Eikös kalat pitäs ottaa akvaarion siivouksessa pois? En tätä tiedä,joten kysäisen teiltä. Jos pitää,mihin ne pannaan siivouksen ajaksi? Mitä tarkottaa pohjan lappoominen tai joku sellanen? Tartteeko olla sitä toista akvaario mihin panee esim. sairaat kalat? Tartteeko kypsytyksessä vaan panna veteen niitä aineita? Pitääkö kypsytyksen aikana vaihtaa vettä? Kiitos jos maltatte vastata näihin.
Akvaarion puhdistus
Gegguli
102498
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei siivota koskaan (ellei se ole esimerkiksi muuton tai akvaarion siirron vuoksi pakollista).
Vettä vaihdetaan viikottain noin puolet ja tarvittaessa imuroidaan sorapohjaa. Hiekkapohjalta otetaan irralliset roskat pois. Tarvittaessa karsitaan kasvillisuutta. Siinä koko "siivous".
Kaloja ei siis poisteta.
Lisäksi puhdistetaan suodattimet kevyesti huuhtoen.
Suodatin pestään hanavedellä vain jos virtaus on tuntuvasti pienentynyt.
Lappoaminen on sitä, että vesi siirtyy letkua pitkin. Onnistuu kun veden pinta on letkun alapäätä korkeammalla. Letkua kutsutaan lapoksi silloin kun sillä lapotaan.
Pohjan lappoaminen tarkoittaa sitä että lappoletkun päässä olevalla suppilolla imuroidaan pohjan seasta ylimääräinen möhnä pois. Sorapohjalle tämä pitää tehdä vähintään 2 viikon välein, mielellään joka viikko vähän. Hiekkapohjaa ei tarvitse imuroida, koska sen rakeiden väliin ei pääse möhnä uppoamaan vaan jäävät siihen hiekan pinnalle.
Kaloja ei saa hätyyttää sitä varten että ne siirrettäisiin siivouksen ajaksi pois. Veden vaihto ei niitä haittaa, sen sijaan veden vaihtajaa saattaa haitata koska uteliaimmat sintit osallistuvat niin innolla veden vaihtoon.
Viikoittain akvaariosta vaihdetaan vähän kalastosta riippuen n. puolet vedestä uuteen. Samalla imuroidaan pohja jos se on soraa. Kasveja karsitaan jos on tarvit ja akvasta poistetaan kuolleet kasvin osat jos niitä on. Suodattimen toiminta tarkistetaan joka päivä silmämääräisesti. Jos virtaus on selvästi hidatunut, suodatin huuhdellaan akvaarion lämpöisen veden alla (patruuna tms. massat), puhdistetaan roottori ja sen kotelo.
Lue kypsyttämisestä tämä
http://www.aquahoito.info/suomi/aloittelija/kypsytys.php
Linkki selittää kuinka typpibakteerit kasvatetaan veteen (ne on niitä jotka hajoittaa vedestä kaloille myrkylliset ammoniumin ja nitriitin).
Karanteeniakvaario on hyvä olla olemassa. Jos kypsytät akvaarion huolella ja tuot kaikki kalat kerrallaan, toimii pääakvaario karanteenina. Karanteenialtaan ei tarvitse olla iso, mutta yhtälailla kypsä kuin pääaltaankin. Karanteeniallasta voi sitten käyttää myös sairaalana, jos joku kala sairastuu sellaiseen tautiin mikä ei vaadi koko akvaarion lääkitsemistä. Jos sulla on se 100-litrainen suunnitelmissa, niin joku 30 litran muoviterraariokin sopii käyttötarkoitukseen.
Sen letkun siis tarttee. Onko se niin kuin puutarhaletku vai mikä?=)Ku sillä voi imuroidaki. Tartteeko niitä letkuja kaks? Ku mä luin jostain,että toinen pannaan akvaarion ja viemärin välille ja toinen akvaarion ja hanan välille.
Tarvitset vain yhden letkun välttämättä. Samaiseen letkuun laitetaan toiseen päähän pikaliitin, millä sen voi liittää johonkin lähistöllä olevaan hanaan.
Puutarhaletku käy ihan hyvin, mutta parempi olisi jos olisi kirkasta se letku (jos menee kala niin näkee että se on letkussa).
Pohjaimurin (se suppilo) pystyt rakentamaan jostain muovipullosta jonka suuaukko sopii letkuun. Sahaat vaan pohjan pois. Jos otat hiekkapohjan, niin et sellaista tarvitse.
Homma menee siis niin, että ensin täytetään letku vedellä ja sitten sormi pään eteen ettei vedet valu pois. Otetaan pikaliitin irti hanasta ja laitetaan johonkin lattiakaivon lähelle. Pidetään peukku letkun päässä kunnes letku on akvaariossa. Vapautetaan peukku, vesi lähtee virtaamaan alamäkeen. Itsestään vesi ei letkuun kiipeä, mutta jos letkussa ei ole ilmaa se lähtee virtaamaan. Ilman voi myös imaista toisesta päästä letkua pois, mutta minä en ainakaan ylety olohuoneesta akvaarion vierestä kylpyhuoneeseen joten täytän letkun ensin vedellä.
Kun puolet vedestä on valutettu pois, ankkuroidaan letkun pää esim. imukupilla akvaarion seinään kiinni, käydään kylppärissä laittamassa pikaliitin hanaan ja aukaistaan kraana (pitää tietää, että sieltä tulee juuri oikeanlämpöistä vettä akvaarioon) - akvaario täyttyy. Suljetaan kraana kun akvaario on taas täynnä, tyhjennetään letku ja kelataan rullalle ja säilöön.
Siis se täytetään vedellä ja pannaan toiseen päähän peukalo. Sitten pannaan letku akvaarioon ja otetaan peukku pois. Eikös sitä vettä sillon mee akvaarioon? No kuitenkin. Siis tossa on irrotettu letku hanasta. Sitten vesi menee viemäriin itsestään,johtuen siitä,että ei oo ilmaa ja kun n. puolet on pois,pannaan oikeen lämpöstä sisään. Mistä sen tietää,että onko vesi oikeen lämpöstä? Pitääkö ottaa akvan lämpömittari vai? Oon aika tietämätön,mutta kiitos kun jaksat vastata.
Voiko veden vaihdon tehä myös niin,että ottaa johonkin kippoon vettä ja panee sen akvaan ja vastaavasti ottaa kipolla vettä pois?
Kai silleenki voi. Ite käytän lappoa. Nit saa eläinkaupast, siel ne neuvoo varmasti miten sitä käytetään.
Jee, sä honasit. Lappoaminen toimii juuri näin. Kun on vedellä täytetty letku, niin vesi kulkee sitä pitkin alemmaksi (vaikka joutuu hyppäämään akvan tms. astian reunan yli). Jos letkua ei ensin täytä vedellä, niin lappoamisen saa myös imaisemalla käyntiin. Pitää imaista niin kovasti, että vettä tulee letkuun akvaarion reunan yli siitä se sitten lähtee kulkemaan kun letkussa olevan veden alapinta on alempana kuin akvaariossa veden pinta.
Veden lämmön opit kyllä tietämään. Tiedät mihin kohtaan hana pitää tarkalleen säätää, että vesi on oikean lämpöistä kaloille. Aluksi kannattaa pitää hanan vieressä kipossa akvaarion vettä. Voit sitten verrata sormella sitä akvan vettä hanasta tulevaan. Toimii jopa puolen asteen tarkkuudessa (hyvä mittari).
Kippo ei ole oikein hyvä veden vaihdossa. Silloin ei saa mitenkään pohjasta niitä möhniä mitä sieltä pitää poistaa. Ylimääräisen pintakasvuston poistamisessa (viittaan limaskaan) se on kyllä aika hyvä.
Itse koin kovin hankalaksi tuon letkuhässäkän virittelyn suoraan akvaariosta viemäriin. Olen siis tyytynyt lappoamaan likaiset vedet sankoihin, jotka sitten tyhjennän viemäriin ja samoilla sankoilla täytän sitten uutta vettä akvaarioon.
Lapon voi ostaa akvaariokaupasta, ei ole kallis.
Kyllähän sanko on ihan ok jos vaan selkä kestää niitä roudata edestakaisin. Meillä se ei enää oikein toimi, koska viikossa pitäisi raahata sellaiset 30-40 ämpärillistä edestakaisin. Siinä on parketit vaarassa ja myös selkä.
Selkää ei rasita tippaakaan, kun katselee soffalla kuinka vesi virtaa letkua pitkin suoraan viemäriin tai hanasta akvaarioon.
Lappo ei tosiaankaan maksa paljon akvaariokaupassa, mutta maksaa kuitenkin. Sehän on vain letkua ja suppilo päässä, mielestäni akvakaupan hinnat sellaista tavaroista on aika paljon. Mitäs se maksaa Etolassa puutarhaletku, ehkä jotain 50 senttiä/metri. Veikkaan että akvaariokaupasta ei lappo lähde alle 10 euron? Tietääkö joku? Itse en ole sellaista hankkinut kun peukalo-etusormiote on niin toimiva, että osaan limupullosta sahata pohjan pois.