Jeps... Kun täällä käy lukemassa juttuja, huomaan sen että en onneksi ole yksin yksinäinen.
Vaan monelta muultakin puuttuu ihmissuhteet elämästä syystä tai toisesta. Lisäksi monet ovat masentuneita siitä syystä ja kokevat hylätyksi tulleen tunnetta. Ja uskon että turhaan, toisia kohdellaan väärin. Mutta ehkä se on sitten sitä väärää seuraa...
Pyrin ymmärtämään omaa masennustani ja yksinäisyyttäni. Sen syitä ja mitä sitten ITSE elämääni tahtoisin. Itselläni on masennus & ihmissuhdeköyhä elämä selvästi sidoksissa toisiinsa. Varmaan koska ei ole seurustelukumppania, kavereita, harrastus/työseuraa tai muuta. Tuttu juttu monelle. Varsinkin tässä iässä, 23v, tuntuu entistä paskemmalta kun vuodet valuu viemäristä alas. Mutta taas täällä huomaan, että monella muulla menee vielä heikommin, tuntuu huonolta...
Itse aina sanoin psykologille & lääkärille, että kaikki on vain itsestä kiinni. Koska niinhän se onkin!
Noh, ne mulkut tietysti väittää vastaan. Hah, haistakoot vitut!
(Sitäpaitsi terveydenhuolto on rahalla raiskattu. Lääketeollisuus hallitsee, lääkärit luonnollisesti mukana juonessa. Potilaita aivopestään, poljetaanpoljetaan, murretaanmurretaan, jonka jälkeen alkaa hyväksikäyttö. Taustalla pukuherra kertoo medialle, kuinka mielialalääkkeitä syödään liian vähän ja muuta paskaa. Herralla takataskussa nippu kyseisiä osakkeita. Tyhmät hyväuskoiset ihmiset uskoo kaikenmaailman kusettajia, harmi teidän kannalta. Laitoshoidolla taas koitetaan sitoa terveetkin mukaan bisnekseen, vedotaan lakiin ja muuta paskaa. Vittun shitisti pitää olla asiat)
Niin... Ensinäkään ei saisi ajatella, että olen onnellinen SITTEN KUN. On vaikka kumppani, pari kaveria ym. loputtomia juttuja. Ja onhan yksinäisiä ihmisiä, jotka ovat todella onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. He eivät tarvitse ihmisiä luokseen (tai sitten luulevat vain). Mutta on surullista lukea kun ihmiset joutuvat elämään yksin ilman ketään, vaikka kuinka tahtoisivat jonkun seuraa ja huomiota. Kuitenkin jokaiselle on aivan varmasti joku. On väärin että ollaan yksin lillutaan vitun itsesäälissä.
Mielestäni on käsittämätöntä, että nämä yksinäiset ei löydä toisiaan tai ketään. Jos kaikki nämä kokoontuisivat yhteen moni löytäisi edes jonkinlaisia ihmissuhteita itselleen. Se olisi jokaisen eduksi.
Ja muuten, yksinäisyyshän koetaan rankasti heikkoudeksi & häpeäksi. Se ONKIN perimmäinen syy siihen, että itketään että ei ole ketään. Kun vitun varmasti on! Ei vain osata etsiä, taustalla voi olla masennusta tai muita mt-ongelmia. Silloin ymmärtää vähän paremmin, että ei jaksa.
Pitäisi katsoa peiliin. Jos kukin vaivautuisi ja laittaisi itsensä likoon niin elämä muuttuisi. Se on iso askel, jolla voi saavuttaa puuttuvat rikkaudet joita haluaa nauttiakseen elämästä.
Omalta kohdaltani tiedän että on "vaikea" löytää ketään, olla yksin tuolla maailmalla. Mutta taas kuitenkin ratkaisu löytyy MINUSTA ITSESTÄ. On kuitenkin raskasta yksin käydä baarissa tai muualla. Nähdä onnelliset parit, ihmiset terassilla ym.
Itselläni ei ole töitä, ei rahaa, ei autoa. Asun lisäksi pienessä kaupungissa, joka koostuu kaveriporukoista joista olen ulkona. Täällä olen yksin. Siis ok, ratkaisu onkin muuttaa tai katsella naapurikuntiin. Jos niin en tee, mitä vittua itken yhyyy olen yksin ilman ketään. Mielestäni peiliin saa katsoa, lähes jokainen. Sitten kun ehdotetaan seuraa niin eihän se käy. Sitä ollaan jo niin tottuneita ja se on osa yksinäistä olla yksin. Koittaa ilta ja sitten suomi24.fi. Keskustelufoorumille näin: olen yksin, sorretaan, hylätään ym. Ja loppuun MIKSI MINÄ... Niin niin.
Monesti kaverit keskenään liikkuu ryhmissä, joista löytyy väkisinkin uusia kavereita ja seurustelusuhteita. Siksi yksin on vaikeampaa, ihan ymmärrettävää. Mutta onko joku teistä TOSISSAAN YRITTÄNYT tehdä asialle ja elämälleen jotain mikä helpottaisi oloa. Jos ei lasketa yleistä avautumista täällä näin.
JOKAISELLE on aivan varmasti JOKU. On kaikille kavereita, edes muutama. Ujoille löytyy joku, sairaille löytyy joku jne. Täällä kirjoittelevat ovat suurella todennäköisyydellä ITSE syyllisiä yksinäisyyteen. Koska ette ole tarpeeksi tehneet asian eteen. Kukaan ei tule kotiovelta hakemaan... Joo ei! Itse olen kestänyt kolmisen vuotta tät paskaa. Ymmärrän sen, että en ole antanut itselleni vielä edes kunnon mahdollisuutta. Sitä odotellessa... Jokaiselle löytyy tukea, turvaa ja tuttavia.
Jaaah viel... Vittuun kusipää lääkärit, vittuun pakkohoito, vittuun armeijat, vittuun kaikki jotka valittavat syyttä (tee jotai muut ku valita, jotta ei tartte valittaa. Ellet sä sit nauti siit), vittuun vitun tädelliset ihmiset, vittuun perseen nuolijat, vittuun rasistit, vittuun sinä joka syyllistät minua sairaaksi ! ! ! !
Siunausta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Aivan samaa mieltä olen, että moni on yksin täysin siitä syystä ettei oikeasti ole yrittänyt tehdäkkään yksinäisyydelleen mitään (tai ei ole halunnut ottaa sitä riskiä että tekisi todellakin asioita sen eteen paitsi vain valittaisi asiasta). Tietysti on paljon niitäkin jotka ovat "osa-aikayksinäisiä" eli yksinäisyys vaivaa jonkin tietyn aikaa päivästä ja loppuajan on niitä kavereita ystäviä kumppaneita jne...
Yllättäen tuo sama ongelma tuntuu olevan tälläkin palstalla kun ihmiset eivät halua tutustua toisiinsa. Aina pyritään löytämään jokin tekosyy miksi ei tarvitsisi tutustua johonkin toiseen tai sitten vaihtoehtoisesti ajatellaan että paremmin seuraa löytyy jostakin muualta...
"Mielestäni on käsittämätöntä, että nämä yksinäiset ei löydä toisiaan tai ketään. Jos kaikki nämä kokoontuisivat yhteen moni löytäisi edes jonkinlaisia ihmissuhteita itselleen. Se olisi jokaisen eduksi."
Onhan tämä totta. Tuo on vain se "idealistinen näkemys" asiasta joka kyllä toimisi jos ihmiset niin haluaisivat, mutta monet ovat ystävienkin kohdalla hyvin tarkkoja ja sempä takia ystäville asettamat kriteerit tuntuvat olevan se suurin ongelma miksi ihmiset eivät voi tutustua toisiinsa.
Aivan täysin yksinäisyyttä ei voi kenenkään omaan piikkiin laittaa (jos ei sitten laiteta kaikkia huonoja valintoja ja epäonnistumisia ja ylipäätään syntymistä johonkin tiettyyn vartaloon tai elämänmuotoon). Varsinkin kun ihmiset tosiaan syrjivät semmoisia ihmisiä joilla ei mene hyvin ja sitä vaikeampaa semmoisten ihmisten on löytää ketään, vaikka ihmisiä nyt onkin niin paljon että "kaikille löytyisi joku", mutta se löytäminen on sitten paljon vaikeampi juttu...
Yksi tapa miten tehostaa ystävien/kumppanin löytymistä mm. tältäkin palstalta olisi vaikka tehdä jokin ikä/asuinpaikka galluppi ja siihen ilmoittautuisivat vain henkilöt jotka oikeasti voisivat tutustua muihin palstalaisiin. Ilmoituksessa voisi mainita iän suunnilleen, alueen ja henkilön jota hakisi. Jos joku kiinnostuisi tästä henkilöstä niin vastaaja voisi tehdä mm. anonyymin sähköpostiositteen jonka osoitteen laittaisi palstalle.