylppäriin suinkaan. Epäloogista näin maallikon korvissa, mutta niin ovat asiantuntijat aj arkkitehti mulle selittäneet. Meillä nimittäin kävi juuri niin.
Jos teillä on laminaattilattiat, niin ne on avattava pikaisesti. Jos kaikki alla ok, niin ne saa laitettua takaisin. Mutta voi paljastuakin jotain. ne ovat sellainen siletti latiian pinnalla, että alla voi muhia vaikka löyhkäävä vesilammikko, eikä päälle päin näy ulkonäössä mitään erikoista eikä tunnu hajakaan, ennen kuin laminaatit poistaa.
Eli syitä voi olla lukuisia, eik voi päälle päin arvata, mistä haju tulee. Jos olet maantasalla ekassa kerroksessa, voi tietysti nousta kosteus maasta koko taloon ja siis lattiaasi. Jos olet ylimmässä, niin katto voi vuotaa. Tai ikkunapokat ovat haperot ja vesi pääsee niiden koloista seinärakenteeseen. Tai joku edellinen asukas on kaatanut vahingossa lattialle siivousämpärin, tai akvaario on vuotanut. Tai pesukone on vuotanut tai jääkaappipakastin on sulaessaan vuotanut. Tai putket ovat jossain rakenteissa vuotaneet tai viemäri ollut tukossa ja tulvinut. EHkä kph:ssa ei ole ollenkaan vesieristettä edes lattiassa ja vedet ovat sieltä siirtyilleet rauhassa naapurihuoneiden lattialautojen alle. Tai naapurihuoneessa on lattialämmitys, jonka putket ovat vuotaneet. Tai lumi on sulaessaan valunut pitkin seinää eikä räystäitä, ja imyetynyt seinään. Tai patteri on vuotanut. Paras tapaus, joita olen kuullut jo kaksi!! : räystäs on vuosikausia lorottanut vedet suoraan sisään seinärakenteeseen :O Voi olla mikä syy vaan, joten kannattaa alkaa selvittää.
Maantasalla jos tosiaan asut, niin voin kertoa, että melkein joka kolmas kerrostalon rappukäytävä jo haisee homeelle. Olen etsimässä asuntoa ja rampannut aika monissa ja joistain pitää kääntyä heti pois. Yksi varsinainen löyhkä oli ekan kerroksen maantason asunnon sisällä, en uskaltautunut eteistä pidemmälle. Eli sieltä maasta kosteus tuntuu tosi usein nousevan talon rakenteisiin, mikä on useimmiten kai rakennusvirheiden syytä.Joo se "pilaantunut" haju voisi sopia siihen hajuun, jota meidän laminaatin alla oli kehittynyt useamman kk aikana. Sitä on vaikea kuvailla, muttä pilaantunut löyhkä on aika osuva. Siellä oli siis akuutti kosteus- ja homeongelma, mikrogeja kasvio ja tutkijan termistönä haju oli selvästi "mikrobiperäinen".
Se oli erilainen haju kuin se ummehtunut klassinen maakellarin haju, joita taas tulee useammin vastaan.
Voi kun jossain olisi hajutietopankki, josta voisi käydä näitä haistelemassa oppimismielellä. Meillä on parhaillaan ekalla rapputasanteella taas tuollainen epäilyttävä pilaantunut haju, enkä jaksaisi millään käynnistää selvittelyprosessia enää' uudestaan. Hajut myös unohtuvat nopeasti, enkä ole varma mihin tuo liittyy. Olen miettinyt, että haisisikohan sellainen huonekasvin purkissa pitkään seissyt ja pilaantumaan päässyt vesi mätine juurineen vähän sellaiselle, mutten ole varma.
Huoh, pitänee taas ryhdistäytyä omalla tahollani. Selvitä sinä siellä ja minä täällä ja raportoidaan sitten tänne tulokset, niin niistä voi olla jollekulle ehkä hyötyä myöhemmin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1433196EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403002- 1101463
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1451217Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621087Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 601017
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne23833- 41827