Hei!
Minua on hoidettu skitsofreenikkona (määrittämätön skitsofrenia) melkein 4 vuotta. Nyt minulle on asetettu diagnoosiksi Epävakaa persoonallisuus, rajatilatyyppi (psykoottisin piirtein). Lääkitys on varmaan aivan p'rseellään, sillä olen kuulut vakaalta taholta, että ainakin yksi lääke poissulkee toisen. Peruslääkityksenä siis Abilfy, Neurotol slow (tästä tahdon eroon, sillä se huonontaa Abilifyn toimintaa), Seroquel prolong, Cisordinol, Tenox, sitten jotain tarvittavia.
Olen kyllä netistä etsinyt tietoa kyseisestä sairaudesta ja yhä ymmälläni, että diagnoosini noin vain muutettiin. Olin jo ehtinyt tottua, että olen skitsofreenikko. Nyt täytyy totutella tähän sairauteen.. Ei ole kovin helppoa.
Kaipaisin nyt ihmisiä, joilla on on myös jokin persoonallisuushäiriö, tuekseni. Löytyykö ketään? Kuinka tämän kanssa opitaan elämään? Minulla on hyvät suhteet avopuolelle, sekä oma terapeuttini että myöskin osaava lääkäri. Omaiseni ovat myös tukenani, mutta kaikki ollaan nyt hieman huuli pyöreänä, että mistä tässä nyt on kyse.
Asiallisia vastauksia, kiitos!
Minua on hoidettu skitsofreenikkona (määrittämätön skitsofrenia) melkein 4 vuotta. Nyt minulle on asetettu diagnoosiksi Epävakaa persoonallisuus, rajatilatyyppi (psykoottisin piirtein). Lääkitys on varmaan aivan p'rseellään, sillä olen kuulut vakaalta taholta, että ainakin yksi lääke poissulkee toisen. Peruslääkityksenä siis Abilfy, Neurotol slow (tästä tahdon eroon, sillä se huonontaa Abilifyn toimintaa), Seroquel prolong, Cisordinol, Tenox, sitten jotain tarvittavia.
Olen kyllä netistä etsinyt tietoa kyseisestä sairaudesta ja yhä ymmälläni, että diagnoosini noin vain muutettiin. Olin jo ehtinyt tottua, että olen skitsofreenikko. Nyt täytyy totutella tähän sairauteen.. Ei ole kovin helppoa.
Kaipaisin nyt ihmisiä, joilla on on myös jokin persoonallisuushäiriö, tuekseni. Löytyykö ketään? Kuinka tämän kanssa opitaan elämään? Minulla on hyvät suhteet avopuolelle, sekä oma terapeuttini että myöskin osaava lääkäri. Omaiseni ovat myös tukenani, mutta kaikki ollaan nyt hieman huuli pyöreänä, että mistä tässä nyt on kyse.
Asiallisia vastauksia, kiitos!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joo, toi sun sairaushistoria, diagnoosit ja lääkitykset. Kertoo hyvin miten hakuammuntaa koko psykiatria on. Mistä sinun omasta mielestä on kyse? Ihmisellä on kaikki tarvittava tieto omasta itsestään omassa päässään. Ulkopuolelta tulevat neuvot, määrittelyt, diagnoosit, lääkepurkit...uskomus tiedettä.
Kuullosti raskaalta lääkitykseltä, tarvitsetko?
Olet jo totuttautunut sairaan ihmisen rooliin? Mitä jos alkaisit totuttautua siitä ulos? Diagnoosi on keventynyt aika lailla. Aloita vaikka lääkityksen vähentämisellä lääkärin luvallla.
Asiallisuudesta en tiedä mutta paljon ajatuksia kirjoituksesi herätti. Voimia sulle!
Oli rajatilapersoona, vaikea tapaus. Välillä oli jaksoja, jolloin hän oli harhaluuloinen, mutta käsittääkseni se johtui silloisista vaikeista elämäntilanteista. Hänen oli vaikeaa suhtautua kypsästi elämään yleensä, siksi lääkkeiden ja alkoholinkäyttö kuului kuvaan kunnes kuolema hänet korjasi pari vuotta sitten. Hän kuoli viinan ja lääkkeiden aiheuttamaan myrkytykseen. Ikävä on yhä ja mietin, miten häntä olisi voitu auttaa, mutta en tiedä... Hänellä oli lapsuudessaan vaikeita kokemuksia ja meille hän myös järjesti näitä vaikeita kokemuksia. Toivottavasti saan omalta osaltani katkaistua tämän kierteen. Jos olet kiinnostunut tästä tapauksesta, vaihdan ajatuksia mielelläni.
vastaukseni tuskin auttaa lääkekysymykseesi, koska en itse syö lääkkeitä. vuosi sitten diagnosoitiin epävakaa persoonallisuus, ja nuorempana mulla oli psykoottisia kokemuksia ja lievää psykoosia noin puolen vuoden ajan. lääkitystä en tietääkseni ole just epävakaaseen saanut, vaan masennukseen ja unettomuuteen, joka johtuu levottomuudesta ja eniten ahdistuksesta. cipralexia, levozinia ja melatoniinia.
aika pahan kuuloinen toi sun sekotukses. siskoni söi aikanaan seroquelia paniikkihäiriöön ellen väärin muista, ja aikansa lääke toimi, mutta sitten siskosta alkoi tulla jotenkin tunnekuollut ja välinpitämätön, ihan ihmejuttuja tapahtui niihin aikoihin, ja sillä vain seisoi (ja kiilui) silmät päässä. lopetti lääkkeen, kun alkoi tulla pahoja paniikkikohtauksia, ja kärsi harhoista pitkään lääkkeen jälkeen. abilifystä olen lukenut, että määrätään rauhoittamaan jopa autistisia lapsia.
olen käsittänyt, että epävakaa persoonallisuus ei lääkkeillä parane. sitä voi hallita, ja lääkkeet auttaa siihen. itse koen pärjääväni ilman lääkitystä syht samoin kuin lääkityksen kanssa, masennus ja ahdistus mua eniten haittaa, epävakaa vain tuntuu olevan osa mua niin hyvässä kuin pahassa. kun mietin käytöstäni muutaman viime vuoden ajalta, alan jo tunnistaa selkeästi, mikä osa on häiriökäyttäytymistä. kun tajusin miten itsekeskeisesti olen omaa pahaa oloani, tyhjyyttä ja sitä kadotukseen joutumisen pelkoa purkanut rakkaimpiini, käytös alkoi vähetä. ehkä häiriöni on lakannut riehumasta, mutta itsekseen se ei ole sitä tehnyt. on pitänyt rauhoittua ja miettiä omaa touhoaan, kohdata ne ikävätkin asiat ja hyväksyä.
paljoa ei lääkärini eikä hoitajakaan ole epävakaasta persoonallisuudesta kertonut, vaikka olenkin yrittänyt kysellä. sen tiedän, minkä olen lukenut ja kokenut. kerroin lääkärille lopettaneeni lääkkeet melkein kaksi kuukautta sitten ja vähän kaunistelin pärjäämistäni (senhetkinen olotila vaikuttaa enemmän kuin kokonaisuus), ja tuntui hyväksyvän päätökseni lopettaa. tiedän, että jos oikein vaikeaksi menee, otan lääkkeet uudestaan käyttöön.
jotenkin en pidä rajatilapersoonaa sairautena, eikä se sitä edes taida olla. se on vain normeista häiriintynyt piirre, ja sen kanssa on elettävä. diagnoosi on vain selitys käytökselle, ei se sitä muuta, vaan ihminen itse. koen onnenhetkiä kaikesta huolimatta, mutta aika helposti putoan pohjallekin. täyspäiväisesti pystyn tuskin koskaan olemaan onnellinen (onko sellaista ihmistä, tuskinpa), mutta jos saan epätoivontunteet, pelot ja ahdistuksen hallintaan tai kokonaan pois, en usko rajatilan mitenkään rajoittavan elämääni. mielestäni on siis tärkeämpi hoitaa muut oireet yms.
lisään vielä sen, että turhaan et diagnoosiasi ole saanut, joten olet ollut epävakaa jo jonkin aikaa. sehän sekoitetaan joskus skitsofreniaan, en tosin tiedä taustaasi, mutta sekin mahdollisuus on juuri harhaisuuden ja ailahtelevuuden takia. mieti, miten epävakaus on vaikuttanut elämääsi, ihan jokapäiväisiin juttuihin. itse huomaan sen parhaiten miettiessäni, miten olen kohdellut muita ihmisiä.
hermostun tosi helposti, joskus ihan pikkujutuistakin
saatan kantaa kaunaa pitkään (en tosin enää ja harmittaa, kun en osaa selittää miten olen alkanut päästä kaunoista, sillä ne rajoittivat pahasti irtipäästämistä ja tunteitani)
kaikkein näkyvimmissä vaiheessa aloin olla harhainen ja pakkomielteinen, ja vaikka eräs tosi tärkeä ihminen sai kärsiä purkauksistani, ilman niitä en olisi alkanut ottaa käytöstäni vakavasti
jos olen päättänyt tehdä jotain, se on tehtävä vaikken haluaisi tai jaksaisi. jos asia ei järjesty, ahdistun ja suutun itselleni (alisuorittaja) tai muille, kun "estävät onneni". tahto pitää siis saada läpi
mutta kun jotain pitäisi päättää, heittäydyn muiden armoille
en oikein tiedä mitä haluan ja olen
kyseenalaistan tunteeni ja ajatukseni
en aina haluaisi, että rakkaimpani rakastaa minua, koska en ole tarpeeksi hyvä ja saatan hajota
pelkään hajoamista ja tavallaan odotan sitä
joskus haluan irti ruumiistani, vaikken kuolla tahdokaan (en tiedä liittyykö tähän, vai muihin juttuihin)
itsetuntoni on vuoristorata - useimmiten täysi paska, mutta on hetkiä kun tunnen olevani kaikkia muita fiksumpi, kauniimpi ja jotenkin tämän yhteiskunnan ulkopuolella. paskoina hetkinä olen tahtomattani osa tätä yhteiskuntaa, vaikka sen hylkiö olenkin. jo lapsena pidin itseäni vanhempiani viisaana, mikä vaikutti paljon siihen, ettei "tarvinnut" sivistää itseään. sylkykupista joksikin tosi kalliiksi ja uniikiksi vaasiksi
sisäiset jutut, jotka usein ovat itsetuntoani, ovat minulle niin tavallisia, etten oikein tiedä muusta. enkä välitäkään tietää silloin, kun olen huipulla. eniten tässä rassaa ahdistus ja se, miten olen kohdellut muita ihmisiä, ja miten paljon saan tehdä töitä, etten räjähtäisi. siihenkin tottuu, uusiin tapoihin, ja pian ne tulevat luonnostaan.
onko lääkityksesi muuten muutettu nyt, kun diagnoosi vaihtui?
No niin. Selvisi taas lisää..
Usko tuon kyseisen psykiatrian hoitolaitoksen lääkäreihin eikun vahvistuu vaan koko ajan. En tiedä enää, kuka osaa ja mitä osaa. Eli luultavasti tuo minun tämän hetkinen diagnoosikaan ei pidä paikkaansa, jos se on tämän virheellisen lääkemylläkän perusteella laitettu mulle. Mikä se sitten on, en tiedä. En tiedä, mitä tehdä, kehen luottaa ja kaikkein tärkeimpänä, taas on epäluulo kaikkea kohtaan. Mikä minun diagnoosini on, ellei tuo. Sain selville, että tämä Neurotol slow ei sovi Seroquel Prolongin kanssa yhteen (netin lääkeinfosta luin). Selviteltiin sitten asiaa enoni (pharmacian tohtori) kanssa ja kävikin ilmi, ettei tämä lääke sovi yhteen monen muunkaan lääkkeeni (thryroxin, abilify, seroquel prolong ja diapam) kanssa. Että se ensinäkin mitätöi näiden lääkkeiden tehoa ja saattaa jopa voimistaa kaikkien lääkkeideni haittavaikutuksia, myös itse neurotol slowin. Varsinkin seroquel prolongin kanssa tätä valmistetta ei saisi missään nimessä käyttää, sillä seroquel prolongin yleisiin haittavaikutuksiin kuuluu itsetuhoisuus ja itsemurhan tms. ajattelu. Neurotol slow on siis vain voimistanut koko ajan tätä haittavaikutusta.
Nyt tilanne on se, että Neurotol Slowta puretaan 100mg/viikko ja pääsen vihdoin tuosta kapistuksesta eroon. Yhteensä 6 viikkoa lääkettä puretaan, eli suht hitaasti, kun avossa hoidetaan tämä. Osasto ei ole kyllä myöskään poissuljettu, jos tilanne sitä vaatii. En tosin mene kylläkään kovin mielelläni yhtään millekään osastolle. Koetan nyt pärjätä joten kuten täällä kotosalla. Paljon se vaatii läheisiltäni, sillä olen välillä aivan mahdoton. Useimmiten levoton/rauhaton, saatan olla "poissaoleva" (hieman omissa maailmoissani), käyttäytyä jotenkin oudosti tai vaisusti, ärähtää jostain aivan mitättömästä asiasta, kiihdyn nollasta sataan alle sekunnissa, mielialat vaihtelevat hyvin paljon (ensin saatan nauraa jollekkin jutulle ja kohta huudan naama punaisena), minulla on myös muuten vaan vaikeaa oloa. Jos olen vihainen, kiukku kohdistuu minuun itseeni (joskus meidän koiraamme, mutta pääasiassa itseeni). En osaa rakastaa itseäni tai olla armollinen itselleni, kaikki mikä menee pieleen on minun vikaa. En siedä ollenkaan pettymyksiä ja olen usein myös erittäin kärsimätön. Lisäksi minulla on päässäni (osittain pään sisäpuolelta ja osittain pään ulkopuolelta tuleva) ääni. Se on minun oma ääneni, mutta minä en hallitse sitä, vaan se koettaa hallita minua. En ole vaarallinen kenellekkään muulle kuin itselleni. En ole onneksi nyt pitkilleen enää satuttanut itseäni, mutta mielessä se käy useimpina iltoina. Lähinnä ranteiden viiltäminen, tai muuten vaan viiltely.
Oma mieleni tai oma tahtoni ei tahdo satuttaa minua, se on sen äänen vaikutusta. Se käskee, moittii, kieltää, uhkailee ja kiristää.
En tiedä, mitä lääkkeitä tarvitsen ja mitä en.. Tällä hetkellä on ainakin taas kamala lääkemylläkkä päällä, kun Neurotol slow laskee ja muut lääkkeet vaikutuksineen nousee, kun tuo lääke on sitonut melkein kuukauden ajan noita muita lääkkeitä. En tiedä, mitä on tulossa. En pelkää etukäteen iltoja, vaikka ne useimmiten todella vaikeita ovatkin. Elän päivän kerrallaan. En laita mitään odotuksia iltojen tai edes aamujen suhteen, etten pety. Alkoholin suhteen minulla ei ole ongelmaa, pystyn helposti olemaan täysin juomatta niin kauan kuin tilanne sitä vaatii. En aio kyl myöskään absolutistiksi rueta, eli jossain vaiheessa nousee kyllä lasi, mutta vielä se ei onnistu ja hyväksyn sen.
Minulla on myös oma blogi, jos joku tahtoo sitä lukea. Sinne päivitän enimmäkseen tekstin pätkiä, jotka kuvaavat sillä hetkellä tai lähiaikoina vointiani. http://outoenkeli.blogspot.com
luin äsken tota sun blogias ja tuli tää keskustelu mieleen, ja tulin kattomaan ootko sama ihminen. kaunis:)
ei ihme, jos usko lääkäriin meinaa mennä, kun ei sen vertaa viitsi tarkistaa, miten lääkkeet sopii yhteen. en ole kuullutkaan, että yksi lääke voi vaikuttaa noin moneen lääkkeeseen eikä varmaan kovin positiivisella tavalla. toivottavasti saat lääkeasiasi ja diagnoosisi kuntoon, koska kun saat oikeanlaista hoitoa, alkaa se paraneminenkin edetä. hyvä, että enosi tietää lääkkeistä, ja olet itsekin selvittänyt asiaa, pelkän lääkärin varaan ei touhua kannata jättää.
iteselläni diaknosoitiin elokuussa 2009 epävakaa persoonallisuushäiriö rajatila tyyppi että samaa sairautta sairastan mulla kesti melkeen 6 kk et ymmärsin vasta mistä on kyse ei läheiset ja muut oikeen osaa ymmärtää asiaa jos et itsekkään viellä oo ihan perillä sairauteesi kuuluvista piirteistä ja se vie aikansa ymmärtää asia kokemusta kun on nyt ymmärrän jo jotenkin ja kyl tää on ihan p***** koko sairaus voisin ilomielin lahjottaa tän jollekkin mulla pahinta on tän sairaudenkaa imbulssiiviset toiminnat, en osaa hallita kiukkuani mikä on pelottavaa minä kuva mulla on tosi vääristynyt eli en tyypillisesti ahmi vaan en syö mulla ei puhuta syömishäiriöstä virallisesti vaan se johtuu tosta minä kuvan vääristymisestä. kysy ihmeessä jos haluat viel tietää jotain :)
Heip!
Nyt on aika harjoitella iltaisin ja öisin yksinolemista. Ensimmäisessä putkessa sattui pieni "viilto-onnettomuus", kun en enää kestänyt oloa ja äänen raivokasta kiusaamista, kun sieltä niitä itsensäsatuttamisyllykkeitä suorastaan tulvii. Aina illat eivät kuitenkaan ole pahimpia, tässä on nyt ollut aika monta huonoa päivääkin. Kun en ole yksin, niin useimmiten päivät saattavat olla pahempia kuin illat. Kylllä tässä nyt jotenki kuten pärjäillään ja pääasia, etten ole ainakaan osastolle joutunut. Jokainen päivä on erilainen, enkä jaksa jännittää turhaan seuraavaa päivää, että mitä se tuo tullessaan. En ole myöskään aikeissa tappaa itseäni, sillä olen aivan liian kiinnostunut tietämään, mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Viiltämisellä olen vain siirtänyt pahaa oloani fyysiseen kipuun, en minkään muun takia ole sitä tehnyt, ainakaan tällä hetkellä.
Nyt sitten maanantaina saatiin loppuun tuo Neurotol Slowin purku, vihdoinkin! Odotellaan nyt vain, että lääke poistuu kokonaan elimistöstä. Katsellaan sitten, mitkä on olot ja mitä lääkemuutoksia joudutaan tekemään, jos joudutaan. Tietenkin toivon, että nykyiset lääkkeet riittäisivät, ettei tarviis taas alkaa samaan rumbaan. Että alotetaan joku uusi lääke, odotetaan, että se on hoitotasolla ja ennen sitä kärsitään entistä kamalemmista haittaoireista, joita jokaisen lääkkeen aloitus teettää. Pahimpana pelkään itsetuhoisuutta, kun sitä on niin vaikea kontrolloida. Mutta ei pidä mennä asioiden edelle, päivä kerrallaan. En jaksa alkaa miettiä liian kauas tulevaisuuteen, että tarjoaako se minulle jotain vai ei. Tällä hetkellä kyllä tulevaisuus tuntuu aika toivottomalta, mutta en ole silti luovuttamassa. Myös olisi tärkeää, että saisi tuon diagnoosin varmistettua jossain vaiheessa, kun tuo diagnoosi on annettu minulle osastolla hirveässä lääkepölläkässä ollessani. Joten en usko, että se on aivan paikkaansa pitävä. Itse epäilen kyllä, että varmaankin persoonallisuushäiriöstä saattaisi olla kyse, epäilen vain, että se on ehkä jokin muu kuin epävakaa persoonallisuus. Kuka vain on epävakaa, jos lääkkeitä laitellaan miten sattuu! Nopeita muutoksia ja aivan uskomattoman huonoja yhdistelmiä.
Nyt olen joten kuten selvinnyt yksinolemisesta iltaisin ja öisin. Yllykkeitä viiltämiseen on kyllä välistä enemmän kuin ennen, mutta jotenkin olen jaksanut niitä vastaan taistella. Tällä hetkellä pahimmat ongelmat sijoittuvat päiväsaikaan. Nyt on monena päivänä alkanut tulla fyysisiä oireita jo hyvin aikaseen aikaan. Esim. eilen alkoi tärisyttää yhden aikaan päivällä ja tärinä loppui vasta kuuden aikaan illalla. Tarvittaviakin otin, mutta ei niistä tuntunut olevan kovinkaan paljon apua. Helposti minua alkaa myös pyörryttää ja sydän hakkaamaan silloin kun on vaikea olo. Iltaisin se on enemmänkin vaikeaa oloa, useimmiten ilman suurempia fyysisiä oireita. Välillä olen iltaisin aivan omissa maailmoissani ja saatan hetkoksi hävittää itseni ja kadota ruumiistani tai sitten on tunne, että joku kuristaisi minua ja silloin nielaiseminen on erittäin vaikeaa.
Näin tällä kertaa näitä kuulumisia..